Olipas aikamoinen viikonloppu. Lauantaina oli sovittu, että haen äitin, käydään haudalla ja mennään meille laittamaan ruokaa ja syömään. Juu ei menny ihan kuin strömsössä tää homma. Äiti liikkui todella huonosti ja piteli seinistä kiinni. Jalat ei oikein ollenkaan kantaneet. Soitin ambulanssin ja tulivat tarkistamaan tilanteen, mutta pikatesteissä ei ilmennyt mitään niin hälyttävää, että olisivat huolineet kyytiin. Tämän 1,5 tunnin viivästyksen jälkeen tehtiin kuten alun perin piti. No meillä seurasin äitin vointia ja totesin, että en voi siinä kunnossa palauttaa kotiin. Niinpä vein suoraan poliklinikalle ja huolivat onneksi sinne ja siitä osastolle keräämään voimia. Tiedän kyllä, että tilanne vaan pahenee tästä pikku hiljaa, mutta on se silti melkoisen rankkaa jo nyt. Ja oma nuppi kehittelee kaikenmoista, kun nytkin on tullut mieleen ei niin mukavia ”palautumia” isän viimeiseltä sairaalaviikolta, kun sairaalaan soittelen ja hoitajien kanssa äitin voinnista ym keskustelen. Sinäänsä olen mielestäni isän kuoleman niin sinut, kun sellaisen asian kanssa voi olla, mutta onhan ne rankkoja juttuja mielen sopukoissa kuitenkin.
Iltasella pojat pääsivät Tanja taikakäsien hoitoon. Onneksi ehdin sinne sentään, kun ei tarvinnut ajella minnekään kauemmas. Molemmat pojat olivat oikein hyvässä kunnossa. Pieniä jähmeyksiä, mutta kautta linjan kaikki ok. Siitä olen erityisen ylpeä, että Mickyn vatsalihakset on vahvistuneet paljon ja pitkästä selästä huolimatta kantaa itseään nyt hyvin. Jee, työ on tuottanut tulosta. On sillä muutkin lihakset alkaneet pikku hiljaa kehittyä, mutta sukunsa puolesta on niin hitaasti kehittyvää sorttia, että kyllä tässä ”miehen mittoja” saadaan vielä ainakin pari vuotta odotella.
No mutta onneksi eilen sai vähän ajatuksia muualle eikä tarvinnut äitistä akuutisti murehtia, kun oli osastolla ”turvassa”. Sovittiin jo kauan sitten alkusyksystä, että mennään Poutalan kanssa kimpassa Messariin, kun Ansa sinne oli joka tapauksessa menossa misseilemään. Niinpä eilen Poutala poimi mut kyytiin ja ajeltiin Messukeskukseen. Aika siistiä, kun sinne on tehty laajennus niin itse messuhalliin kuin parkkitaloonkin. Historiaa on ruuhkat, epätoivoiset parkkipaikan etsimiset ja yliahtaat näyttelyhallit. Siellä päivä sitten kuluikin tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen, shoppaillen ja toki myös hienoja koiria katsellen. Kotimatkalla Ilona hyppäsi meidän kyytiin ja ajettiin Lohjan kautta syömään Amarilloon ja se vasta olikin hyvä valinta. Älyttömän hyvää ruokaa ja suht sopivalla hintaa. Johan siinä melkein kellon ympäri reissussa vietettiin, mutta hyvässä seurassa aika meni kuin siivillä. Tää tuli kyllä niiiiiiiin tarpeeseen!
Niin ja sen verran viime viikkoon palatakseni, että keskiviikkona oltiin Eijan kanssa maneesissa treenaamassa. Jacky teki ensin merkin vauhtia, seuraamista, jäävät, luoksetulon ja paikallaistumisen Reiskan kanssa. Turha kai edes toistaa itseään ja kertoa, kuinka innoissaan se oli. Ja Eijakin laittoi merkille sen hiljaisuuden, jolla malttaa nykyään tehdä. Micky teki myös vauhtimerkkiä, seuraamista ja jatkettiin sunnuntaina kurssilla tehtyä takapalkkaa. Eija toimi kuppivahtina ja nyt näytti siltä, että Micky alkoi hiffaamaan, että mistä on kyse ja malttoi luopua kupista sen saadakseen. Olipas tehokkaat hyvänmielen treenit.
Tänään oltiin paimentamassa ja tehtiin ihan perustreeniä eli suuntia ja pysähdyksiä. Hauska seurata Jackyn ja Mickyn tekemisiä lampailla, kun osittain ovat kovasti samanlaisia ja sitten taas toisaalta varsin erilaisiakin. Micky tietysti kehittyy tavallaan enemmän, kun osaa vielä vähemmän ja sitten taas Jackyn kanssa on tiettyjä juttuja, jotka käyvät jo kuin tanssi. Ja olen kai mäkin vähän kehittynyt, kun Tuija-koutsi pääsi tänään useampaankin kertaan sanomaan, kuinka hyvin maltoin odottaa mitä lampaat tekevät ja sitten vasta rauhassa käskytin koiraa. Onneksi tätä kurssia on vielä kerta jäljellä.
