Siinä se on taas lähtenyt uusi vuosi käyntiin. Sään osalta ihan yhtä surkeasti kuin edellinen päättyi, mutta toivottavasti se tästä vielä edes hetkeksi talvenkin tekee. Uuden Vuoden aattona Sami oli kaverinsa 50-kymppisillä ja mä poikien kanssa kotona. Micky ensin alkuillasta luuli, että joku tulee, kun paukahteli ja juoksi aina ovelle häntä heiluen. No jossain vaiheessa totesi, ettei sieltä kukaan tuu. Niin siinä sitten kävi, että menin sohvalla pötkölleen noin puoli kahdentoista aikaan ja seuraava havahdus tapahtui puolen yhden aikaan. Ei sitten tarvinnu raketteja puolen yön aikaan katella. Näin rajua meininkiä meillä, kun pari koiraa ja yks ihminen makaa taju kankaalla juuri pahimman paukkeen.

Vuoden ekana päivänä ajelin poikien kanssa heti aamusta Renkoon ja mentiin siellä Anjan ja poikien kanssa kunnon metsälenkille. Jestas miten nuo sisarukset painatti menemään. Paras paikka oli tietysti savipelto… Myös Jacky ja Jaffi siellä kahjoilivat mukana. Olipas tosi kiva aloitus vuodelle. Loppuviikosta käytiin pariinkin otteeseen Annamarian ja käppänäneitojen kanssa lenkillä. Micky ja Ansa on kyllä aika hauska pari.

Ahkerasti ollaan myös treenattu. Pe iltana olin Jackyn kanssa möllitokossa. Paikallaolot meni ihan ok. Makuussa vähän haisteli mattoa, mutta oli ihan rauhallinen kaiken aikaa. Yksilöliikkeinä otin ohjatun, zetan, luoksetulon, hyppynoudon pienellä ohjatun kapulalla ja kaukot niin, että palkkasin ekan istumisen. Kerrankin olin ajatuksen verran edellä fiksua koiraani. Hämmästyi kovin, kun kapula olikin puinen ja vielä enemmän, kun palkka tuli jo kaukojen ekasta noususta. Itse liikkeet meni ok, paitti zetan viimisessä käännöksessä koitti mennä tolpan väärältä puolelta. Ja samassa muistin, että tämä ei ollut eka kerta, joten nyt pitää tutkia, mistä tää johtuu. Mut mä olen niiiiiin iloinen, että satiin viimeisen päälle onnistunut kisatreeni aikaan.

Joka päivä ollaan treenattu, joko kotona, kentällä tai hallilla. Siistiä, kun on vaihtoehtoja ja samalla saa erilaisia häiriöitä ym. Micky on nyt vähän sellanen murkkuikäinen julli. Pikku hiljaa on hokannut tyttökoirat ja mieli ailahtelee muutenkin laidasta laitaan. Välillä ei olla yhtään kuulolla ja ollaan niin isoa että, mutta sitten seuraavassa hetkessä käperrytään mamman poikana kainaloon. Myös siis treenit menee kulloisenkin fiiliksen mukaan, koska nyt ei parane ite töpeksiä niitä pohjia, mitä ollaan tehty vain siksi, että toisella on ajatukset mullin mallin pienessä päässään. Jackyn kanssa sitä vastoin on niiiiiiiin rentouttavaa treenata tällä hetkellä. Se vastaa tosi hyvin treeniin ja hyvin iloinen & onnellinen kaikesta tekemisestä. Eikä siitä ole kuin 3 vuotta, kun oli tollanen samanmoinen kuin Micky nyt…

Paimentamassakin pyörähdettiin. Meillä oli 3 vuoroa käytössä ja päädyin jakamaan ne 2xJackylle ja yhden Mickylle. Jacky oli muuten hyvä, mutta ääntä oli taas tauon jälkeen aika paljon. Sillä on kuitenkin älyttömän hienot ja varmat maahanmenot ja nyt huomasin, että on oppinut myös suunnat, koska ei tee niissä virheitä enää juuri ollenkaan. Micky sitten taas… nooooh oli hiukka villi… On sekin edistynyt, kun ei syönyt lampaanpanoita enää ollenkaan ja teki koko ajan hommia, mutta kuriton se on ja pysähdyksissä pysymiset on mitä sattuu ja nyt oli eka kerta, kun en meinannu saada sitä lampailta pois ollenkaan. On se tosi kivaa puuhaa, kun vaan aika ja rahat riittäisi harrastaa sitä enemmän.

Mun harrastamiset ei ole ihan pelkkiä koiratouhuja olleet, kun myös Singeri on saanut paahtaa lanka kuumana. Tuossa jo aiemmin väsäsin pari remmiä ja muutaman pannan omille ja kavereiden koirille ja nyt viime pyhinä urakoin 4 hametta, 3 toppia ja yhden huivin. Nää vaatekankaat on kesästä asti odottaneet tekijäänsä, kun Päivin kanssa muutamankin kerran käytiin näyttelyreissuilla Tallinnassa KangaDzungelissa. Se on vähän niin kuin ompelijan taivas. Kankaita hyllymetreittäin ja hinnat erittäin halvat. Osa noista tekeleistä matkaa Päiville ja osa on omaan käyttöön. Juu-u! Olen tosiaan opetellut käyttämään hametta näyttelyissä.