Viime lauantaina päästiin jälleen Kuusiston Tiinan toko-oppiin. Oltiin hallissa, kun sääennuste kovasti uhkasi sateella, mutta ihan ok keli se olisi ulkonakin ollut. Mickyn kanssa tehtiin ensin kehäänmenoja. Saatiin siihen kiva leikkivinkki, johon Micky vastasi hyvin ja tuli tosi hyvällä asenteella "kehään" sen jälkeen. Tämän rakentelua ja kehittelyä jatketaan ehdottomasti! Toisessa setissä katsottiin muutama treeni "kuolleeseen kapulaan tarttumiseen. Se on ollut Mickylle vaikeaa, mutta selvästi on treeni tuottanut tulosta (yllätys!) ja tarttuu nyt kapulaan, myös metalliin paljon nopsempaan. Olipa taas kiva käydä kotonurkilla treenimässä, kun jäi aikaa muuhunkin.

Sunnuntaina Poutala kurvasi meille "tukkajumala" Hipsun kanssa ja suunnattiin Vantaalle näyttelyyn. Taas oli collieilla uusi tuomarituttavuus, Attila Czeglédi Unkarista. Tänne oli sentään taas ilmoitettu vähän normimpi määrä collieita, 45 kpl ja valiouroksiakin 4. Harmi, kun kehä oli niin onnettoman pieni (ja lisäksi märkä nurmikko), kun tuomari halusi liikuttaa koiria aika paljon. Mickyn tulos tällä kertaa val ERI1 SA PU3. Serrat alkoi aika pian collieitten jälkeen. Matkakaverukset halusivat olla samikset tulostenkin puolesta ja niinpä Hipsu oli PN3 ja sai vara-sertin eli harmittavan lähellä kävi valioituminen.

Maanantaina käytiin vähän kuvailemassa Hipsua ja pitihän Mickystä ja Hipsusta kaverikuvatkin ottaa.

IMG_4046.jpgIMG_4097.jpg

Kuvaamisen jälkeen käytin Riihivalkamassa lenkillä. Kivasti alkoi loppulenkistä satamaan ja koko lailla litimäriksi kastuttiin. Tosin Hipsu oli kastelemisen hoidellut jo aikasemmin käymällä yhdessä ojassa uimassa ja kierittyään muuutamankin kerran sen jälkeen.

Tällä viikolla paimennus oli vuorossa tiistaina. Molemmat tekivät toisena treeninä poispäinajoa aitaa vasten lampaita painaen. Tehtiin se liinassa ja nyt mun mielestä saatiin kaikki paremmin jutun juonesta kiinni ja siitä kohdasta, missä koiran kannattaa kulkea ja missä mun. Toisessa treenissä Jacky teki itsenäistä työskentelyä yksin aitauksessa ja Mickyn kanssa tehtiin hakuja Pixie-partiksen kanssa. Vähän meinasi Jackylle olla jännää "yksin" työskennellä, mutta ihmeen hyvin kykyni silti. Mickyn haut oikean kautta onnistui ihan ok, mutta vasen on vaikea ja siinä menisi mielellään sivusta sisään. Lisää treeniä vaan!

Eilen käytiin kaiman kanssa Wahrenissa treenaamassa. Micky teki seuraamista, kapuloiden nostoa ja kapulan kanssa perusasentoon tuloa, luoksetulon stoppia ja merkitöntä merkkiä. Seuraaminen tuntuu kerta kerralta paremmalta. Tykkään kovin Mickyn asenteesta siinä. Kapulat nousi taas kivasti (metalli joukossa) ja myös sivulletulo kapulan kanssa onnistui hyvin, kun otettiin vähän kierron kautta vauhtia. Liian hiljaisella vauhdilla jää helposti kääntyminen vajaaksi ja asento vinoksi. Luoksetulon stoppitreeni etenee sekin kivalla ilmeellä. Kerran tuli jo jopa läpi, mutta pääsääntöisesti kuuntelee hyvin. Lopuksi tehtiin merkitöntä merkkiä. Vietiin eka palkka yhdessä ja meni tosi suoraan ja hyvällä vauhdilla. Toisella otin stopin ja hyvin onnistui sekin, mutta sitten heitetty nami hukkui nurmikkoon ja sitä piti palailla muutamaan kertaan etsimään. Sitten tehtiin vielä pari toistoa niin, että kaima vei palkan ja saatiin hyvät toistot niillä. Jacky teki rallyjuttuja, kuten puolen vaihtoja ja käännöksiä. Heh sehän pysähtyy parempaan peruasentoon oikealla seuratessaan kuin vasemmalla.

Tänään oltiin tavoitetokon treeneissä kentällä. Siellä Micky teki ruudun paikkaa ja toooosi hyvin tekikin. Nyt on mun mielestä selvästi hiffannut sen kohdan, minne sen haluan hakeutuvan. Toisena tehtiin ohjatun suuntia namikupilla. Ensin tuotti vaikeuksia, kun tehtiin voittajassa oleva seuruupätkä siihen alle. Ei meinannut osata lähteä, mutta löytyihän ne suunnat sieltä sitten kumpikin. Edeltävä seuruu ja stoppi oli joka toistolla hienot. Jacky teki Ilonan kanssa aidan toisella puolella rallya ja hyvältä näytti. Nyt pystyi jo tekemään Ilonan kanssa ihan täysillä, vaikka mä olin ja liikuin siellä toisella kentällä.

Loppuun vielä syksyinen kuva humalan "kävyistä". Meillä siis kasvaa humala terassin ritilässä näkösuojana naapuriin päin. Siinä on tänä vuonna mun mielestä jotenkin tosi paljon näitä pieniä kävynnäköisiä, mutta pehmeitä juttuja.

WP_20150910_16_07_28_Pro.jpg