Pojat pääsivät lauantaina Tanjan Taikäsien hoitoon. Jacky oli kunnossa, mutta Micky ei. Joku aika sitten sai Elonkierrossa lenkillä hepulin (kuten joka lenkki) ja hyppeli ees taas yhden ruohottuneen ojan yli. Niinpä sitten kävi yhdellä hypyllä pieni arviointivirhe ja tuli alas osittain ojan puolelle ja löi rintakehän pientareelle. (Oli myös lyönyt leuan, koska toisen puolen leukaluu oli jumissa kuin myös kallon luut ja kallonpohja.) Matka jatkui kuin ei mitään ja yhtään mitenkään ei ole oireillut myöskään sen jälkeen. Uskon kuitenkin tunnistavani muutokset koirissani, kun niitä jatkuvasti tarkkailen ja säännöllisesti hoidatan. Tuli surullinen olo. Ei niinkään paljon Mickyn puolesta, koska se saatiin taas käsittelyllä kuosiin, mutta niiden puolesta, joita ei koskaan hoideta ja jotka esim harrastusten osalta altistuvat monenmoisille jutuille. Jos lenkillä, lihakset lämpimänä voi käydä noin, niin... Hyvät venyttely ym ohjeet saatiin kotiin ja tämän viikon pojat ovat olleet aika lailla levossa normaaleja lenkkejä lukuunottamatta.

Sunnuntaina ajeltiin Samin kanssa Turkuun shoppailemaan. Pitkästä aikaa tällanen laatuaikaa yhdessä -setti. Ei me kauheesti mitään osteltu, mutta ne saatiin, mitä oltiin hakemassa. Tollanen 3 tunnin shoppailu on kyllä meikäläiselle ihan maksimi eikä kovin usein kyllä sitäkään jaksa. Nykyään tuleekin kyllä paljon nettishoppailtua helppouden ja kyllä myös useasti TOSI paljon halvempien hintojen takia.

Viikonloppuna ja vielä alkuviikosta oli ihan mielettömän hieno keli. Lunta maassa, puut huurussa ja keli pakkasella. Sellanen ihan mun unelmakeli. Nooh siitä ei sitten kauan nauttittu, kun mentiin taas toiseen äärilaitaan, kun joka puolella on mustaa ja synkkää, vettä sataa ja kostea tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin. Voi kun edes Jouluna olisi lunta...

Viime perjantaina kuvailin Mickystä kännykällä iltahämärässä videon meidän takaperin seuraamistreenistä. Ehkä tästä joskus vielä tulee kisakelpoinen seuraaminen peruuttaen. Vielä 2kk sitten tätä liikettä ei meinaan ollut ollenkaan, koska Micky ampui kuin nato-ohjus taapäin ja suoritti peruutuksen ihan yksinään. Sen takia "sahaillaan" välillä eteen, koska varsinkin alussa kiire on edelleen havaittavissa. Käännökset leviää vielä, mutta nekin paranee koko ajan.

https://www.youtube.com/watch?v=KFiYHrM1Ofo&feature=youtu.be