Alkais pikku hiljaa riittää vesisade ja ainainen märkyys sad Piha on jo ihan kuraa ja aina on koirat märkänä jne. Eipä tee mieli pentuakaan kovin kauan pihalla noin märässä pitää. Tulis edes pieni pakkanen ja mun puolesta myös jo lumi on tervetullut.
 
Parina iltana viime viikolla käytiin tokoilemassa Feeniksillä ja tiistaina sen jälkeen vielä Jokioisilla Mickyn kanssa leikkimässä Kaneli-veljen ja Kiana-siskon kanssa. Pennuilla oli lievästi sanottuna kivaa smiley 

Minna L:n ja Hipan kanssa touhuttiin myös. Keskiviikkona oltiin Hunnarilla vähän treenimässä ja lenkillä ja torstaina lähdin heidän kyydissä Loimaalle katsomaan paikallista koirahallia, jos vaikka Mickyn kanssa sinne menisin kursseilemaan alkuvuodesta.
 
Perjantaina ja sunnuntaina ei ollut mitään sovittua tekemistä, joten kävin poikien kanssa metsässä ja vähän me jotain treenittiinkin. Sunnuntaina oltiin Anjan ja Kianan kanssa kaupungilla katsomassa Puistojuoksua. Ipanat siellä hurmasivat ihmisiä, minkä ehtivät heartAamulla Ulla ja Tami kävivät poikkeemassa ja ai että, kun pojilla oli kivaa keskenään. Leikki luonnisti samoin tein sitten mentiin lujaa smiley





 
Niin ja lauantaina oltiin Anjan ja Loten kanssa Turussa Tommy Wirenin seminaarissa. On siinä kyllä ihan mahtava mies! Tommyn viisaita sanoja voisi kuunnella vaikka kuinka paljon ja kuinka kauan. Voi kun oppisi eläinten käyttäytymisestä ja kouluttamisesta joskus edes pienen promillen verrattuna siihen tietomäärään, joka Tommylla asioista on surprise

Eilen alkoi Mickyllä 3 kerran Leikkikoulu Piskipalvelussa. Mukana porukassa oli 6 pentua, joista pari jo vähän vanhempaa, mutta kooltaan samaa sarjaa, Kiana-sisko ja pari pientä terrieriä. Hyvin tuntui porukalla leikit sujuvan smiley Metsälenkin jälkeen mentiin sitten myös koulutuskentällä vähän ”treenaamaan”. Hyvin Micky malttaa kavereista huolimatta keskittyä mun kanssa tekemään yes
 
Tänään kävin poikien kanssa Paavolan metsässä lenkillä ennen TT-tokon treenejä kentällä. Micky sai ennen ja jälkeen treenien leikkiä Hipan kanssa. Samalla tuli myös harjoiteltua autossa oman vuoron odottamista. Omalla vuorollaan pennun kanssa leikittiin ja touhuttiin tuttuja asioita sekä otettiin pari luoksetuloa. Micky oikein suti paikoillaan ja tuli ihan miljoonaa, vaikka kentällä oli häiriötä yes Jacky teki ensin ruutua. Jätettiin yhdessä pallo ruutuun, jätin Jackyn merkille ja lähetin siitä ruutuun. Tämä molemmista suunnista hieno ja meni ruutuun lujaa. Sitten otin merkin kautta. Ensin koitti lintsata, mutta sitten hieno merkki. Hiukan epäröi ruutuun lähtöä, mutta paljon siihenkin on jo tullut varmuutta. Lyhensin lähetysmatkaa merkille ja nyt ruutuun lähdöt hyvät. Hienoa! Toisena pähkättiin ohjattua. Tsekattiin siitä muutama juttu ja nyt mulla lienee selvät sävelet sen treenaamiseen eteenpäin. Seuraamisen siirtymiä tehtiin sitten vielä häiriössä ja paikallaolon Jacky suoritti sillä aikaa, kun avustin Hipan luoksetuloissa. Jacky teki kivalla asenteella ja innolla koko ajan yes Hyvä mun karhut!