Viikko on mennyt aikas lailla DogiTiimin treenien merkeissä  Hyvä niin, kun on päässyt treenailemaan ihan tässä kotonurkissa. Kelikin on ollut parempi ja on kastuttu vain ehkä joka toinen päivä johonkin aikaan…

Maanantaina lähdin heti töiden jälkeen poikien kanssa Hunnarille. Jackylla oli melkoisesti virtaa viikonlopun jäljiltä, kun viiletti menemään pitkin mättäitä  Kunnon lämmittelyn jälkeen tehtiin pitkästä aikaa mäkikävelyä jyrkähköä sammalrinnettä ylös-alas. Paljon on Jacky kehittynyt tässä ja pystyy jo ilman ongelmia kävelemään hyvinkin hitaasti molempiin suuntiin  Ricon jätin mäen päälle odottamaan ja hyvin alkoi pappa haukkua tahtia, kun oltiin puolessa välissä kapuamassa ylös. Se kun saa namin aina meidän päästessä takaisin  Tämän perään tehtiin Jackyn kanssa vielä erinäistä takapääjumppaa kantoja ja mättäitä hyväksi käyttäen. Kivaa! Niin kivaa, että tuli melkiis kiire illan tokoon.
 
Anu oli tehnyt ”temppuradan” jossa pääsi samalla kertaa treenaamaan näppärästi eri juttuja sekä palkkaamattomuutta. Ensin oli parin minuutin paikalla istuminen. Se meni Jackylta hyvin, vaikka sössin käskyjen kanssa  Annoin jättökäskynä luoksetulon jättökäskyn ja niinpä tuo nykäisi siinä kohtaa kun oletti käsky tulevan, mutta pysyi kuitenkin. Siitä oli myös Anun kanssa puhe, että mun pitää tarkemmin katsoa mihin asentoon Jacky jää istumaan, kun nytkin oli etutassut aika eri paria. Tästä suoraan pätkä seuraamista. Sekin hyvä viimiseen käännökseen asti, jossa ite mietin miten sen teen ja samalla sain epävarmuuden myös Jackyyn  Luoksetulo ilman stoppia hyvä. Zetassa tartti istumiseen ison avun, mutta eipä sitä ollakaan treenattu. Sen jälkeen meni nenä maahan (kuten muillakin koirilla samassa kohtaa). Totteli kuitenkin maahanmenon ja seisomisen, mutta ei lähtenyt mukaan kunnolla, kun nuuski. Loppuun nouto ohjatun kapulalla ja se muuten ok, mutta takaisin tullessa pyöritteli kapulaa suussaan ja vähän leikki sillä. Kiva treeni ja vähän erilainen välillä  Lopuksi Jacky otti vielä paikallaolon Aunin kanssa ja oli muuten ok, mutta nenä kyllä kävi kovin naapurin suuntaan. Mutta oli siis ihan rauhallinen muuten. Kiitos Anu ja treenikamut!
 
Tiistaina kävin ensin hieronnassa ja sitten suunnattiin poikien kanssa Pukon tavoitetokon treeneihin. Siellä tällä kertaa teemana seuraaminen. Ensin alkuun otettiin paikallaolo ja se oli Jackylla nyt huippuhyvä. Oli tosi rauhallinen ja ihan patsaana koko ajan  Seuraamisessa kokeiltiin ensin niin, että Iiris käskytti ja Anu naksutti. Siinä tuli kuitenkin Jackylle liikaa häiriöö ja siirryttiin pelkkään naksutteluun. Seuruutin myös muuten ja ihan hyvänoloista se oli nyt  Lopuksi seuruutin namin kanssa vielä liikkuvien ja puhuvien ihmisten seassa, koska se on Jackylle vaikeaa. Muutaman kerran oli vähän hämillään, mutta paransi koko ajan  Loppuun vielä suora vauhtiluoksetulo kapean kujan läpi ja siitä autoon. Treenien jälkeen tehtiin Anjan ja koirien kanssa iltalenkki Pilvenmäellä ja melkoista kyytiä painoivat sisarukset menemään. Kivat treenit, vielä parempi mieli  Kiitos asianosaisille!
 
Keskiviikkona oli DogiTiimin kkk-kurssi. ja kun kerran kontaktitreeni oli päivän aihe, niin käytiin matkalla Jackyn kanssa cittarin pihalla treenimässä tokokontaktia  Hyvin pystyy kyllä keskittymään eikä haittaa lastenvaunut, ostoskärryt, polkupyörät jne. Mutta edelleen ottaa häiriöö, jos ohi kulkee puhuvia ihmisiä ja ennen kaikkea naisia. Karhun mielestä olisi kohteliasta mennä moikkaamaan  Aksassa saatiin tosi hyvät treenit! Muuten oltiin ihan pro, mutta niisto-sokkari ja sen kautta puomin valitseminen kahden putken pään välistä oli tooooosi vaikea. Muutamalla toistolla sekin alkoi sujua ja sen jälkeen saatiin rata puhtaana läpi  Lopuksi tehtiin vielä Loten ja Danielin kanssa jäähdyttelylenkki. Vitsi, kun treenaaminen on kivaa!
 
Eilen oli sitten vuorossa DogiTiimin ihan tavallinen aksakurssi. Tosi kivan radan oli Anu taas löytänyt, vaikka kolmeen kertaan juostava suora putki saikin hiukan päänvaivaa aikaan  Tällä radalla ongelmaksi meille tuli putkijarrun osaamattomuus sekä jälleen kerran Jackyn saaminen hyppäämään tavallaan mua kohti. Niin siis ei tietty voi koira osata putkijarrua, jos sitä ei ole opetettu  Teki kyllä niiiiiiin ison kaarroksen putken päässä, että lienee syytä moinen opettaa… Putkesta putkeen ei irronnut leijeröimällä hypyn takaa, kun matka oli sitten jo aika pitkä. Myös tämä menee treenilistalle. Samoin pitää muistaa treeniä noita kohtia, joissa mä olen siivekkeen luona liki paikoillaan valmiina ohjaamassa ja Jackyn pitäisi tulla kohti. Poispäinkäännöksiin lähti älyttömin hyvin mukaan ja loppusuoran irtosi hienosti. Muutenkin karhu meni hyvällä asenteella 2 päivää peräkkäin aksaa, jossa joukossa myös niitä vaikeita kohtia. Kiitos kovasti tästäkin treenistä. Hiukka pukkas kiireisen illan, kun treenien jälkeen käytiin Samin kanssa pikaiseen kaupassa ja sitten salille, jossa Anja jo odotti.
 
Tänään meinas väsymys jo voittaa ihan vallan. Nyt mentiin enää sen voimalla, että viikonloppuna saa aamuisin nukkua. Jestas, että voi rankoa tuollainen viime viikonlopun meno, kun koko ajan piti olla skarppina ja tuli uutta asiaan. Nooh uudelle kanakurssille on jo ilmottauduttu maaliskuussa   Ehtoon edellä mentiin Anjan kanssa Elonkiertoon lenkille ja tehtiin pitkä peltolenkki. Kelikin palautui varsin kesäiseksi ainakin yhden päivän ajaksi, kun mittarilukema hipoo +20 astetta. Iltaa kohti alkoi tosin jo viilentyä. Koirat kirmasivat sydämensä kyllyydestä  Pitkästä aikaa otin kamerankin ulkoilemaan. Aurinko vaan painuu mailleen jo sen verran aikaisin, että "hepulipeltokin" oli jo ihan varjossa.
Muutama syysauringon kultaama kuva
 
Kimppatreenien lisäksi ollaan poikien kanssa puuhasteltu myös kotona erinäisiä pieniä ko-treenejä  Keksittiin myös ihan uusi leikki Jackyn kanssa, kun kirmataan kahdeksikkoa pari valotolpan välillä. Tai siis lähetän Jackyn kiertämään ja lähden itse karkuun toista tolppaa kohti, jonne lähetän Jackyn vauhdista sen saatua mut kiinni  Meidän ”takapyörätiellä” moinen on turvallista, kun joka suuntaan näkee riittävän pitkälle. Ja (koira)hullun mainettani tuskin voin kotonurkissa lisätä enää millään
 
Huomenna sitten edessä syksyn viimeiset ulkotokokisat itselleni täysin tuntemattoman tuomarin arvioitavani. Huh, kun jännittää…