Voi mitä pennun varpaita Kieli ulkona Nickyn ja Pirren pennut täyttivät tänään 2 vko. Kaikilla on jo silmät auki, silleen raollaan, mutta tokkopa noilla vielä mitään näkee… Korvat on kans jo kait vähän auki, koska päät nousevat, kun joku aikuisista koirista haukkuu. Jalatkin kantoi taas jo paremmin kuin viimeksi ja se tiesi sitä, että kuvauspaikalta pääsi lähtemään lipettiin Silmänisku

 

Otettiin kaikista yksittäiskuvat ja sitten tietty räpsin niitä näitä. Ja ihan pakko oli kuvata niitä pieniä vaaleanpunaisia varpaita kans. Mä olen ihan rakastanut. Kuuteen kerrallaan. Ne on ihquja! Tässä pari kuvaa maistiaisiksi ja paljon lisää löytyy kuvagalleriasta.

 

 

Pennun tuoksu nenässä lähdettiin Nickyn kanssa kolmen viikon tauon jälkeen aksaamaan. Hiukka oli jätkä kerännyt vauhtia tauon aikana. Vähäsen oli muutenkin kierroksia, kun ulvoi autossa sillä aikaa, kun rakennettiin rataa… Rata on taas ”pöllitty” tutusta paikasta Sannan ja Hipin blogista Nolostunut

 

Pariin kertaan hinkattiin koko rata läpi. Ekalla kertaa ohjaaja putos pelistä jo kolmoshypyllä, joten se lähdettiin alusta. Nyt hyvä ja molemmilla kerroilla ihan sikamakee toi hyppypätkä. Putki tuotti himppasen ongelmia molemmilla kerroilla, kun ohjasin Nickyä kovasti ohi putken suun. Siinä tuli ylimääräinen kaarros ihan suotta. Meni kuitenkin hyvin sieltä päästä kuin pitikin.

 

Kepeille vienti olikin sitten ihan ylivoimainen. Siihen en vaan keksinyt mitään järkevää. Valssia en ehtinyt tehdä vaan jäin Nickyn eteen ja toista kautta vietynä ei löytynyt keppien alku. Kyllä tääkin siis päästiin, mutta ei se kaunista katseltavaa ollut Päättämätön Ekalla kertaa päästin Nickyn taakseni 16 putken jälkeen ja niinpä se meni väärän hypyn. Pienellä oman paikan korjaamisella tämä hyvä. Oikein hyvät treenit kaiken kaikkiaan. Olipas tosi kivaa pienen tauon jälkeen Nauru

 

Loppuun treenattiin vielä keppejä ja sisälle menoja, kun se kerran tuolla radalla tuotti ohjaajalle ylitsepääsemätöntä ongelmaa… Teki muuten nyt tosi nopeet kepit molemmin päin ja meni nätisti sisään. Hyvin oli työstänyt tämän kuntoon Kieli ulkona Esteiden pois kantamisen ajan Nicky olisi saanut juosta bortsutyttö Friidun kanssa, mutta mitä tekee Nicky. Tarjoaa seuraamista ym ja kulkee mun mukana hyvällä kontaktilla ja iloisesti häntää huiskien. Siis tyttöjen sijasta mamman kanssa puuhastelu oli kivempaa Yllättynyt Mahtava koira!