Lauantaina oli niin jumalattoman kaunis kevätpäivä, että se käytettiin tarkasti pihatöissä. Kukkamaat sai kyytiä ja nurmikko pölisi haravoidessa. Koirat nauttivat täysin rinnoin ja toki siinä välillä ehdittiin palloakin potkimaan. Voi että, kun tuo pihan kuoputtaminen on taas (hetken ainakin) niin kovin mukavaa talven jälkeen.

Nicky on niin maan kätevä apupoika kyllä ihan kaikessa. Hanskat lähti noin sekunnissa, jos ne jonnekin hetkeksi jätti ja välillä niitä yritettiin viedä myös kädestä suoraan. Samoin on varsin otollinen hetki tulla nuolemaan naamaa omalla multaisella kielellään, kun mamma siellä maassa sopivalla tasolla kerran kyykkii ;o) Rico makoili auringossa naapureita ja ohikulkijoita tarkkaillen ja toki haravaa piti välillä käydä tappamassa"

Pojilla oli siis oikein rento ja mukava kotoilupäivä, kun siihen lisätään vielä mukavien collietyttöjen tapaaminen lenkillä. Heti aamulenkillä nähtiin Nickyn bestis nahkatyttö Mona. Niillä on Nickyn kanssa ikäeroa vain muutama kuukausi ja ovat pennusta asti leikkineet aina kun nähdään. Voi mahdoton sitä menoa! Hiekka ja ruohot vaan lentelee, kun parivaljakko irroittelee :o) Päivälenkki tehtiin naapurin pehkotyttö Ellan kanssa ja samalla lenkillä nähtiin myös samoilla kulmilla asusteleva vähän ujompi pehkotyttönen. Sen verran ollaan tätäkin tyttöä jo nähty, että Ricon herrasmiesmäiset kosimiset alkaa pikku hiljaa tehota ;o)

Tänään aamulla kaunis auringonpaiste olikin taas muisto vain ja vettä satoi lähes kaatamalla :o( Isännän juoksukisakauden avaus (½-maraton) on Maskussa ja meidän piti lähteä viime vuoden tapaan poikien kanssa kannustusjoukkoihin ja ulkoilemaan siksi aikaa läheiselle golf-kentälle. Ei me sitten viitsitty tällä kelillä lähteä mukaan ollenkaan ja taitaa täällä kotosallakin päivä mennä etupäässä sisällä.