Aloitanpa Lapin loman blogituksen meidän Sodankylän toko-kisoista. Lauantaina 20.9. ajettiin 14 tunnin verran ja Leville saavuttiin noin klo 19 illalla. Siinä ei paljon muuta enää jaksanut kuin pieni lenkki koirien kanssa lähimetsässä, tavaroiden purku ja nukkumaan. Aamulla heräsin ajoissa, että ehdin tehdä koirien kanssa kunnon lenkin. Lenkin jälkeen totesin Samille, että Nickyllä on vaarallisen paljon virtaa kisoja ajatellen. Siellä se nimittäin painoi aamulenkin mättähältä mättähälle kanervat ja varvut pölisten :o)

Matkaa kisapaikalle oli reilut 110 km ja ihan sopivasti oltiin paikalla. Pitkästä aikaa jännitin ihan älyttömästi eikä sitä lievittänyt yhtään se, että järjestäjät olivat ihan tohkeissaan etelän vieraista... Ei ole kuulemma ennen olut heillä kisaajaa näin kaukaa. Kaikkien piti sitten tulla katselemaan kehän laidalle meidän suoritusta ja kamerat räpsyivä muidenkin käsissä kuin Samin. Niin ja sekin vielä, että Nicky oli kuudesta avoimen luokan koirasta suoritusvuorossa viimeisenä. Se pahin mahdollinen paikka mun hermoille... Lisäksi paikalla oli toooosi kylmä ja tuntui, että tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin asti. Kisapaikkana toimi Sodankylän Karvakuonojen kenttä ja tuomarina toimi Allan Aula.

Jo paikallamakuu aiheutti sitten muutaman ylimääräisen sydämen lyönnin. 2 Nickyn viereistä koiraa alkoivat leikkiä ja kirmata siinä Nickyn edessä ennenkuin ohjaajat ehtivät kunnolla edes kehän reunaan. Nickyn pinna onneksi piti. Mun SUPER-taitava koira :o) Tuomarin mukaan kerran vilkaisi leikkivää paria ja sitten siirsi katseensa taas ohjaajien perään piilon suuntaan. Piilossa sitten kuulin, että samat koirat olivat lauantain kisassakin lähteneet ja silloin saaneet enemmän "vahinkoa" aikaan kuin nyt. Harmi näistä varsinkin toisen osalta, koska koirakko oli nuoren ohjaajansa kanssa muissa liikkeissä mielettömän taitava. Tästä liikkeestä Nickylle 10, vaikka mun mielestä se oli vähintään 10+ ;o)

1942765.jpg

1942766.jpg

Omaa vuoroa odotellessa katselin muiden suorituksia ja totesin, että varsinkin seuraamiset lähes joka koiralla oli älyttömän upeita. Myös muuten avoimen luokan taso oli hyvä ja pistemenetykset johtuivat lähinnä pienistä työtapaturmista. Nickyn seuraaminen oli kaikkea muuta kuin upeaa. Koiraparka rauhoitti lähes hysteerisesti jännittävää ohjaajaa minkä kerkesi. Teki varmaan kaikki mahdolliset rauhoittavat signaalit, mitä tuossa tilanteessa voi. Tästä tuloksena 7 pistettä.

1942767.jpg

Seuraamisen jälkeen päätin, ettei me nyt helkutti soikoon ajettu yli 1000 km kisoihin jännittämään. Sain jotenkin ajatukset kasaan ja keskityin ihan vaan Nickyyn ja meidän tekemiseen. Se tuotti tulosta, koska heti seuraavana liikkeestä maahanmeno oli 10 suoritus :o) Nicky tippui nopsaan ja suoraan ja nousi reippaasti perusasentoon.

1942768.jpg

Luoksetulossa Nicky tarvitsi 2 käskyä liikkeelle lähtöön. On muutaman kerran lähtenyt viime aikoina mukaan ja paikalle jäämistä on näköjään treenattu pari kertaa liikaa ;o) Hieman oli ennakointia ilmassa, mutta pysähtyminen nätti ja lopun tuli hyvin. Tästä 8 pistettä kahden käskyn takia.

1942769.jpg

Liikkeestä seisominen oli muuten hyvä, mutta Nicky jostakin syystä käänsi itsensä vinoon ja tämän takia myös loppuasento meni vinoksi. Tästä tuomari rokotti yhden pisteen ja tuloksena siis 9. Sitten nouto. Siis ei ole oikeesti totta! Mun Nicky sai noudosta 9½ pistettä! Lähti hetkeäkään epäröimättä, nosti kapulan heti ja tuli samaa suht reipasta ravia takaisin kuin menomatkankin meni. Puolen pisteen menetys tuli pienestä loppuasennon vinoudesta. Jee, meidän nouto alkaa vihdoin sujua myös kisoissa :o))

Kaukokäskyt oli normaalia varmaa Nickyä ja niistä täysi 10. Kuvassa toki näyttää, että istuminen jää vajaaksi, mutta on vasta nousemassa. Nykyään nimittäin nousee kyllä ihan ylös asti ;o)

1942770.jpg

Ennen hyppyä ajattelin mielessäni, että vitonen riittää 1-tulokseen, koska muista on tullut ihan kivasti pisteitä. Nooh se nollakin olisi riittänyt tästä, mutta Nicky päätti näyttää ja otti siitäkin täyden 10 :o) Meidän toinen pahasti tökkinyt liike ja nyt noin SUPER! Yhtään Nicky ei harkinnut lähteäkö vai ei, hyppäsi hyvällä ilmavaralla riittävän kauaksi ja jäi suoraan linjaan esteen taakse. Myös perusasentoon tuli napakasti. Kokonaisvaikutuksesta saatiin myös 10 pistettä :o)

1942771.jpg

Tässä vaiheessa tiesin jo 1-tuloksen olevan aivan varma ja muusta viis. Aidan taakse kerääntyi yleisöksi myös poroja palkintojen jakoa varten. Onneksi eivät tulleet meidän suorituksen aikana siihen... Kokonaispisteiksi kertyi hienot 185 pistettä, kunniapalkinto, luokkavoitto ja TK2 :o)) Ettäs olin meihin tyytyväinen. Nyt alkaa sitten toden teolla ylempien luokkien treenaaminen talven aikana. Josko sitä keväällä uskaltaisi jossakin voi-voi luokan korkata...

1942772.jpg

1943314.jpg

Lisää lomaviikosta seuraa tässä lähipäivinä, kunhan jaksan kirjuutella ja räpeltää kuvat kamerasta koneelle.