Loppuviikko meni huilailun merkeissä pohtiessa tokoasioita, että miten tässä Jackyn kanssa nyt näin nopsaan näin kävi ja millasella treenisuunnitelmalla Mickyn kanssa jatketaan. Perjantaina kävin vetämässä yhden pentu/arkitokoryhmän ja olipas kivoja koirakoita paikalla. Sen jälkeen mentiin vielä kaiman kanssa treenaamaan omat koirat. Micky teki jääviä & ruudun ja tosi taitavasti tekikin. Jacky treenasi oikealle perusasentoon tulemista ja oikealla seuraamista. Olipa tosi vaikeaa mulle. Ihan hirmu hankalaa ajatella ja tehdä asiat oikealla, kun toko on niin vasen painotteinen.
Eilen oli aikainen herätys. Suuntana Päivin kanssa WDS eli Maailmanvoittajanäyttely Helsingissä. Mickynkin ilmoitin mukaan, kun nyt vielä nuorten luokan puolelle meni. Täyttää siis vajaan viikon päästä 2v. Hieno tapahtuma, joka Suomessa on edellisen kerran ollut 1998. Sielläkin olin mukana, mutta pelkästään turistina, kun omaa koiraa ei silloin vielä ollut. Katsotaan meneekö seuraavaan Suomessa järjestettävään Maailmanvoittajaan kuinka monta vuotta aikaa. Ennakkovaroittelusta huolimatta ei ollut ruuhkaa parkkiin pääsyssä tai sieltä pois, ovelta päästiin sisälle jonottamatta, kehä oli iso & kehien ympärillä riittävästi käytävätilaa ja kaikki ihmiset kenen kanssa juttelin, niin tutut kuin tuntemattomat, olivat ihan hurjan iloisia ja ystävällisiä. Tykkäsin kovasti!
Collieuroksia oli ilmoitettu 74 kpl. Suurin määrä tietenkin valioluokassa. Tuomarina toimi Carlos Fernandez-Renau Espanjasta. Tuomari jakoi enemmän EH:ta kuin ERIä. Valioluokassakin yli puolet saivat EH:n Mickykin sai EH:n, mutta nousi luokassa kuitenkin neljänneksi heti ERIn saaneiden perään. Hienosti vedetty karhulta. Treffattiin pitkästä aikaa myös Mickyn iskä Edu (FI MVA Finn Arrow Jackpot Jerry) Kuva isästä ja pojasta on räpsästy näyttelyn pissatuspaikalla kännykällä.
Tässä 3 kuvaa Mickystä kehässä. Pää- ja seisomakuvat ovat Anne-Maria Skarpin ottamia ja juoksukuva Jorma Lahden otos. Vitsi että nauroin tuota tuomarikuvaa. Ihan kuin joku siunaaminen, kun käsi tulee kohti päätä.
Juoksukuva on haastavien halliolosuhteiden takia hieman epätarkka, mutta halusin laittaa sen silti, koska Micky on siinä juuri oma itsensä. Iloinen ja nauravainen pieni karhu.
Tämä onkin hyvä aasinsilta aiheeseen, jota kovasti pohdin näyttelyssä ja sen jälkeen. Näen kaksi isohkoa ongelmaa collieuroksissa. Rakenteellisesti etuosat suorenevat ja suorenevat. Monissa näyttelyissä otetuissa kuvissakin on nähtävissä selvästi, kuinka etujalat ovat suoraan koiran korvien kohdalta alas. Saadaanhan sillä näyttävä joutsenkaula ja ryhti, mutta kun ei collien kaulan kuulu kaartua suoraan ylös… Vielä huolestuneempi olen näkemistäni luonteista. Ei onneksi yhtään, joka ihan tyystin olisi kehästä pois halunnut, mutta sitäkin enemmän tuomarin kosketusta niiaavia, häntä ja koko takaosa liioitellun matalalla juoksevia sekä niitä, jotka eivät pystyneet näyttämään korviaan ollen hyvin huolestuneen ja hermostuneenkin näköisiä…
Näissä ajatuksissa illalla melkein kyynelsilmin rutistin rakasta pientä karhuani. Silläkin on puutteensa niin rakenteessa kuin luonteessakin, kun ei sitä täydellistä ole vieläkään syntynyt. Mutta sen on hyvä olla siellä, minne me yhdessä mennään ja mitä tehdään. Kehässä se varmana ja taitavasti esiintyy parhaalla mahdollisella tavalla näyttääkseen niin hyvältä kuin mahdollista ja kuten kuvastakin näkyy, niin liikkuessaankin naureskelee samalla. Viikon sisällä olen nyt jo pariin kertaan saanut lähes pakahtua ylpeydestä kummankin karhuni kanssa. Parhaat karhut ikinä ♥
