Eilen lähdettiin Samin kanssa heti aamusta liikkeelle ja otettiin vielä Anja kyytiin Jokioisilta. Suuntana Turku ja Välimäen Leenan pitämä tokoluento aiheesta Varma kisakoira ja Liikkeiden suoritus teoriassa. Lentsu on kyllä niiiiin mahtava näissä tokojutuissa  Osa asioista oli mun kohdalla vanhan kertausta ja osa uutta tietoa. Ihan älyttömän hyvään saumaan osui luento, kun nyt olen muutenkin saanut tokomotivaatiosta kiinni

Juu ei Sami sentään ole vielä tokoilemaan alkanut. Lähti messiin, että pääsi välillä muihin maisemiin juoksemaan 25 km lenkkinsä. Alkaa nämä paikalliset polut olla jo aika tuttuja  Luennon jälkeen mentiin syömään ja toki vähän shoppailemassakin käytiin.
 
Kotona kävin vaan nopsaan vaihtamassa vaatteet, vein Ricon eläkeläislenkille porukoille ja jatkettiin Jackyn kanssa Elonkiertoon. Hyvin ehdittiin vielä tehdä Anjan ja koirien kanssa lenkki valoisalla. Likimain klo 19 asti näkee vielä ihan ok varsinkin aukeemmalla paikalla. Lenkin jälkeen vielä vähän tokoilua siinä parkissa. Rankkoja ne on tällasetkin päivät, kun ihan naatti oli loppuillan ja sohvalla oli hyvä torkkua
 
Tänään tokoiltiin Jackyn kanssa vähän kotipihalla  Nyt on eri metodit kokeilussa, että saadaan paikallaolo rauhalliseksi. Nythän Jackyn pää pyörii ja kääntää lonkalle ja taas takas, kun on vähän epävarma eikä myöskään malttais maata niin kauan paikoillaan. Kovin pitkiä on minuutit olla paikallaan vilkkaalla koiralla, kun olisi niin paljon muutakin tekemistä  Nyt vaan pitää rauhassa treenata rauhallisuutta
 
Iltapäivällä lähdettiin Anskun ja koirien kanssa Mustialaan lenkille. Melkoinen tuuli puhalteli taaskin ja tiet oli osittain tuiskanneet tukkoon, mutta onneksi on pakkanen jo sen verran vähissä, ettei tuulikaan tunnu liian kylmälle. Tänään oli koirilla joku ihme kootut ilmeet –päivä. Vai mitä sanotte näistä…
 
 
Kiitos Ystävät kivasta viikonlopusta!