Onpas ollut väsyttävä, joskin varsin mukava viikonloppu näin loman alkajaisiksi  Eilen suunnattiin Anjan ja Jaffin kanssa Tampereelle Kaupin vinttikoiraradalle collieiden sivuerikoisnäyttelyyn. Pitkäkarvaisia ”lassieita” oli ilmoitettu jotain 100 paikkeilla ja siksi uroksilla ja nartuilla oli eri tuomarit. Molemmat, kuten myös nahkojen tuomari, olivat englantilaisia kasvattajatuomareita.

Ensin kehässä kävivät pyörähtämässä Nickyn Twilight Moon kennelin pojat junioriluokassa. Jojo hienosti ERI 3 ja Tuisku sekä Rex saivat molemmat EH:n. Poikien sisko Venni narttujen puolella myös EH. Niin ikään Nickyn tytär Hilla MustanQuun kennelistä pyörähti myös liki karvattomana junioriluokassa saamassa ERIn. Jaffiina oli nuorten luokassa EH 4. Kiva oli nähdä teitä kaikkia ja hienot tulokset ja arvostelut kasvattajatuomareilta. Hienoa! Twilight Moonin kasvattajaluokassa kävin vielä esittämässä ihanan Jojon  Jojo on tuosta pentueesta ehkä kaikkein eniten isänsä näköinen naamastaan
 
Jacky esiintyi hienosti ja olikin luokassaan ERI 2. Päästiin siis myös PU-kehään taas ”treenaamaan”. Nimittäin tuolta sijalta ei varsinkaan erkkarissa PU-sijalle nousta, joten käytin tilanteen treeninä oikein koko rahan edestä ja Jackyn innosta päätellen onnistuin hyvin  Pidettiin muutenkin kivaa ja temppuiltiin pu-kehää odotellessa jne, jottei tämä näyttelytouhu olisi koiralle niin tylsää. Kiva päivä eikä sadekaan muutamaa pisaraa enempää kiusannut. Kiitos Anjalle matkaseurasta ja koko meidän telttaseurueelle mukavasta ja rennosta näyttelypäivästä
 
Pari Viivi Saarikon ottamaa kuvaa Jackysta kehässä. Kiitos kuvista!
 
 
Tänäänkään ei turhia nukuttu aamulla, koska Anjan ja Jaffin kanssa oli treffit jo ennen klo 8 Someron ABC:llä. Taas suuntana Paimennuskoulu. Nyt edettiin vähän toisin kuin keskiviikkona ja koira oli laitumella liinassa. Se selvästi häiritsi Jackya, kun aina on opetettu, ettei remmissä vedetä eikä hötkyillä muutenkaan. Lampaat kyllä kiinnosti edelleen, mutta ei yhtä paljon kuin viimeksi.
 
Iltapäivän puolella mentiin pyöröaitaukseen ja siellä koira sai toimia kyllä vapaana, mutta HIEMAN tiivis tahti viime päivinä ja auringon paahteessa oleva laidun vei niin mehut, ettei karhu enää oikein jaksanut. Kiinnosti, kiinnosti kyllä, mutta selvästi päänuppi oli väsyksissä ja paras terä puuttui. Syyskuussa mennään taas kokeilemaan pariinkin kertaan  Jaffia lampaat kiinnostivat myös kovasti, mutta oli selvästi hieman hämillään tilanteesta. Jännä nähdä ensi kerralla, kun on saanut sulatella asiaa
 
Tässä iltasella meillä oli pikku projekti Samin kanssa. Pikkulintu lensi avoimesta ovesta sisään eikä meinannut millään osata takaisin ulos. Lensi vaan ihan katonrajassa eikä tajunnut madaltaa lentoaan oviaukon kohdalla. Mihinkään paniikkiin lintu ei kuitenkaan mennyt, joten ei itseään satuttanut ja lopulta lensi ulos ihan kunnossa. Eipä ole näinkään ennen käynyt, vaikka meillä on aina kesällä avoimet ovet kotona ollessamme.