Perjantaina Päivi kurvasi taas ties kuinka monennen kerran tänä vuonna samoissa merkeissä meidän pihalle. Tavarat ja Micky autoon ja nokka kohti tuttuakin tutumpaa Länsisatamaa. Sen verran tuuli keinutti paattia, että jopa varoittivat menemästä ulkokannelle. Tallinnasta ajeltiin noin 100km matka Vihulan kylään keskelle ei mitään. Tai siltä se ainakin tuntu, kun noin viimeisen 25km aikana ei mitään valoja näkynyt missään. Onneksi edes kuu mollotti taivaalla. Pimeydessä jo sai aavistuksen, että ilmeisen kivanoloinen paikka tuo Vihula Manor Country Club & Spa.

Aamulla ajeltiin reilu 30km matka näyttelypaikalle Rakvereen. Pieni ja ahdas urheiluhalli, mutta siisti ja toimiva kyllä. Kehissä oli kumimainen matto puulattian päällä ja tämäpä olikin yllättävän hankala monelle koiralle. Onneksi Mickyn kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa erilaisten pintojen kanssa. Ei se edes huomaa materiaalin vaihtumista. Junnu-uroksia oli 5 kehässä molempina päivinä paikalla. Lauantaina tuomarina toimi Dagmar Klein Romaniasta. Mickyn tuloksena jun ERI2 SA. Jälleen kerran kohtalonamme siis jun-sertistä seuraava. Jotenkin olin niiiiiiin luovuttanut jo, etten ollut edes kamalan pettynyt.

Näyttelyn jälkeen pyörittiin hetki Rakveressa ja pongattiin mm tällanen hieno linna.

Shoppailemassa ja syömässä käytiin myös matkalla kämpille. Keli oli poutaantunut, joten lähdettiin samoin tein lenkille Kartanon pihapiiriin. Olipa muuten hulppean hieno paikka.

Tuulimylly kartanon sisäänajossa päivänvalossa ja toisesta kulmassa yövalaistuksessa.

Samoin majapaikkamme päivällä ja iltamyöhään.

Kuvia kartanon mailta.

Alueella on myös minigolf, jossa rakennelmina on pienoismalleja alueen rakennuksista. Micky minikartanon isäntänä.

Muutama syksyinen kuva Mickystä.

Vietettiinpä oikein rento ja mukana ilta loikoillen ja nettiä selaillen sekä ulkoillen. Kerrankin ehti reissussa kunnolla levätä.

Aamulla ei ollut kiire minnekään, kun kehä alkoi vasta iltapäivän puolella. Vietin pitkän aikaa pihalla Mickyn kanssa ja pääsipä se myös illan uusintana juoksemaan ja leikkimään collieneitojen Didin ja Duffyn kanssa. Oli niillä kivaa. Melkein teki mieli itse mennä kirmaamaan samaan sakkiin.

Käytiin nauttimassa Kartanon runsas aamiainen vasta niin myöhään kuin mahdollista ja sitten menoksi jälleen kohti näyttelypaikkaa. Matkalla pongattiin talo, jossa kasvaa takkapuut suoraan sisällä. Oli aika hauska ilmestys keskellä peltoa, kun muita puita ei ihan vieressä ollut.

Yhden talon pihalla oli paljon näitä ”tupsujalkaisia” heppoja. Piti pysähtyä siihenkin ottamaan kuva ja tämän kaverin ilme kertonee kaiken hänen mielipiteestään siihen, että tyhmät turistit häiritsee aamupalan nauttimista.

Jotenkin oli näyttelypaikalla niin veetuuntunut olo, etten edes jännittänyt. Tuomarina nimittäin tuomarimuutoksen jälkeen toimi Malgorzata Supronowicz Puolasta. Hänen arvosteltavanaan oltiin elokuussa Ruotsissa ja silloinhan Micky oli ERI1, mutta ei saanut SA:ta. Muutenkin tuomari oli silloin tosi tiukka SA:n jakamisen suhteen.

Onneksi Micky jaksoi vetää täysillä ja niinpä tuloksena tällä kertaa ERI1 SA JUN-SERT VSP-JUN . Eipä ollut riemulla rajaa ja tirahti siinä kyynelkin väkisin silmänurkasta. Vihdoin ja viimein se meitä kovasti kiertänyt JUN-SERT tuli ja näin ollen Mickystä tuli EE & LT JCH. Tämän lisäksi vielä PU2.  Oman suorituksen kun oli ehtinyt kyynelehtiä, niin heti perään sai jatkaa, kun myös Didi (Kangasvuokon Starships) sai viimeisen JUN-SERTinsä. Nämä kaksi, kun ovat olleet samanmoisia epäonnen koiria. Oli kyllä niiiiiiin huippufiilis, että Micky ja Didi sitten vihdosta viimein saivat ne puuttuvat rusettinsa vieläpä samasta näyttelystä. Ihan huikeeta!

EE & LT JCH Suvituikun King-Bear

Kotimatkalla poikettiin vielä shoppailemaan ja syömään ja vähän ennen puolta yötä oltiin kotona. Eipä siinä uni heti silmään tullut, kun kroppa oli niin kierroksilla vielä. Tunnetilat kun päivän aikana kävivät aika lailla äärilaidasta toiseen.

Tänään juhlistettiin metsäryhmän kanssa Mickyn ja Hipan nuorten koirien tokorinkiin pääsyä sekä samalla Mickyn uusia titteleitä. Tämä tehtiin metsälenkin, herkullisten herkkujen ja tokotreenien parissa, kuten asiaan kuuluu. Itse treenit meni just niin kuin nuorten koirien kanssa menee. Toisella onnistui toinen juttu ja toisella toinen. Fiilis kuitenkin molemmilla katossa. Jacky teki jääviä ja seuraamista ja oli niissä oikein pätevä. Mickyn ja Hipan ystävyyttä on nyt jatkunut hiukan reilu vuosi. Kaveruksillahan ei ikäeroa ole kuin viikko.