Viikonloppu vilahti menemään Elonkierrossa  No ei me nyt siellä sentään ihan 24 h oltu, mutta kun se on vaan niiiiiiiin maailman paras talvilenkkipaikka

Eilen oli ihan älyttömän hieno ilma auringonpaisteineen koko päivän. Mutta sivutuotteena sitten pakkasta melkiis -20 astetta ja hyinen viima siihen päälle. Pakkaspäivän kunniaksisain ihan kuningasajatuksen laittaa pappakoira vimpan päälle kuntoon. Niinpä harjattiin ja kammattiin joka karva oikoiseksi ja leikattiin tassukarvat. Hampaiden putsaus jäi seuraavaan kertaan, koska oma selkä sanoi jo tuon harjaamisurakan jälkeen sopimuksen irti. Enää ei viitsi 12-vuotiasta trimmipöydälle alkaa totuttamaan, kun ei ole sitä aiemmin tullut tehtyä.
 
Oltiin sovittu lenkki Elonkiertoon Anskun töiden jälkeen. Mä lähdin sinne poikien kanssa jo vähän ennakkoon, kun tuo keli houkutteli väkisin tarttumaan kameraan. Muutama ennen lenkkiä otettu räpsy siis tässä.
 

 
 
Tänään sitten lähdettiin Elonkiertoon jo aamupäivästä. Vaihtelu virkistää, joten tehtiin lenkki toisin päin sekä tehtiin yksi pidennysrinksa eiliseen nähden. Kyllä oli taas molempina päivinä virtaa Jackylla ja Fyralla. On ne niin hauska parivaljakko, kun tänäänkin koittivat kantaa pientä Ossi-oravaa yhdessä ja lopussa remmijäähdyttelyn aikaan Fyra antoi Jackylle noin miljoona pusua  Kiitos jengikamut viikonlopun lenkkiseurasta!
 
Tänään piti tehdä Jackylle sama kunnostusurakka kuin Ricolle eilen. Mä mitään viittinyt… Tää päivä meni siis niin kuin sunnuntain kuuluu ja muistin pyhittää lepopäivän levolle