Maanantai meni taas jotenkin virittäytyessä työviikkoon. Tein ihan kotonurkissa poikien kanssa pitkän lenkin. Pihallakin puuhasteltiin jonniin aikaa. Peitin myös ruusut vihdoin viimein, kun kerran lunta jo tuli ja lisääkin toivottavasti jossain vaiheessa.
 
Jaa niin. Jacky täytti 9 kk ja oli sen kunniaksi vähän tuunannut keittiön mattoa lyhemmäksi... Ei tuokaan mitään suuria ole tehnyt (tuolin- ja pöydänjalkoja, jalkalistoja, seinänkulmaa...) mutta silti enemmän kuin Rico ja Nicky pentuaikanaan yhteensä. Jacky on vähän sellanen Puuha-Jacky, jolla on pieni ilkikurinen pilke silmäkulmassa kaiken aikaa. Se on niin ihana pieni sälli, jolle ei voi olla edes vihainen, vaikka jäisi itse teosta kiinni
 
Illalla oli ihka ekat maneesikauden agitreenit. Mun piti mennä sinne Nickyn muiden "treenien"  takia Jackyn & Ricon kanssa, mutta aikataulu meni sen verran myöhään, etten sitten enää ehtinytkään. Meidän treenivuoro on tänä talvena joka toinen maanantai, joten parin viikon päästä sitten toivottavasti päästään
 
Tiistaina lähdettiin äitin kanssa Elonkiertoon lenkille heti mun töiden jälkeen. On kyllä NIIN kiva lenkkeillä, kun koirat säilyy puhtaina. Muutaman kerran juoksutettiin poikia meidän välillä ja juu-u Jacky on selkeesti nopein... Ricoa vaan ei enää raaskii juoksuttaa tolleen, vaikka se siitä älyttömästi tykkääkin. Pappa vaan ottaa sen niin tosissaan, että pelkään menevän ihan jumiin, kun äärimmilleen pinkoo menemään.
 
Eilen nappasin töiden jälkeen pojat kyytiin ja suunnattiin Paavolaan Anun ja Noomin & Divan kanssa. Pitkästä aikaa treenattiinkin vähän. Anu oli omansa jo ehtinyt pääosin treenata, joten keskityttiin ekaksi Nickyn ruutuongelmaan. Anu keksi tähän aikas monta kokeilemisen arvoista juttua ja ilme alkoi parantua jo kummasti niillä muutamalla kerralla, mitä tehtiin  Nyt aletaan tehdä tätä uudella innolla. Kiitos Anu hyvistä vinkeistä
 
Nickyn kanssa tehtiin myös kuuntelutreeniä ja aika monta kertaa tarvittiin, että pysyi istumassa eikä tippunut maahan Anun käskystä. Sitten kun hiffas, niin ei enää edes meinannut tehdä väärin  Tätä tarvii tehdä paljon, että alkaa kestää niitä muiden käskyjä. Diva ja Nicky otti myös paikallaolot. Ensin istuminen, joka Nickyltä jälleen ihan pro pienen pientä maan haistelua lukuunottamatta  Paikallamakuu tehtiin ihan lyhyenä kahteen kertaan, jotta saatiin molemmille nuo kuuntelutreenit samalla. Hyvin kuunteli kumpikin  Jacky teki vielä ruudun pariin kertaan lelulle ja lujaa meni  Sitten mettään.
 
Ihana luminen metsä, jossa edelleen eksyisin ihan helposti, jos en kulkis Anun perässä. Siellä menee niin lukuisia polkuja joka suuntaan ja lumi muuttaa maisemaa heti erinäköiseksi. Metsästä olikin jo kiirus kotiin jatkamaan Nickyn toisenlaisia "treenejä"  Nyt on kolmeen kertaan kylvetty pieniä collien siemeniä ja taas hermoja raastava odotus edessä ennen ultraa ja sen jälkeen toivottavasti odotetaan synnytystä. 
 
Loppuviikon kaverilenkkejä odotellessa