Eilen lähdettiin työpäivän jälkeen ajelemaan harmaassa ja tihkusateisessa säässä kohti Maskua ja Ilkka Sténin tuomaroimia tokokisoja. Lähdettiin matkaan koko sakki ja mukaan pakattiin myös Samille fillari. Perillä oltiin mukavasti noin 45 minuuttia ennen avoimen luokan oletettua alkamisaikaa. Jo päivällä laitoin Tuulalle tekstarin, että oma fiilis on hyvä. Kisapaikalta Tuula sai toisen viestin edelleen hyvästä fiiliksestä :o) Kisapaikka vaikutti varsin mukavalta ja suoritusvuorossa oltiin toisena, joten siinäkin osui kohdalle se mulle kaikkein mieluisin paikka, kun ehtii kunnolla leikkiä ja palkata koiraa paikallamakuun jälkeen, mutta silti pääsee pian "piinasta". Niin ja kuvia ei ole, koska Sami oli sen aikaa pyöräilemässä (ja eksymisen takia viipyi kauemmin kuin piti...). Sitä paitsi keli oli niin synkkä ja sateinen, että tokkopa niistä kuvista kuitenkaan olisi mitään tullut.

Paikalla makuu 10 Nyt saatiin tähän ihan nappisuoritus :o) Piilo oli vielä niin, että pienestä reiästä pääsi tihrustamaan koiria ja Nicky (kuten kaikki muutkin) oli toooosi hienosti koko ajan. Kerran Nicky vilkaisi kentän reunassa mellastavia lapsia, mutta ei muuta. Nousi myös perusasentoon vasta käskystä, mutta silloin heti ja reippaasti. Tämän liikkeen vaikeusastetta lisäsi vielä se, että koirat oli piilon sijainnin takia sijoitettu vinoriviin kehän kulmasta kulmaan ja niin päin, että kehäsihteerin teltta ja yleisö oli koirien takana.

Seuraaminen 9½ Meidän paras kisaseuraaminen koskaan :o) Jopa juoksuosuus oli nyt ihan huippu. Muut käännöksetkin oli vallan mainiot, mutta täyskäännöksessä on vielä sitä väljää, mikä tarvii saada ennen voi-voi-luokkaa pois...

Liikkeestä maahan 7 Tarvitsi tähän näet 2 käskyä. Tätä vähän ounastelinkin ja annoin toisen käskyn tosi nopsaan. Sen verran ollaan viime aikoina treenattu seisomista...

Luoksetulo 7 Tähänkin tarvittiin 2 käskyä. Nyt kyllä aika selvästi pysähtyi ekastakin, mutta sen verran hiipi, että annoin välittömästi toisen käskyn, ettei mene läpijuoksuksi. Tässä tuli perusasennon myös aikas vinoon.

Liikkeestä seisominen 8 Pysähtyi nyt TOSI hienosti, mutta kääntyi osittain mukana, kun kävelin taakse. Tässä tulee just tää, että Nickyn kanssa pitää olla ihan älyttömän varovainen, kun jo opetettuja liikkeitä pilkkoo ja palkkaa välillä. Nimittäin tää oli nyt just sitä, että seisominen on tökkinyt, jolloin vahvistus on tullut nopeasti pysähdyksestä, niin nyt pyörähti mukaan, kun ei palkkaa kuulunutkaan...

Nouto 8 Tästä mä olen NIIN ylpeä :o))) En olisi ikinä uskonut, että nyt jo siitä voisi saada kasin. Teki toki hitaasti. (Tuomari totesi, ettei tarvii ainakaan hidastusta katsoa...) mutta lähti heti, meni suoraan kapulalle, nosti heti ja tuli hienoon perusasentoon. Teknisesti suoritus oli suorastaan loistava, mutta vauhdin takia 2 pistettä pois.

Kauko-ohjaus 10 Ihan ansaittu kymppi :o) Loistava suoritus. Ei liikkunut milliäkään ja teki reippaasti ja tosi valpaana odotti seuraavaa käskyä. Tää on meillä ihan huippu onnistuessaan. Vielä kun osaisin siihen opettaa seisomisen yhtä hyväksi. Nooh jos jotain haluaa ruotia, niin jää se istumaan nousu vieläkin ehkä inan vajaaksi.

Hyppy 6 Ei ole tosiaan hyppy edelleenkään se meidän juttu... Tarvitsi 2 käskyä ja jäi niin vinoon taas, että annoin vartaloavun varmistaakseni ylitulon. Pääasia kuitenkin, ettei mennyt nollille ;o)

Kokonaisvaikutus 10 Tuomari totesi, että pienistä epätarkkuuksista huolimatta tekeminen oli iloista, koiran häntä heilui ja ohjaaja hymyili :o)

Näillä saatiin kasaan 168 pistettä, 1-tulos ja sijoituttiin vielä kolmanneksi. Nyt on siis 2 avoimen 1-tulosta kasassa ja katsellaan kauanko sitä kolmatta saadaan tahkota. Se nimittäin haetaan, vaikka menisi kisa poikineen ;o)

Fiilis on nyt taas äärettömän hyvä, koska Nicky "tuntui käteen" eilen koko ajan tosi hyvältä siellä kisapaikalla. Tästä jatketaan ja paljon ajatuksia on viimeisen viikon aikana selvinnyt omassakin päässä, joten ei muuta kuin lissää reeniä :o)

Agilitytreenit alkais just, mutta ne jää nyt väliin. Olin töissä melkein 11 tuntisen päivän tekemässä muuttoa ja olen sunnuntaihin asti, niin ei vaan jaksa. Eikä tuo vesisade lisää intoa yhtään... Tänään ei kyllä edes tokoilla. Pidetään rokulia vaan tämä loppuilta.