Aamulla pakkasin Nickyn ja tavarat autoon ja koukkasin naapurikadun kautta ottamaan Anskun ja Fyran kyytiin. Suuntana tällä kertaa Rauman kaikkien rotujen koiranäyttely. Ahtaalta näyttelypaikalta löytyi meille aivan loistava paikka kehän laidalta kahden ison auton välistä, jonne saatiin koirien häkit varjoon. Nimittäin jos Harjavallan näyttelyssä kastuttiin, niin nyt oli vähän toinen meininki Cool Aurinko porotti koko päivän pilvettömältä taivaalta ja tuuli viilensi kivasti (lue petollisesti…) joten tällä hetkellä on käsivarsissa ja naamassa melkoinen punoitus ja kuumotus.

 

Ansku ja Fyra esiintyivät ensin ja hienosti sen tekivätkin. Eilen vuoden täyttänyt Fyra neitonen oli jun ERI 1, PN 1, SERT ja ROP Nauru Huisia kaunis ja tosi makeesti esiintynyt Fyra ja miljoonasti onnea vielä tätäkin kautta.

 

Odottelun jälkeen oli vihdoin myös Nickyn vuoro. Tuomarimuutoksen johdosta meille tuli ruotsalainen tuomari ja vähä ounastelinkin, että puuttuu Nickyn hoikkuuteen. Jep jep… On kuulemma muuten erittäin upea ja esiintyy mahtavasti, mutta hän toivoisi hieman lisää massaa. Tästä huolimatta tuloksena hienosti val ERI 2, PU 4 Hymy Ei voi olla kuin tyytyväinen!

 

Fyra oli pitkän päivän jälkeen jo niin väsynyt, että Ansku katsoi parhaaksi jäädä pois isosta kehästä. Ja onhan se toki rankkaa nuorelle koiralle. Kotimatka meni nopsaan rupatellessa ja loppuillan olen likimain notkunut koneella, kun ei muutakaan ole jaksanut tehdä. Hieno päivä hienossa seurassa! Kiitos Ansku ja Fyra! Onneksi seuraavakin yhteinen näytelmäreissu on jo tiedossa Silmänisku