Siinähän se Joulu sitten taas mennä jolkotteli. Kuten facebookissa eilen kirjoitin, niin meidän Jouluun sisältyi Paljon syömistä, Paljon ulkoilua ja Paljon nukkumista  Mikä sen ihanampaa kuin mennä kunnon päikkäreille silloin kun nukuttaa ja valvoa illalla just niin pitkään kuin haluaa ja notkua aamulla köllötellen sängyssä. Rentoutumista parhaimmillaan ovat olleet nämä lyhyet Joulun pyhät

Aattona mentiin totuttuun tapaan anopin joulupöytään hankkimaan ensimmäinen ähky  Iltapäivällä mentiin Elonkiertoon lenkille ja Jacky siellä taas mennä viiletti tuulispäänä pallonsa kanssa, kun vielä Samppa oli mukana sitä heittelemässä  Samalla reissulla poikettiin viemään kynttilät hautausmaalle sekä pikavisiitille Räynyntielle.
 
Eilen nukuttiin piiiiitkään  Jackyn kanssa lähdin kävellä lompsimaan Räynyntielle ja Sami & Rico tulivat autolla perässä. Mentiin oikein aika haipakkaa eikä todellakaan suorinta reittiä. Jaa miksi Rico ei päässyt. No ihan siksi, kun pappa on alkanut protestoimaan remmilenkkejä. Jos en anna jäädä joka hajua vähintään 10 minuutiksi nuuskimaan, niin pappa lyö lossit kiinni eikä liiku, kun jäpittää vaan vastaan. Vapaana kyllä tulee reippaasti ja myös remmissä, jos antaa tarpeeksi nuuskutella… Toki pappakin pääsi lenkille, kun Räynyntieltä tullessa jäätiin poikien kanssa matkalle ja käveltiin kotiin sellasta reittiä, missä sai Ricokin sitten olla vapaana ja haistella mielin määrin
 
Tänään alkoi päivä lumitöillä. Yöllä oli lunta sekä satanut että tuiskannut ihan kiitettäväsi. Onneksi ei ollut tarvetta heti aamulla lähteä autolla minnekään… Alkaa olla pihalla jo melkoiset kasat. Pikku hiljaa saman verran kuin viime talvena, mutta nyt vaan jo paljon aiemmin. On tää vaan niin kiva, kun on valoisaa ja puhdasta
 
Meidän poikien lumiriemua kotipihalla
 
Iltapäivällä lenkin jälkeen kolailin vielä uudemman kerran, kun aura oli käynyt vallinsa jättämässä pihatien eteen sekä postilaatikoille. Olkapään mielestä voisi pari päivää olla lepoa lumitöistä tähän väliin... Jackyn kanssa raahattiin flyball-laatikko sisälle ja pelattiin sen kanssa. Tietty jätettiin se esteiden hyppely pois, mutta Jacky kävi painamassa ja koppaamassa pallon ja toi sen aina mulle takaisin, että sain ladata uudestaan koneseen  Vähän vieläkin on jännä hetki painaa levyä, kun ei ihan tarkkaan tiedä kuinka lujaa ja mihin suuntaan pallo lähtee. Siitä huolimatta Jacky saa kyllä kopin liki 100 prosentin varmuudella
 
Se olisi sitten viikko töitä ja sen jälkeen viikko kesälomaa