Maanantaina maneesiaksailtiin Iiriksen tuomaa rataa. Annariina oli kipeänä, joten 3 koiraa jäi sitä myöten pois ja vain 4 oli paikalla. Saipahan jokainen treenata mielin määrin ja silti saatiin esteetkin takaisin vajaan jo hiukan etuajassa.

Radalla riitti kiemuraa ja pähkäiltävää. Onneksi Iirikseltä tuli hyvä neuvo tehdä pakkovalssi eikä takaakiertoa  Mä töpeksin heti 3 hypyllä, kun käännyin aina väärään suuntaan  Onneksi Jacky korjasi tosi taitavasti mun epämääräisen sylkkäri-takaakiertosekoituksen, kun ajauduin ihan väärään kohtaan. Toinen isompi ongelmakohta oli houkutteleva putki, vaikka kepeille piti mennä. Siitäkin selvittiin, kun oli tarpeeksi painokas haltuunotto ja jatkoi itse määrätietoisesti kohti keppejä tasaisella vauhdilla. Kaiken kaikkiaan selvittiin Jackyn kanssa aluksi niin vaikealta tuntuneesta radasta älyttömän hyvin. Karhu alkaa myös kestämään toistoja jo hyvin. Erillisinä otettiin vielä keppejä ja keinua molemmin puolin. Keinulla menee tosi hyvin suoraa kontaktialueelle asti. Tai siis tää toimii omalla keinulla, mutta vierailla esteillä on varovaisempi. Turha kai kertoakaan, että meillä oli taas kovasti kivaa! Kiitos treenikamut
 
Tänään ei kun taas menoksi. Lietoon aksaamaan. Rico jäi matkalla "mummolaan" syömään makkaraa  ja me Jackyn kanssa huristeltiin Jokioisille ja siitä Anjan, Jaffin ja Jessen kyytiin. Reissun tarkoitus siis osallistua Jackyn ja Jaffin kanssa ATT:n järkkäämään epiksiin, jossa mölleille oli tarjolla hyppyrata. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja lähdettiin heti lenkittään koirat. Sen jälkeenkin päästiinkin ilmoittautumaan ja ihmettelemään rataa ensin ulkopuolelta ja sitten jo pian tutustumaan.
 
Jestas että voi jännittää tollaset epiksetkin. Hirvee tutina lähdössä ja mielessä fiilis, että rata unohtuu varmasti. Jacky hyppi ja pomppi ja HAUKKUI (kuin isänsä aikoinaan...) innoissaan. Siitä saisi helposti lisää kierroksia ja aikaa pois muutamia sekunteja, kun oma pää kestäisi revittää sen kanssa siinä ennen lähtöä. Ehkä sitten joskus... Itse rata meni oikein mallikkasti. Kerrankin juuri niin kuin olin rataan tutustumisessa suunnitellut  Jacky kääntyi hyvin ja teki pienet nätit kaarrokset. Tuloksena nätti nolla ja sijoitus 6/38. Siis oikeesti noi ATT:n epikset on kasvanu ihan mahdottoman kokoisiksi. Epiksissä mölliluokassa 38 maksi koiraa!!! Muutaman koiran päästä oli Jaffin vuoro. Nämä oli vasta Jaffiin toiset epikset ja hurja edistyminen oli tapahtunut sitten edellisten  Jaffille yksi kielto, kun Anja ajautui liikaa esteen ohi. Muuten sekin hienoa menoa! Kyllä se vauhtikin sieltä koko ajan kasvaa  Hyvä, hyvä meidän taitavat ipanat!
 
Kello oli taas jo 21 ennen kuin olin kotona, kun matkalla haettiin Rico hoidosta ja pissatin pojat vielä Räynyntien maisemissa. Ihan SUPER kivoja nämä aksaillat, mutta pikkasen rankoo kyllä, kun alkuviikosta jo venyy nukkumaanmeno ihan liian myöhään. Niin ja koneella ei tietty sitten olisi enää pakko notkua, mutta toisaalta ei unikaan tule millään heti, kun reissusta tulee kotiin.