Viikko alkoi oikein "mainiosti", kun töissä tietokone sanoi sopimuksen irti Johan se melkein kuukauden vanha onkin. Kovalevy siitä kai tilttas. Siinä sitten piti leikkiä nörttiä sen verran, että sain kasattua vanhan koneen toimintakuntoon. Saikun takia rästihommia oli ihan kiitettävästi ja vasta tiistaina puolen päivän jälkeen pääsin kunnolla hommien kimppuun. Keskiviikkona oli vielä ”ilona” yli ½ tuntia kestänyt sähkökatko. Eipä tuollaisille mitään voi, mutta kyllä hiukan otti päähän silti.

Maanantaina iltasella päästiin pitkästä aikaa mukaan DogiTiimin tokokurssille. Teemana tällä kertaa ruutu. Hyvin Jacky on alkanut kyllä ruudun hahmottamaan  Menee sinne hyvällä laukalla ja iloisesti. Tippuu myös hienosti maahan etäisyydestä huolimatta. Nyt pitää ruudun keskiosaa alkaa tarkentamaan, koska meinaa jäädä stopilla liian eteen. Edelleen tarvitaan myös paljon läpijuoksuja lelulle. ”Ongelma” ilmeni myös siinä, ettei lähtenyt mukaan ruudusta kuin vasta toisella käskyllä. Paikallaolo on karhulla niin vahva, että haluaa olla ihan varma, että saa oikeasti tulla  Niin tai siis sattuu siinä paikallaolossakin työtapaturmia… Otettiin se ihan lopuksi ja koitti mun jättäessä napsia nilkkaa ja nousi siitä sitten jopa mukaan. Hups! Nooh tuosta sen asenteesta tykkään kovin ja tekevälle sattuu pikku juttuja välillä  
 
Tiistaina käytiin Somerolla lambeja kattomassa. On siinäkin lajissa ihan tolkuttoman paljon opittavaa ja huomioitavaa… Sit kun koira vielä lukee niitä lampaita sata kertaa paremmin ja miljoona kertaa nopeammin kuin meikäläinen, niin tuppaa tuleen vähän vääriä signaaleja koiraparalle  No mutta ollaan me tässäkin kehitytty ihan kivasti kuitenkin. Tällä kertaa isoin ongelma oli lampaiden häkistä ottamisessa. Siinä mä en meinaa osata vielä tarpeeksi hahmottaa, että missä kohtaa koiran pitää milloinkin olla, että saan suljettua häkin rauhassa lampaiden karkaamatta. Siihenkin toki saatiin nyt hyviä neuvoja ja toisella kertaa meni jo paaaaljon paremmin
 
Keskiviikkona suunnattiin Anjan ja koirien kanssa liki ”yötöihin” Ulvilaan. Heinon Tiinan tuomaroimat tokon iltakisat ja aikataulussa avoimen luokan alkamisaika 20.30… Päästiin onneksi alkamaan vähän aikaisemmin. Ensiksi tehtiin yksilöliikkeet ja lopuksi vasta paikallaolo. Jacky oli suoritusvuorossa viidentenä.
 
Paikallaolo 10
Ei ollut nyt käynyt edes lonkalla ja maannut valppaana kahden nartun välissä
 
Seuraaminen 6
Kääk ja apua! Kamalaa  Tää on meidän pahin kompastuskivi tällä hetkellä. Liike on ekana ja mun jännitys vielä ihan tapissa. Jacky koittaa rauhoitella minkä ehtii kulkemalla hiukan takaviistossa ja katsekontaktia välttäen. Tästä johtuen käännökset hajoo tyystin, kun ne on muutenkin vielä keskeneräiset. Tässä pätee viimeisen päälle se, että ”kyllä se kotona osaa…” Nimittäin tekee treeneissä tällä hetkellä toooosi hienoa seuraamista ihan ”reisitumalla” ja hienolla ilmeellä. Siinä meillä on työmaata saada siirrettyä treenien fiilis vielä kisoihin. Treeniä treenin perään lienee avuksi tässäkin 
 
Liikkeestä maahan 8
Tippu hyvin maahan, mutta murahti mennessään  ja nuuski himppasen maata.
 
Luoksetulo 10
Ihan sairaan hieno stoppi ja tuli myös loppuosan laukalla
 
Liikkeestä seisominen 5
Tässä sattui pieni työtapaturma meille molemmille. Jacky pysähtyi hienosti, mutta mun palatessa ohi kääntyi jostain syystä osin mukana ja sitten hokasi oman virheensä ja meni varoiksi maahan. Jäi ihan hassuun suuntaan ja sitten mä vielä sössin oman palaamiseni koiran viereen. Tekevälle sattuu ja tästä en ole millään lailla huolissani, kun liike on niin vahva Jackylla
 
Noutaminen 8
Meni kapulalle laukalla, nosti sen aika hyvin, mutta tuli jälleen ravilla takaisin ja jäi vinoon perusasentoon. Tässä siis jatkuu treeni noissa kohdin kuin tähänkin asti  Asenne kapulaa kohtaan on kuitenkin ihan huippu
 
Kauko-ohjaus 9
Tippui ihan älyttömän hienolla syöksyllä maahan, mutta istumaan nousut jäivät hitusen vajaiksi.
 
Hyppy 10
Hieno ja hyvällä ilmeellä
 
Kokonaisvaikutus 9
Pojo pois haukkumisesta.
 
Näillä saatiin kasaan meidän toinen avo 1-tulos, 172 pistettä ja sija 2.  Hyvä me! Yhtä uupuu TK2 –koularista. Siihen olen ihan älyttömän tyytyväinen, että itse kisapaikalla Jacky on jo aika lailla rento. Ja nämä oli meidän ekat kisat nurmikolla, eikä karhu silti alkanut siellä nuuskutella ym, mitä vähän pelkäsin. Avoimen loputtua oli muut luokat jo lähteneet paikalta ja päästiin heti ottamaan palauttavaa ”hömpöttelyä” kisapaikalla. Leikittiin pallolla ja riehuttiin ihan kisakehän vieressä. Tää oli tosi mukava päätös illalle
 
 
Eilen heräsin aamusella ukkosen jytinään ja sateeseen. Sitä siinä hetken kuulostelin, mutta eihän se auttanut kuin vetää sadekamppeet päälle ja lähteä koirien kanssa aamulenkille. Toisaalta aika hienoa lenkkeillä salamoiden räiskyessä ja kumeassa jyrinässä. Onneksi koirat eivät pelkää
 
Illalla oli vuorossa DogiTiimin aksa. Anu oli tehnyt tosi kivan hyppyradan. Jacky osasi tehdä aivan älyttömän hienon poispäinkäännöksen putken jälkeen hypylle sekä toisessa kohtaa putken jälkeen takaakierron hypylle ja siitä sylkkärillä pussiin, jonka leijeröin hypyn takaa. Ihan älyttömän siistiä! Loppusuoralla mun pitää olla tarkkana, etten ala kaivamaan palloa esille saati heittämään sitä liian aikaisin. Jos Jacky nimittäin näkee silmäkulmastaan nämä toimet ennen aikojaan, niin vähän hutiloi viimeisen hypyn. Viime aikoina olen koittanut Jackylle saalispalkkaa aksaan, mutta kyllä me nyt kaivettiin pallo vaan takaisin. Pallo on Jackylle niiiiiin rakas, ettei sitä käy muuksi muuttaminen enää. Ilma oli hurjan lämmin ja kostea, mutta hyvin jaksettiin vetää silti ja saatiin niin tosi kivat treenit aikaan, että taas kyllä tietää minkä takia aksa on niin kivaa  Kiitos Anu ja treenikamut! Illalla paineltiin vielä Anjan kanssa salille ja kyllä tässä trooppisessa lämmössä hiki virtasi ihan kiitettävästi tunnin huhkimisen aikana. Iltalenkin jälkeen otin Jackyn kanssa vielä tunnarin kotipihalla ja se on nyt kyllä toooosi hyvällä mallilla  Kaksi viimistä treeniä kapulat on olleet jo iahn kisamuodostelmassa ja hyvin varmana karhu käy sieltä oman poimimassa.
 
Tälle päivälle oltiin sovittu Loten ja perhosten kanssa lenkki ja mäkikävelyä Hunnarille. Himppasen kuuma keli, joten ihan sellasta treeniä ei voinut vetää kuin suunniteltiin. Onneksi metsässä on kuitenkin puiden siimeksessä hieman viileämpi. Lenkin jälkeen treenattiin vielä kiertotreeninä sylkkäriä ja poispäinkäännöstä sekä Lotte toimi liikkurina tunnarissa. Nyt siis Jacky teki tunnarin ekan kerran ihan liikkeenomaisena ja vieraassa paikassa. Kerran kurkkasi kapuloille mentyään mua kysyvästi, mutta oman nappasi edelleen tosi varmasti ja muiden ottamista edes miettimättä. Kiitos Lotte seurasta ja treeniavusta!
 
Iltasella vähän ruovin Jackyn turkkia kuntoon sunnuntaita varten. Pääosin teki kyllä mieli olla sisällä ilmalämpöpumpun viilennyksessä.