Onpa tässä ollut melkoinen setti selvitettävänä. Kaikki alkoi siitä, kun maaliskuussa 2014 oltiin Mickyn kanssa aikuissilmätarkastuksessa ja siellä lääkäri sanoi, että Mickyn oikeassa silmässä on joku pieni täplä, joka hänen pitää täplän sijainnin vuosi merkata koodilla kortikaalinen katarakta, epäilyttävä. Käski olla murehtimatta asiaa, koska ei kuulemma näytä tyypilliselle kaihille. Kontrolli 12 kk päästä. Sen lisäksi todettiin distichiasis, joka Mickyn kohdalla tarkoittaa ainoastaan yhtä ylimääräistä ripseä vain toisessa silmässä.

Mentiinpä sitten kontrolliin tämän vuoden maaliskuussa ja nyt sama lääkäri hyvin nopean vilkaisun jälkeen totesi, että kyllä tämä nyt kuitenkin on kaihi ja viralliseksi merkinnäksi tuli siis kortikaalinen katarakta, todettu. Tenttasin asiaa vielä ja sain vastaukseksi, ettei hän (lääkäri!!!) tiedä mikä muukaan se voisi olla, mutta voithan hakea toisen lääkärin mielipiteen vielä. Itkuhan siinä pääsi, kun eka ajatus oli, että Micky sokeutuu tuota pikaa ja muutenkin olo oli kuin ”lottovoittajalla”, kun kyseistä kaihia on collieilla todettu viimeisen 10 vuoden aikana noin 1kpl/vuosi… Enpä siinä sitten tajunnut järkytykseltä sanoa, että eikö se kuulu merkitä edelleen koodilla epäilyttävä, jos kerran lääkärikin on epävarma…

Heti seuraavana päivänä soitin toiselle lääkärille lähinnä mielessä, että haluan enemmän tietoa kaihikoiran kanssa elämisestä, mahdollisesta leikkauksesta ym ym ym. Tämä toinen lääkäri sanoi, että kontrolli riittää puolen vuoden päästäkin, mutta voin toki mennä halutessani nopeammin asiasta keskustelemaan. Sain ajan heti seuraavalle viikolle. Nyt silmät TODELLAKIN tutkittiin. Pitkään ja hartaasti, joka suunnasta ja monen monituista kertaa. Siinä Mickyä pidellessä oma sydän löi niin lujaa, että ajattelin sen tulevan rinnasta ulos. Sitten lääkäri toteaa, että ihan kuin hän näkisi vasemmassa silmässä pienen pienen coloboman, mutta ei hän oikeasta silmästä kyllä kaihia löydä. Siellä on vain joku pieni harmiton samentuma, joka ei sijaintinsakaan vuoksi sovi kaihiksi. WHAT??? Viikossa siis terve silmä muuttui sairaaksi ja sairas terveeksi???  Siinä kohtaa tuli itselle jo melkoisen tyhjä olo…

Koska diagnoosi nyt muuttui näin paljon, niin tässä vaiheessa kaivettiin virallinen silmätarkastuslomake esille, jotta voidaan anoa pääsyä silmätarkastuspaneeliin. Kerrankin oli edes pieni hitunen onnea matkassa, kun hakuaika paneeliin päättyi 2 päivää lääkärikäynnin jälkeen, meidän hakemus hyväksyttiin ja kaiken lisäksi olin jo valmiiksi silloin Turussa, jossa paneeli tällä kertaa pidettiin. Se siis järjestetään vain 2 kertaa vuodessa ja voi olla missä päin Suomea tahansa. Paneelissa en saanut olla itse läsnä vaan Micky haettiin tutkimushuoneeseen, jossa 3 eri lääkäriä (nämä kaikki eri lääkäreitä kuin nuo kaksi aiemmin Mickyn tutkinutta) sen syynäsi. Sen jälkeen vielä opiskelijaporukka katsoi sekä heidän opettaja, joka katsoi kaikkien kyseisessä paneelissa olleiden silmät. Tulosta ei saanut heti mukaan, koska lääkärijoukko vielä paneelin lopuksi palaveeraa yhdessä paikalla olleet tapaukset läpi. Vielä siis oli edessä piinapäivät, kun tulos etanapostilla luvattiin lähettää.

Loppujen lopuksi paneelin virallinen tulos kolahti postiluukkuun paneelin jälkeisenä perjantaina ja vielä lauantaina olin yhteydessä paneelilausunnon allekirjoittaneeseen lääkäriin.  ”Tuomiona” oli nyt sitten sama kuin se jälkimmäinen tarkastus eli vasemmassa silmässä yksi ylimääräinen ripsi ja pienen pieni coloboma (näkyy vain jostain tietystä kulmasta katsottuna) syvän näköhermon päässä. Oikeassa silmässä näkyy jotain hyvin vähäisiä harsomaisia muutoksia, jotka ei sen kummemmin viittaa mihinkään. Melkoisen helpottavaa, kun jo ehti miettiä kaikki, miten mulla on kohta nuori sokea koira jne. Loppu hyvin kaikki hyvin siis tämän osalta. Reilu kolme viikkoa paneelin jälkeen ei tulokset näkyneet vieläkään koiranetissä, joten aloin kysellä asiaa. Siinä sitten kävi ilmi, että paneelin sihteeri oli UNOHTANUT lähettää koko kaavakkeet Kennelliittoon  tallentamista varten. No tästä kun kului pari viikkoa eikä tuloksia vieläkään ollut tullut koiranettiin, otin taas yhteyttä ja nyt selvisi, että lähetetty on, mutta ei ole saapunut perille eli ilmeisesti koko lähetys hukkunut postimatkalla. No just! Sanoivat sitten, että onhan niistä toki kopiot, mutta jos haluan nopeuttaa tuloksen saamista koiranettiin, niin voisin skannata heille itselleni saaman kopion. No tätä kautta tulos sitten tulikin näkyviin parissa päivässä.

Eikä tässä vielä kaikki! Silmätuloksia kun kävin koiranetissä tsekkaamassa jälkimmäisen lääkärissäkäynnin jälkeen, että missä muodossa sinne loppujen lopuksi tulevat niin samalla huomaan Mickyllä merkinnän: kivekset puutteelliset??? Sama juttu Mickyn samaan aikaan lonkkakuvatulla veljellä, kun taas eri paikassa kuvatulla veljellä merkintä normaalit. Tää meni kyllä jo niiiiiiiin yli mun huumorintajun, ettei ollut enää ihan asiallista tekstiä mihinkään suuntaan, kun aloin asiaa selvittää. Kyseessä vielä pentue, jossa kaikille 3 veljeksellä on kivekset olleet 4 viikon ikäisestä paikoillaan… Monen puhelun ja sähköpostin jälkeen vihdoin selvisi, että lonkkakuvien yhteydessä on lähetteeseen laitettu rasti väärään kohtaan. Kennelliittohan alkoi näitä kivesmerkintöjä tehdä koiranettiin tämän vuoden maaliskuussa ja siksi tämäkin tuli ilmi vasta nyt vuoden jälkeen.

Tosiaan siis eläinlääkäriasemalla on käynyt joku todella merkillinen moka. Nimittäin Mickyn lähetteessä rasti on ensin oikeassa kohdassa, se on sutattu yli ja rasti vaihdettu kohtaan piilokives. Kaneli-veljellä myös rasti kohdassa piilokives. Käsittämätöntä,  mutta totta! Kukaan ei missään vaiheessa kysynyt meiltä mitään ja tuossa vaiheessa lähetettä ei itse enää käsiinsä saa, joten asia on mahdoton tarkistaakin. Nyt oltiin siis saatu selville, miksi koiranetissä on virheellinen tieto, mutta mitenkäs se korjataan?

Kennelliiton mielestä asian voi oikaista vain sama lääkäri, jonka lapussa virheellinen rasti on. Jep jep, onneksi tämä lääkäri ei ole esim kuollut tässä välillä… Mickyn kohdalla kivekset tarkastettiin ja tietenkin normaaleiksi todettiin silmäpaneelin yhteydessä. Siitä sitten oikein virallinen kaavake täytettiin ja Kennelliittoon toimitettiin. No entäpä sitten Kaneli-veli, joka asuu muutaman sata kilometriä pohjoisen suuntaan? Ensin olivat Kennelliitossa kirkkain silmin senkin osalta sitä mieltä, että sama lääkäri on oltava, mutta uskoivat lopulta, että jalkovälin voi kokeilla joku muukin virallinen lääkäri. Menevät nyt sitten jossakin vaiheessa omalle eläinlääkärilleen asiaa korjaamaan. Mielenkiintoista on myös se, että koirille, joilla ei ole röntgentutkimuksia, mutta on näyttelytuloksia, on kiveslausunto saatu siitä. Mickyn kohdalla taas asiaa oikaisemaan ei riittänyt edes 4 vuoden sisällä saatua SERTiä…

Koska reilu vuosi sitten saatu lonkkatulos B/C oli niin kuvanneen lääkärin, kuin useamman muun lääkärin sekä lukuisten maallikoiden mielestä epäoikeudenmukainen, päätin tuon silmäsetin selvittyä kuvata Mickyn uudelleen. Kuvaus tehtiin eri paikassa ja kuvauksen jälkeen digitaalista lähetettä tehdessä kävi ilmi, ettei tämä lääkäri voi laittaa rastia kohtaan normaalit kivekset, koska kone herjasi tiedoissa olevasta kivespuutoksesta. Nooh kokonaan ilman rastia lähete ei myöskään eteenpäin suostunut lähtemään, joten lääkäri joutui laittamaan rastin uudelleen kohtaan puutteelliset ja tekemään 10 rivin meriselityksen, että kunnossa ne on, mutta järjestelmä on tyhmä. Siinä vaiheessa, kun nämä uudet kuvat menivät lausuttavaksi, poistui Mickyn kohdalta kivestieto kokonaan. Uuden lonkkatuloksen (B/B) ilmestyttyä koiranettiin otin taas kerran yhteyttä, että mikä nyt vielä mättää ja niinpä tulos korjaantui vihdoin päivää vajaa 6 viikkoa tuon paneelissa tehdyn tarkastuksen jälkeen. Onpa nyt oikein mustaa valkoisella, kun vielä kotiinkin tupsahti kirje, jossa on virallinen kivestodistus Kennelliiton leimalla ja allekirjoituksella varustettuna. Että saatiin nyt sitten sellainenkin koirasta, jonka kiveksissä ei ole missään vaiheessa ollut mitään hämminkiä ja jota todistuksen allekirjoittanut henkilö ei ole ikinä edes nähnyt…

Eikä tässäkään vielä kaikki! Tällä toisella lonkkakuvareissulla lääkäri papereita täyttäessään tuli luokseni sirunlukijan ja Mickyn rekkarin kanssa ja totesi, ettei täsmää. Kukaan ei koskaan ja missään (edellinen lonkkakuvaus, silmätarkastukset+paneeli, MH-kuvaus, näyttelyt jne jne) ole huomannut asiaa aikaisemmin tämän reilun 2,5 vuoden aikana. Toden totta sirunlukijan antamaa numeroa rekkariin verratessa kävi ilmi, että alusta laskien  4-5 numeron välistä puuttuu yksi numero. Siksi tämä on mennytkin läpi, kun yleensä verrataan vain muutamaa viimeistä numeroa. Eihän tuo toki sitä muuta, etteikö koiraa voisi tuon kanssa oikeaksi todentaa, mutta tokihan ilmi tullut virhe piti korjata. Soitin Mickyn (tai siis tietenkin koko pentueen) siruttaneelle henkilölle ja varsin suuri oli hänenkin ihmetys, kun kuulemma järjestelmän ei  pitäisi huolia liian lyhyttä numerosarjaa. Tässä kohtaa itseäni ei edes enää hämmästyttänyt, että Mickyn kohdalla tämäkin saattoi mennä pieleen… Siruttaja oli yhteydessä Kennelliittoon ja tässä kohtaa korjaus saatiin tehtyä onneksi melko helposti. Siruttaja tuli lukemaan sirun, korjasi tiedon koiranettiin ja rekkariin laitettiin sirujen mukana tullut viivakooditarra ja siruttajan allekirjoituksella ja numerolla vahvistettiin tämä korjaus vielä oikeaksi. Aika hassu sattuma oli myös se, että samana iltana tuon sirun virheellisyyden huomaamisen kanssa oli minuun yhteydessä myös toinen henkilö, joka oli yhtä Mickyä koskevaa ilmoittautumista tarkastaessaan huomannut liian lyhyen numeron. Ensin ei kukaan huomaa ja sitten samana päivänä kaksi eri ihmistä täysin eri tilanteissa.

Mitä tästä kaikesta sitten on jäänyt käteen? Kaikeksi onneksi koira, jolla ei ole mitään elämää haittaavia sairauksia, mutta sen lisäksi kyllä suunnaton määrä huolta, murhetta ja itkua, unettomia öitä, epäuskoa ja epätoivoakin, niin ja paloi siinä ihan liian moni satanen myös euroja. Ja onhan tämä myös pistänyt miettimään, että mihin sitä oikeastaan voi näissä asioissa uskoa, vai voiko mihinkään… Jatkossa saatan olla melko tarkkana tasan kaikissa koiriani koskevissa merkinnöissä. Vaadin saada ne tarkistaa ihan muutamaankin kertaan. Se on tietenkin positiivista, että Mickyllä on kaikki ok ja se itse ei ole tästä ymmärtänyt mitään eikä kärsinyt mitenkään. Aina yhtä reippaana marssii lääkärien luokse palleineen kaikkineen.  

Lopuksi kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet näiden asioiden selvittämisessä ja jaksaneet kuunnella mun itkupotkuraivareita, kun usko on meinannut loppua. Nyt tämä koko sotku hiukan jo melkein hymyilyttääkin.