Koko kevät on ollut poikien kanssa harrastusrintamalla melkoista tuskien taivalta tämän käden takia. Paimennustreenejäkin on jäänyt useita välistä. Lauantaina oli SCY:n 70-vuotisjuhlavuoden paimennuskoe Somerolla. Paljon mietin pystynkö menemään ollenkaan ja sitten päätin, että tilaisuus on sen verran ainutlaatuinen, että näillä eväillä mennään ja katotaan mihin se riittää.

Kokeen ylituomarina toimi Jouko Siitonen ja arvostelevana tuomarina Luigi Guidobono Cavalchini Italiasta. 2-luokassa oli vain 3 koirakkoa, joten kauaa ei jäänyt poikien väliin hengähdystaukoa. Ensin oli vuorossa Jacky. Vedettiin koko rata läpi, mutta muutaman ohjaajan ajatusvirheen takia jäätiin 8 pisteen (62p) päähän koularista. Kuitenkin siis rata läpi ja tulos 2-luokasta. Itselleni annan täydet pojot siitä, etten jäätynyt vaan sain koottua ajatukset pienten kömmähdysten jälkeen ja saatiin rata läpi. Sitten Micky. Radan jälkeen totesin, etten tiedä riittikö tämäkään koulariin, mutta piru, että me oltiin hyviä Tuomari tykkäsi kovasti Mickyn tavasta työskennellä lampailla. Ja nyt saamme lisätä titteliriviin PAIM2. Historian havinaa jälleen, koska nämä olivat ensimmäiset pk collieiden tekemät tulokset paimennuskokeen 2-luokassa.

On se haastava laji. Eikä se nyt ainakaan helpota, että ohjaaja on kirjaimellisesti kädetön. Jakajan käyttäminen yhdelle kädellä, porttien aukominen ja sulkeminen, yhden lampaan irrottaminen hetkeksi porukasta käsipelillä jne... Tää on mulle myös melkoinen henkinen voitto, että me tehtiin tää vaikeuksista huolimatta. Kiitos pojat! Te olette niiiiiiin parhaat Ystävät sohvalla kainalossa kuin eri harrastustemme parissa ♥

Muutama Nina Palmun ottama kuva laitumelta. Jacky ♥

paim2%20%289%29.jpgpaim2%20%282%29.jpgpaim2%20%2810%29.jpgpaim2%20%281%29.jpgpaim2%20%287%29.jpg

Tuomarit Jouko Siitonen ja Luigi Guidobono Cavalchini

paim2%20%288%29.jpg

Micky ♥

paim2%20%286%29.jpgpaim2%20%285%29.jpgpaim2%20%283%29.jpg

Ylpeä ohjaaja paimenpoikien ja tuomarien kanssa palkintokuvassa. (kuva Jorma Lahti)

Micky_Jacky_PAIM2_09072016_IMG_2893.jpg

Tää oli viikonloppu, kun olisi ollut tarpeen revetä kahteen paikkaan. Paimennuskoe oli molempina päivinä ja samaan aikaan MM-tiimin leiri Tuorlassa. Tein sitten ratkaisun, että lauantaina paimennusta ja sunnuntaina tokoa. Onneksi sain kyydin Humppilasta eteenpäin, koska käsi ei olisi kyllä kestänyt ajamista. Kiva päivä tokon ja ihanien tiimiläisten parissa.

Illalla käväistiin vielä kakulla Oman FI MVA ja RTK1 -tulosten kunniaksi. Onnea vielä Ilona ja Oma ♥ Pojat pääsivät mukaan onnittelemaan ystäväänsä.