Sami lähti meidän seuraksi lenkille jälleen eilen. Kahtena päivänä peräkkäin… Tällä kertaa suunnattiin Latovainioon. Tarkoitus oli mennä niihin maastoihin, missä on lukuisat kerrat käyty tekemässä jälkeä. Niinpä oli sinnekin ilmestynyt kyltti, että koirien irtipito kielletty Huuto Miks ei keskellä ei mitään, saa pitää koiraa vapaana…

 

Onneksi siinä lähellä on toinenkin paikka ja siellä ei moista kylttiä sentään vielä näkynyt. Kamerakin oli mukana, mutta akku ei, joten kuvia ei kertynyt. Laitoin jo illalla akun lataukseen ja matkalla muistin, etten sitä kameran sisään lähteissä laittanutkaan. Koko koirakööri oli siis mukana ja hyvin tuo pentunenkin siellä isojen poikien mukana menee. Lenkin mitta on toki Jackylle mitoitettu ja tänäänkin kannoin pientä osan matkaa. Hyvin neet vetivät hirsiä kaikki sen jälkeen Silmänisku

 

Niin kunnes pakkasin taas kaikki paitsi Samin Silmänisku autoon ja mentiin Pussikoirien vuosikokoukseen. Tai Jacky vaan pääsi sisälle ja jatkoi siellä ensin uniaan ja sitten kierteli pusuttelemassa ja leikkimässä kokousväen kanssa. Kokouksen parasta antia lienee se, että Nicky valittiin PuKon vuoden 2008 tokokoiraksi Cool

 

Ja siksi oli isotkin pojat mukana, että kokouksen jälkeen otettiin pienet tokot. Nicky aloitti paikallaololla Nancin kanssa. Vaikeusastetta toi HIEMAN Nancin vasta viikonloppuna loppunut juoksu. Vähän oli piipannut, mutta muuten pysyi hyvin. Sen jälkeen ruudun kimppuun. Kuppi nyt vähän vasemmassa reunassa, kun on viime aikoina hakeutunut turhan paljon oikealle. Kertaalleen otin myös maahan ja tehtiin loppuosa. Muuten pelkkiä suoria juoksuja eri matkoilta ja ne muuten hyviä, mutta vauhti oli jolkottelua. Seuraamista pieniä pätkiä, siinä tänään kontakti vähän huono. Liikkeestä istuminen SUPER. Hyppynouto ok, mutta siinäkin se vauhti… Lopuksi tunnari x3. Lähti sit ekalla kertaa kuseksimaan ja siitä oikasin aika lailla. Oma kuitenkin tuli joka kerta, mutta toi alun haahuili olis pakko saada kuriin… Loppuun vielä vähän palauttavaa temppuilua Hymy

 

Lucas pääsi seuraavaksi. Nopeat iloiset treenit Hymy Seuraaminen loistavaa, liikkeestä seisomisessa valuu vähän, liikkeestä maahan makee. Hyppy hieno, kun vaan ohjaaja muistaa oikean käskyn ja lupaa siirtyä koiran viereen. Niin paljon oli pojalla taas intoa, että ihan hampaita kalisutteli täpinöissään Yllättynyt Mun ihana paljaspyllyinen (eilen trimmattu) tokokoira Kieli ulkona

 

Rico pääsi myös vähän temppuilemaan. Avo hypyllä aloitettiin ja millään ei olis pappa malttanut istua, vaan heti olis pitänyt loikata takaisin. Myös peruuttaminen oli mitä sattui, kun ei juuri kuunnellut. Ei vaan meinaa ite viittiä niin takertua tuon intoilijan puuhiin, kun ei sillä enään ole niin väliä… Loppuun vielä Jacky pääsi leikkimään. Ekaa kertaa leikittiin kotipihan ulkopuolella ja hyvin leikkii Hymy Nyt vaan olis välttämättä halunnut mennä Oonan rätinrepimiskarkeloihin mukaan. Siinä se sitten oli talviloma tältä vuodelta.