Mitäs tällä viikolle sitten on tehty muuta kuin kärvistelty kuumuudessa? No eipä juuri mitään, koska ei pysty ei kykene  Siitä toki olen kovin tyytyväinen, etten ole nyt lomalla. Menisi loma ihan hukkaan, kun en moisesta helteestä yhtään nauti ja myös koirien kanssa liikkuminen olisi ilmastoimattomalla autolla eläinsuojelurikos... Kärvistellään siis töissä ja iltasella olla möllötellään kotona varjoa hakien.
 
Tiistaina mentiin pikaisesti aksaamaan, kun tosiaan se mein kenttä on iltasella ihan varjossa ja tuulikin kävi. Ei toki silti mitään kovin pitkäkestoista voinut ottaa. Ensimmäinen harjoite oli putki-kepit-putki-hyppy-hyppy. Tehtiin suoraan pötköön kahteen kertaan ja vasta sitten palkka. Sama myös toiseen suuntaan, että tuli tehtyä kepit molemmilta puolilta. Toisena oli hyppy-muuri-putki-hyppy-pussiin ja tässä treenattiin persjättöä putken jälkeiselle hypylle. Hyvin Jacky jaksoi kuumasta huolimatta ja saatiin hyvä treeni aikaan. Loppuun treenattiin vielä keinua. Palattiin siinä laskijan käyttöön saamaan varmuutta vielä ja taas ens kerralla varmaan koitetaan omalla painolla laskemista. Loppuun Jacky ja Fyra pääsi vielä hetkeksi juoksemaan ja pusuttelemaan. Täytyihän Jackyn saada annettua onnittelupusu tuoreelle Ruotsin valio Fyralle
 
Lenkkeily on edelleen minimissä ja muu treenailu myöskin. Tosin karhulla alkaa käämi palaa yhtä lailla kuin meikäläisellä... Puretaan vaan sitä hiukan eri tavoin  Karhu saa ihan hulluja murinahepuleita lelujensa kanssa pitkin poikin pihaa. Niin, että sitä on pakko rajoittaa, kun jo yksi päivä pelästyin sen saaneen jonkun lämpöhalvauksen moisen kirmaamisen jäljiltä  Rico naatiskelee pihalla kylkeä käännellen. Mahtaa olla kovin siistiä meidän kaikkien mielestä, kun kelien joskus viiletessä päästään taas takaisin tuttujen puuhastelujen pariin ja kunnolla lenkille. Sitä odotellessa