Ihana Pääsiäinen kera aurinkoisen sään ja mukavien puuhailujen. Perjantaina Minna ja Hippa ottivat meidät Mickyn kanssa kyytiin ja ajeltiin Janakkalaan tokoringin ja Sirke Viitasen koulutukseen. Kimppatreeneinä tehtiin häiriötreeniä. Ne on kyllä tosi hyviä eikä taatusti voi liikaa treenata. Micky oli hyvin kuulolla. Sen kanssa jatkoin häiriöteemalla myös meidän omalla ajalla. Ihan älyttömästi on pienen karhun sietokyky parantunut ihan muutamassa kuukaudessa. Tehtiin myös ruutua ja hyvin löysi sinne, vaikka taustalla oli ihmisiä ja matkalla kapuloita. Luoksetulonkin teki nyt kivasti, vaikka ”liikkuri” oli lähellä ja käskytti äänekkäästi. Katsottiin myös perusasentoon tuloon juttuja, millä saisi nopeutta siihen lisää. Olipa jälleen tosi kivat treenit.

Lauantaina menin kentälle heti aamusta, kun beussit järjestivät siellä tokokokeen. Kirjurina pyörin EVL:n ja VOI:n mutta kisaamassa ei tällä kertaa oltu itse ollenkaan. Illalla menin vielä kentällä takaisin, kun vähän treenailtiin porukalla. Tässä muutama Mäkisen Annan ottama treenikuva pojista. Kiitos!

JackyMicky003-normal.jpgJackyMicky001-normal.jpgJackyMicky004-normal.jpgJackyMicky007-normal.jpgJackyMicky009-normal.jpgJackyMicky021-normal.jpg

JackyMicky025-normal.jpgJackyMicky024-normal.jpgJackyMicky035-normal.jpgJackyMicky037-normal.jpgJackyMicky031-normal.jpg

Sunnuntaina puuhastelin kotona koti- ja pihahommien parissa. Vihdoin saatiin myös omenapuut leikattua.

Micky työnjohtajana.

IMG_2249-normal.jpg

Narsissit kukkii.

IMG_2253-normal.jpg

Ei ihan vielä saa raparperipiirakkaa.

IMG_2250-normal.jpg

Illalla mentiin Poutalan kanssa Elonkiertoon lenkille. Aivan ihan aurinkoinen ja lämmin ilta. Tulipa sitten sielläkin kuvia räpsittyä kivan kelin kunniaksi.

IMG_2331-normal.jpgIMG_2267-normal.jpgIMG_2277-normal.jpg

IMG_2494-normal.jpgIMG_2510-normal.jpgIMG_2524-normal.jpgIMG_2531-normal.jpg

IMG_2545-normal.jpgIMG_2543-normal.jpg

Maanantaina ajeltiin koko sakki Turkuun. Samin edellistä tatskaa vähän viimeisteltiin ja sitten mentiin treffaamaan Jackyn Essi-siskoa. Pitkään on nämä treffit olleet suunnitelmissa ja nyt vihdoin onnistui. Olipa tosi kiva nähdä neitiä 5 vuoden jälkeen. Vielä se minutkin sentään tunsi. Aivan ihan neiti on hänestä kasvanut ♥ Avoin iloinen ja kaunis. Pari kuvaa Essistä (Suvituikun Jacqueline)

IMG_2640-normal.jpgIMG_2580-normal.jpg

”Pikkasen” samaa näköä sisaruksissa. Jacky & Essi

IMG_2657-normal.jpg

Sisarusten poseeratessa meni Mickyllä lujaa Essin "pikkusiskon" Estellen kanssa.

IMG_2574-normal.jpg

Pääsiäisen vielä kruunasi saamani tieto. Otatin pojilta geenitestin DM:n (etenevä selkäydinrappeuma) suhteen. Tulos pompsahti labrasta ja oli oiken mieluinen. Mickyn osalta N/N (geneettisesti terve) ja Jackyn osalta N/DM (kantaja). Kumpikaan ei siis tule kyseiseen sairauteen sairastumaan. Olenpas tosi iloinen tästä tiedosta!

Eilen oli paimennuksen vuoro. Niin kivaa, kun keli on kuiva ja lämmin ja laitumet alkaa vihertää. Jackyn kanssa tehtiin vähän testejä ja hyvinhän se sujui. Lampaita ei hukattu kertaakaan ja jopa uutena koitettu laidunnus onnistui. Mickyn kanssa kuljeteltiin isompaa lammasporukkaa ees taas. Hyvin toimii pikkukarhukin ulkona. Muualla tilanne on toisinpäin, mutta paimentamassa Micky on rauhallisempi kuin Jacky ja työskentelee luonnostaan vähän kauempana. Se myös tekee hiljaa, kun Jackylla tahtoo sielläkin vähän ääntä päästä. Kaiken kaikkiaan tosi kivasti meni kummankin kanssa. Ja vasta jälkeen kuulin, että poikien apuna työskennellyt narttu oli juoksussa. Niin ne vaan pojat pystyivät hommiin siitä huolimatta. Onneksi en tiennyt etukäteen! Hyvä mun pojat!

Tänään käytiin keskenämme Elonkierrossa lenkillä ja kotimatkalla poikettiin kentälle vähän treenaamaan ruutua. Kotona tehtiin vielä iltasella pihahommia ja niiden lomassa pienet iltatokot.