Jotta ei käy liian yksitoikkoiseksi, otettiin välillä Päivin kanssa suunta länteen ja Ruottin maalle. Perjantaina iltasella lähdettiin laivalla Turusta yli ja aamulla ajettiin Eskilstunaan näyttelyyn. Tuomarina puolalainen aika tuiman oloinen nainen. Micky voitti junioriluokan, mutta ei saanut SA:ta (tuomari jakoi niitä vain 3 kaikkiaan uroksiaan ja mm avo urokset saivat molemmat EH:n...) Heh, ekan kerran ikinä sain arvosteluun kommentin koiran huonosta laittamisesta. Ihan ei kyllä auennut miksi. Samalla lailla tuo oli laitettu kuin aina ennenkin. Pyllyn päällä villoissa tuomari viihtyi pitkään ja puisteli päätään, mutta ei sielläkään taatusti takkuja ollut ja pestykin oli. Vähän toki karva alkaa sieltä jo olla vanhan ja kulahtaneen näköistä, mutta sille ei paljon laittamalla ole tällä hetkellä tehtävissä. Jackylle ERI2 SA PU2 VARA-SERT VARA-CACIB. Niiiiiiin vierestä siis vietiin. Heti collieiden jälkeen lähdettiin ajamaan seuraavan päivän näyttelypaikalle Norrköpingiin, josta oltiin varattu majoitus. Matkalla pysähdyttiin ottamaan pojista muutama kuva.
FI & EE & LV & LT & BALT CH TLNV-13 TK2 Suvituikun Jacky-Bear "Jacky" 4,5v.
Suvituikun King-Bear 1v.
Illalla Norrköpingissä oli reissumatkojen "luonnetesti" osa xxx. Lähdettiin etsimään pankkiautomaattia ja osuttiin keskelle paikallista vuotuisesti järjestettävää City Festivalia. About kaikki kaupungin ihmiset oli liikkeellä. Siellä vilinässä sitten etsittiin automaattia ja löydettiinkin. Paikalla oli myös ISO tivoli ja sen läpi tarvottiin laitteiden viuhuessa pään yläpuolella valojaan vilkutellen. Sen verran myöhään oltiin liikkeellä, että muuten oli jo pimeää. Tämän tästä jostakin ilmestyi ihmisiä, jotka halusivat rapsutella koiria. Matkan jatkuessa takaisin hotellia kohti, tämän kaiken kruunasi vielä ilotulitus. Eikä mikään pieni sellainen. Eipä ole Forssan kaupunki pystynyt edes minkään juhlavuoden uutena vuotena samaan.
Aamulla kurvattiin vain lyhyt matka Norrköpingin näyttelypaikalle. Nyt tuomarina suomalainen Jaana Hartus. Micky jälleen junioriluokan voittoon ERI:llä, mutta ei saanut SA:ta. Toisaalta hyvä niin, että sain keskittyä PU-kehässä täysillä Jackyyn, kun Micky nyt oli turistina kuitenkin vaan mukana. Jacky sitten tällä kertaa ERI2 SA PU3. Taas oltiin se CACIBista seuraava, koska voittaja oli jo intti ja näin VARA-CACIB olis riittänyt... Voi itku tätä meidän tuuria tai paremminkin sitä, että sitä ei tänä kesänä ole paljon näkynyt. Molemmat pojat olivat kuitenkin kehässä niin hyvin kuin osasivat ja Päivi jälleen handlasi Jackyn hienosti. Siltä osin siis meni kaikki putkeen.
Matkalla Tukholmaan oli aikaa, joten se käytettiin syöden ja shoppaillen. Lähellä satamaa lenkitettiin koirat vielä hyvin ennen laivaan menoa. Se olikin tapaus sinäänsä, kun käytävillä päivystävä laivan henkilökunta ei meinannut päästää meitä ollenkaan eteenpäin. Koirista pitää selittää yhtä sun toista ja heidän piti saada rapsutella ym. Erittäin myönteistä toki moinen koirien huomioiminen. Myöhemmin illalla kävin Mickyn kanssa vielä koirien pissatuspaikassa. Kiivettiin useampi kerron ylöspäin ja joka porrastasanteella Mickyn piti jäädä itseään peilaamaan häntäänsä peilikuvalleen heilutellen. Kierreltiin yläkannella vähän muutenkin maisemia ihastellen.
Niin. Mulle henk.koht. nämä reissut kertovat mun koirista miljoona kertaa enemmän kuin yksikään luonnetesti tai muu keinotekoisesti järjestetty tilanne. Ne nukkuvat rauhassa sekä autossa että hotelleissa, joutuvat kulkemaan monilla erilaisilla pinnoilla ja erilaisissa rappusissa, eivät hötkyy, vaikka jäävät keskenään vieraaseen paikkaan, jaksavat esiintyä ne 2-3 näyttelyä/reissu juuri niin hyvin kuin ne on opetettu. Mitään väsymyksen tai stressin merkkejä ei ole havaittavissa ja kotona ovat heti virtaa täynnä kuin ei olisi missään oltukaan. Kaikki yllättäväkin klaarataan tyynesti. Tämä myös merkitsee mulle ihan älyttömän paljon. Eihän tätä reissaamista minkään paniikkiperseen kanssa voisi millään harrastaa. Mä olen niiiiiiin tyytyväinen ja ylpeä mun karhuista ♥
Meidän reissun aikana Sami kokeili taas rajojaan. Ei tullut vieläkään vastaan. Tällä kertaa vuorossa oli 100 mailin OxroadUltra eli 160,9km matka Turusta Hämeenlinnaan Hämeen Härkätietä pitkin pelkät omat jalat kulkuneuvona. Lähtö oli pe iltana klo 22 ja aikaa suoritukseen max 24h. Vähän oli tietty jalat kipeät sen jälkeen ja muutama rakko jälleen, mutta enpä olisi maanantaiaamuna kotiin tullessani uskonut, että on sillä aikaa käynyt vetämässä melkein 4 täysmaratonia putkeen. Ihan käsittämätön henkinen ja fyysinen kestävyys. Muistoksi maaliin tulosta sai uniikin sepän takoman härkämitalin.
Sellanen viikonloppu Kuusen perheessä tällä kertaa ja ei kun kohti uusia haasteita.
