Maanantaina mentiin iltasella Anjan ja koirien kanssa Elonkiertoon lenkille. Joen pinta oli noussut entisestään ja melkoisessa liejussa jouduttiin hetken matkaa tarpomaan. Koirien mielestä tosin moinen raparalli oli ihan älyttömän kivaa  Onneksi varjoisammassa kohdassa oli sen verran lunta, että saatiin koirat suunnilleen puhtaaksi.

Lenkin jälkeen treenattiin tovi parkissa. Jacky ja Jaffi ottivat paikallaolon suht pitkällä matkalla, niin että me käytiin välillä piilossa. Ei mitään ongelmaa. Jackyn kanssa otettiin seuraamisen käännöksiä remmissä ja mun mielestä paranivat selkeästi. Sen jälkeen otettiin vielä vapaana seuraamista satunnaispalkalla, mutta paljon palkaten täyskäännöksen jälkeen. Kapulan kanssa otettiin tarjoamista ja hyvin alkoi kapulaa nostella. Vieläkään ei tule kuitenkaan kapulan kanssa sivulle asti ilman käsiapuja. Loppuun otettiin kunnon leikki- ja riehuhetki kapulan kanssa. Autosta pojat sai sitten vielä katsella, kun puuhastelin Jessen kanssa. Kiitos Anja ja koirat lenkki-ja treeniseurasta
 
Tiistaina tein Jackyn kanssa kisanomaisen treenin. Itsestäni olen todella ylpeä, koska sain treeniolosuhteista tosiaan kisanomaiset. Nyt pääsen laatimaan meille kunnon treenisuunnitelman. Eipä niissä alon liikkeissä mitään ihmeellistä tullut vastaan. Vähän yksittäisiä liikkeen osia tarkkuustreeneihin ja muut ko (=kaikki onnistuu) treeneihin. Illalla puuhasteltiin vielä vähän ja sisällä otettiin pitkästä aikaa alustan painamista. Siihen karhu oli keksinyt ihan oman variaation ja SYÖKSYI alustan päälle maahan. Öööh meillä ei ole kyllä alustalla koskaan opiskeltu maahanmenoa, että mihin lienee sekoittaneen. Mutta hauskaa meillä oli
 
Keskiviikkona vein Ricon ”mummolaan” ja Jackyn kanssa haettiin Anja ja koirat kyytiin. Sisaruksille oli nimittäin varattu peräkkäiset ajat Tanja Kotin hoitoon Turun Koirafysioon. Paljon tuli taas uutta, koska Tanja käsittelee niin eri lailla kuin Piiran Leena. Ei siis mitään huolestuttavaa kummallakaan, mutta pientä fiksattavaa, kuten nuorella ja aktiivisella koiralla voi olettaakin. Jumppaohjeita saatiin syvälihastreeniin sekä Jackyn kanssa alamäkikävelyä selkä- & vatsalihasten vahvistamiseksi. Tykkäsin kovasti Tanjan tavasta käsitellä koiraa ja kertoa samalla, mitä tekee ym.
 
Torstaina koirilla totaalinen oli huilipäivä, Jackylla käsittelyn takia ja Ricolla mun kiireiden takia. Töiden jälkeen käytin pojat lenkillä ja sitten kiiruulla omaan hierontaan. Hieronnasta suoraan takaisin töihin palaveriin ja sen jälkeen kauppaan. Eipä siinä iltalenkin lisäksi jaksanut enää muuta kuin torkkua sohvalla.
 
Tänään käytiin Loten ja perhosten kanssa Hunnarilla lenkillä. Kuljettiin ristiin rastiin pitkin metsää ja aika sulaa sielläkin jo alkaa olemaan. Kiitos kamut! Kävin myös tsekkaamassa muutamia kenttiä, että joko niille pääsee tokoilemaan. Hieman kaipaa vaihtelua talven jälkeen, kun silloin on niin rajallista treenata siellä, missä on edes vähän valoa ja lunta vähemmän kuin polviin asti. Illalla oltiin kuitenkin vielä ennalta sovitusti Prismalla.
 
Paikalla oli vain lassieita ja tolloja ohjaajineen. Hauska paikallaolo, kun laitettiin rotuja vuorotellen  Eka paikallaolo otettiin niin, että Jeppe-pappa oli Jackyn ja Jaffin välissä. Nimittäin oli ennalta sovittu, että Jeppe "lähtee" kesken paikallaolon. Ihan pienellä Marjan merkillä lähtikin ja teki vielä itse oman lisävariaation, kun meni uudestaan maahan noin 5 metriä edettyään ja sen jälkeen tuli laukalla ohjaajien riviin. Ei mitään ongelmia muilla pysymisessä  Jacky oli kyllä sen näköinen, että nyt teit Jeppe pahan pahan virheen, mutta ei sillä meininkiäkään ollut lähteä. Kiitos Marja ihan tuhannesti! Näitä vaan käy kisoissa niiiiin usein, että oli siistiä treenata sitäkin. Loppuun otettiin sitten ihan normi paikallaolo 3,5 min ja se kaikilla oikein hyvä.
 
Tämän lisäksi Jacky treenasi ko-treenejä, joissa ohjaaja yllättäen töpeksi. Vielä on siis mulla treenaattavaa nimen omaan noihin ko-treeneihin. Yllättävän vaikeaa! Otettiin jääviä ja ei mennyt ekalla maahan, mutta muuten saatiin onnistumaan kyllä. Luoksetulo ensin ihan kokonaisena ja sitten suoraan palloon. Ekalla empi hetken lähtemistä, mutta tuli kuitenkin ilman toista käskyä. Johtui kaiketi siitä, kun oli aiemmin lähtenyt Anjan käskystä ja kävin palauttamassa. Toisen tuli kyllä sitten jo alusta asti ihan miljoonaa  Kiitos kivoista treeneistä teille treenikaverit!
 
Huomenna sitten suunnaksi Tampere ja Jackyn viimeiset aksaepikset ennen virallisia kisoja...