Talvella sanoin, etten kertaakaan valita, vaikka olisi kuinka kylmä ja kuinka paljon lunta. Enkä valittanut. Toisin kuin nyt. En vaan kerta kaikkiaan tykkää tällasesta kuumuudesta  Koko ajan on hiki otsalla ja koirien kanssa ei voi mennä edes kunnolla lenkille, kun meinaavat läkähtyä. Tää on niiiiin syvältä  10 astetta vähemmän riittäisi ihan hyvin siihen, että tarkenee t-paidalla ja sortseilla... Kelistä huolimatta ollaan puuhattu yhtä sun toista, kun ne on tietenkin varattu ennen kuin oli säästä tietoa.

Maanantaina Ansku & tytöt tulivat hakemaan mut ja Jackyn kyytiin ja huristeltiin menemään Turkuun aksayksärille. Kuuma oli sielläkin, mutta onneksi kävi tuuli kuitenkin jonkun verran. Olin etukäteen pyytänyt, että katsotaan Jackyn kontaktit ja käydään läpi valssia eri tilanteissa, kun mun ajoitus tuppaa olemaan niissä koko lailla myöhässä ja usein vielä liikunkin väärään suuntaan. Ei sit ihan menny niin... Pari kertaa pääsin treenaan valsseja ja sit alettiin hinkata kohtaa, jossa piti tehdä joku saksalainen persjätöllä tai jotain. Siihen se sitten jäikin, kun en vaan saanut päähäni, kuinka se pitää tehdä. Molemmat Jackyn kanssa turhauduttiin kovasti eikä siitä sitten ainakaan tullut mitään. Pettymys oli aika kova  Siihen, että olen niin saamarin tyhmä ja kömpelö, mutta myös siihen, etten saanut oppia siihen, mitä pyysin. Mun ei todellakaan tarvii Jackyn kanssa osata tollasta ohjausta, kun voin sen kohdan selvittää jotenkin toisinkin, jos moinen meidän eteen joskus sattuu kisoissa osumaan. Meidän kohdalla kun ei koskaan tulla taistelemaan arvokisojen sadasosasekunneista. Sitten vielä katsottiin vähän Jackyn motivointia, koska yllättäen koira oli ihan piipussa tollasen prässin jälkeen, jossa vielä mulla paloi hihat turhautumiseen... Sitten yömyöhään kotiin ja adrenaliinitasoa sen verran alemmaksi, että oli edes joku mahku saada uni silmään. Ehdinpä siinä jo päättää, että meidän osalta aksaaminen loppuu kokonaan, mutta aamulla oli sen osalta jo mieli parempi
 
Tiistaina olikin sitten ihan toinen meininki. Kuuma edelleen, mutta ei tietoakaan motivaation puutteesta saati loppumisesta. Ajattiin nimittäin Somerolle Paimennuskoululle lampaita katsomaan. Jacky oli kovin pätevä pieni paimenpoika ja oli ihan mieletön fiilis olla sen kanssa laitumella ja saada homma toimimaan kutakuinkin niin kuin siinä treenissä oli tarkoitus  Lotte parka, kun saa vuoro päivin kuulla mun rutinat ja hehkutukset... Kiitos kamu! Paimentamisen jälkeen huilattiin hetki ja pappakin oli mukana hengaamassa. Sinne tuli myös Minna Uunon kanssa ja kun Uunon sisaruksiakin oli 3 paikalla, niin jo oli karhulla ihmettelemistä. Ei voinut millään konstilla ymmärtää, että Uunoja on neljä  Sitten vaihdettiin lajia ja mentiin Aneten opissa aksaamaan. Ensin Jackya häiritsi kovin laitumen äänet kuusiaidan takana. Karhusen mieli olisi vielä ollut lampaiden kanssa. Aksakin saatiin sujumaan itse asiassa paremmin kuin pelkäsin maanantain jäljiltä. Tosin hyppyjen osalta oli sitä mieltä, että yhtään ei taatusti aleta hinkaamaan tai hän ei hyppää ollenkaan... Saatiin kuitenkin ihan hyvä palauttava treeni aikaan ja saatetaan siis aksata kuitenkin jatkossakin
 
Keskiviikkona karkasin vähän töistä ja ajoin suoraan Jokioisille hakemaan Jessen ja Jaffn. Kävin meillä koko konkkaronkan kanssa lenkillä. Anja tuli suoraan töistä meille ja otettiin suunnaksi Salon tokokisat. Ihan kiva juu, kun auton mittari näytti kisapaikan reunalla lähes +30 astetta lämmintä... Jacky oli yksilöliikkeissä ekana suoritusvuorossa. Tuomarina Ralf Björklund.
 
Paikallaolo 10
Ei tuomarin mukaan mitään mainittavaa eli ilmeisesti oli hiljaa ja rauhassa
 
Siitä se sitten lähti...
 
Seuraaminen 0!!!
Olen toki tiennyt, että meidän seuraaminen ei ole mitenkään priimaa, mutta... Enpä saanut koiraa mukaani ollenkaan. Se haahuili kehässä ihan omia kuvioitaan. Ihmeen hyvin tästä skarppasin itse, enkä hermostunut yhtään. Nyt jälkeenpäin olen miettinyt, ettei tainnut koiraparka tietää yhtään, mitä liikettä edes oltiin tekemässä, kun seuraamisen lähtöpaikan kanssa oli ensin vähän säätöä...
 
Liikkeestä maahan 9
Ok, annoin vähän vahvistetta kädellä.
 
Luoksetulo 9
Stoppasi  ihan älyttömän hienosti, mutta tuli loppumatkan ravilla.
 
Liikkeestä seisominen 9
Tämä ihan ok, mutta hiukan hitaasti lähti tässäkin mukaan ja käänsi pyllyä loppuasennossa vinoon.
 
Nouto 6
Lähti hyvällä laukalla ja otti kapulan hyvin. Tuli ravilla takaisin ja... kaarsi liikkurin luo. Kävi hänen edessä elvistelemässä kapulan kanssa ja toi sitten vasta mulle
 
Kaukot 6
Tarvi ekaan maahanmenoon ja toiseen istumiseen 2 käskyä.
 
Hyppy 0
Hyppäsi hyvin ja istui heti käskystä, mutta... Kiersi takaisin päin, mitä ei ole kuunaan koskaan ikinä ennen tehnyt, vaikka treeneissä este on aina korkeampikin.
 
Kokonaisvaikutus 7
Tuomari ihmetteli, että miten selvästi osaava koira voi saada seuraamisesta 0... Sellasta näköjään vaan sattuu
 
Tuloksena tästä räpellyksestä 3-tulos 131,5 pisteellä. 7 koirakkoa oli avoimessa ja luokassa ja vai yksi 1-tulos. Kolmannelle sijalle ylsi vain 8 pistettä paremmalla 3-tuloksella kuin meillä... Varmasti oli helteellä syynsä kuin myös monella muulla asialla. Mr Murphy ei käynyt vierailulla ollenkaan jne  Nyt huomasin myös sen, että meille suoritusvuoro ekana on äärimmäisen huono. En saa vaan millään kasattua omaa päätä rauhallisesta paikallaolosta räväkämpiin suorituksiin niin nopeasti saati siirrettyä sitä Jackyyn. Sitten 3 kisan putki 1½ viikon välein takana. Ei ihan ehdi noin nopealla syklillä palauttaa, vahvistaa ja valmistauta seuraavaan. No mutta kisoja on kaikessa säässä ja suoritusvuoro on mikä milloinkin ja ihan itse kisoihin ilmottaudutaan, joten eipä siinä mitään tarvi selitellä. Treenata pitäisi ihan kaikkea ja saada hommia toimimaan kaikissa olosuhteissa. Eli ei kun reenaan lisää ja kohti uusia kokeita 
 
Siitä olen erittäin tyytyväinen, etten yhtään hermostunut kuitenkaan. Siitä pisteet mulle  Nyt on 6 viikkoa aikaa seuraaviin kisoihin ja ehditään tämä väli vähän suunnitellummin treenata jne. Nyt on ekana tarkoitus alkaa tehdä ylemmän luokan liikkeitä ja unohtaa koko avoin luokka vähäksi aikaa. Palkkaamattomuutta pitää treenata paljon kuin myös liikkeiden väliä ja kisapalkkaa. Jos ne olisi toiminut keskiviikkona, niin olisin saattanut saada jotain pelastettua. Noin pari viikkoa ennen kisoja tsekkaan avon läpi, että mitä ollaan hukattu ja korjataan ne. Sitten viiminen vajaa viikko ennen kisoja ei tehdä mitään tokoon liittyvää. Kokeillaan nyt tällä kertaa näin  
 
Eilen peruin DogiTiimin aksan. Nyt ollaan ihan tarpeeksi puuhattu helteessä. Klo 17 on vielä yleensä se kaikkein kuumin hetki ja tuolla kyseisellä aksakentällä ei edes tuule. Ei, ei ja ei! Se menee jo eläin- ja ihmisrääkkäyksen puolelle... Myöhemmin illalla vähän viilennyttyä tein Jackyn kanssa tunnarin kotipihalla sekä jumpattiin syviä lihaksia. Molemmat pojat saivat myös temppuilla.
 
Tänään olin töistä vapaalla ja hain jo aamulla Ullan kyytiin. Mentiin Turkkuseen "Piirailemaan" eli tällä kertaa ihan ihmispuolen ajat osteopaatti Leena Piiralle. Kyllä olenkin tätä taas odottanut, että henki kulkee paremmin ja pää kääntyy... Aikoja ei saatu peräkkäin, joten välissä oli tunnin luppoaika. Se käytettiin tehokkaasti käymällä syömässä  Ennen kotimatkaa tehtiin vielä edullisia hedelmä- ja vihannesostoksia Kauppatorilla. Mahtui meidän reissuun vähän extremeäkin. Mennessä katseltiin peuran viuhahdusta tien yli sekä suoritettiin operaatio tiibetinspanielin pelastus jäämästä auton alle. Kotimatkalla katseltiin sitten peuraa "sisäpuolelta" kun joku oli kohtaamiseen sellaisen kanssa joutunut  Onneksi henkilövahingoilta kuitenkin näytettiin välttyneen. Kiitos Ulla matkaseurasta!
 
Tänään oli sit vissiin ihan kaikkein kuumin päivä, kun ei yhtään tehnyt mieli olla ulkona. Sisällä kun oli paljon sopivamman viileämpää. Myöhempään iltaan oltiin sovittu Anjan kanssa taas uimareissu. Kahlautettiin koiria moneen kertaa rantavedessä ja selvästi ne nauttii touhusta  Lopuksi Anja ja Jaffi kävivät vielä pulahtamssa kokonaan. Toi on kyllä niin paras liikuntamuoto koirille näillä keleillä  Kiitos Anja ja Jiit!