Jaahas! Taas on vierähtänyt 1,5 viikkoa edellisestä päivityksestä. Koitetaas vähän muistella, mitä ollaan puuhattu. Ollaan ainakin nautittu talvesta, lumesta ja pakkasesta.

Viikko sitten maanantaina käytiin Jackyn kanssa kahdestaan tokotreeneissä. Oli aika retee jätkä, kun pääsi yksin mukaan. Koitettiin taas säätää metallia, mutta saatiin aikaan enemmän melua kuin tekoja, joten pitänee muuttaa metodia. Kaukoja tehtiin ja ne hyviä, vähän seuruuta ja ihan vaan kontaktin pitämistä häiriössä.

Tiistaina ja keskiviikkona lenkkeiltiin Hunnarilla. Ti keskenään ja ke saatiin Anja ja tytöt seuraksi. Aivan ihan sää silloinkin ja lenkki meni ihan hujauksessa hyvässä seurassa. Anjan poppoo tuli meille vielä teelle lenkin jälkeen ja hyvä niin, koska Mickyn oli selvästi ollut ikävä ja pusutteli Anjaa oikein urakalla ♥

Torstaina olin varannut hallista tunnin treeniaikaa, mutta enpä sitten päässytkään tekemään suunnittelemiani juttuja, kun siellä oli aksarata paikoillaan. Tällasta ei oltu missään infottu, mutta me sitten tehtiin vähän tilaa reunaan ja treenattiin siellä mitä pystyttiin. Perjantaina lähdin töistä jo ajoissa ja ajeltiin Annamarian kanssa Turkuun Piiran luo huollattamaan välillä itseämme. Sen jäljiltä ilta menikin sohvalla raukeana loikoillen.

Lauantaina olin aamulla ensin hallilla kimppatreeneissä, jotka sitten olivatkin likimain lassietreenit kaiman kanssa. Hyvä setti saatiin aikaan. Iltapäivällä lähdettiin Anskun ja länderityttöjen kanssa Riihivalkamaan lenkille. Otin myös kameran mukaan ulkoilemaan piiiiitkästä aikaa.

Ossi-orava oli päivä sana ja Ossi sai kyllä melkoista kyytiä milloin kenenkin suussa.

IMG_0175-normal.jpgIMG_0189-normal.jpgIMG_0190-normal.jpgIMG_0198-normal.jpgImg_0203-normal.jpgIMG_0204-normal.jpgIMG_0212-normal.jpg

IMG_0286-normal.jpgIMG_0231-normal.jpg

Pojat poseeraa. Ja Cinco yrittää parhaansa mukaan häiriköidä.

Img_0250-normal.jpg

Img_0255-normal.jpgIMG_0242-normal.jpgImg_0259-normal.jpgImg_0274-normal.jpgIMG_0221-normal.jpg

Illalla mentiin vielä uudestaan hallille Minnan ja Ilonan kanssa treenaamaan parin tunnin setti. Nyt on treenikärpänen kyllä purrut ihan tosissaan. Oli muuten illalla aika rauhallisia koiria meillä.

Eilen oli kotihommien vuoro ja iltapäivällä mentiin jälleen Riihivalkamaan, tällä kertaa Annamarian ja käppänätyttöjen kanssa. Taas roudasin kameran messiin. Sen verran oli pilvisempi päivä, että kuvista ei kovin häävejä tullut. Ei vaan valo riitä tähän aikaan vuodesta vielä kunnolla mun kuvauskalustolle.

Micky ja Ansa myyräjahdissa.

IMG_0315-normal.jpgIMG_0317-normal.jpg

Aika pähee maisema parkkipaikalla.

IMG_0329-normal.jpg

Tänään olin taas tehokas. Ensin töiden jälkeen pojat äkkiä lenkille ja hallille Minnan & Ilonan kanssa. Teenien paras anti oli kaavojen rikkominen Jackylta. Tehtiin kaikista evl liikkeistä vain alku ja viimeisenä ruutu siihen asti, että siellä oli pallo odottamassa. Kolmannen ”liikkeen” jälkeen Jacky oli jo varsin hämillään. Näytti siltä kuin olisi miettinyt, että onkohan nyt evl:n säännöt muuttuneet vai mutsi unohtanut ne kokonaan. No tämä oli tarkoituskin. Treenien jälkeen takaisin töihin palaveriin ja sieltä kotiin hakemaan koirat uudestaan hallille kimppatreeneihin.  Mickyn nouto on edistynyt valtavasti ja Jackylla alkaa taas kaukot olla tosi kivalla mallilla. Kyllä treenaaminen on kivaa!