Maanantaina mentiin Jackyn kanssa Loten ja perhosten & länderivauvan seurassa Hunnarille lenkille. Niin paljon oli kertynyt rupateltavaa, että tuntui lenkki menevän aivan liian nopsaan. Koitetaas päästä pian uudestaan

Illan ohjatut tokotreenit peruuntui, joten kotimatkalla poikkesin Jackyn kanssa Wahrenin puistoon itsekseni treenaamaan. Kävin tekemässä ruudun ja tunnarin valmiiksi Jackyn näkemättä. Ruoho oli aika pitkää ja ruutuun laitoin pelkät kulmamerkit. Ensin tehtiin tunnari. ”Vieraita” kapuloita oli 12. Jackylla oli virtaa vähän liikaa ja hätiköi tuoden ekalla kertaa oman viereisen. Uudella lähetyksellä kuitenkin oma varmana. Toisella kertaa olikin sitten nenä mukana heti alusta ja oma tuli varmasti ja vauhdilla. Ruutu ei hahmottanut millään. Punaiset merkit vihreällä nurmella ei todella koiralle näy. Kävin näyttämässä oikean paikan ja johan alkoi löytyä ja vauhdilla  Vire oli niin hyvä, että otettiin myös hiukan seuruuta. Loppuun vielä paikallaolo, jossa Jacky täysin rauhallinen. Hyvät treenit!
 
Tiistaina olin hieronnassa ja illalla mentiin anopille kylään, joten koirillakin vapaapäivä.
 
Keskiviikkona kurvasin Jackyn kanssa Ypäjälle ja hypättiin siellä Lennun kyytiin. Suunnaksi taas vaihteeksi Turku. Tällä kertaa Tuorlassa pidetty Lentsun tokoilta. Jacky teki ekana ruutua. Ei meinannut nytkään sitä oikein saada skannattua, mutta nyt se johtui enemmänkin ihanien tyttöjen viemästä huomiosta  Kun vaan vaadin, niin ruutu löytyi ja meni sinne ihan ok, mutta samoin tein nenä maahan eikä totellut terävästi maahanmenoa. Myös seuraamaan tulemiseen tartti pari käskyä haistelun takia  Treenattiin sitten loppua ihan erillisenä niin, että jätin Jackyn maahan, tein pienen hypähdyksen poispäin kävellessä ja kutsuin. Nyt pysyi huomio hyvin ja tuli lujaa. Pitäisköhän loppuakin joskus treenata…
 
Paikallaolo tehtiin pariin kertaan. Ekalla kerralla jätettiin Jackyn kanssa yhdessä namikippo. Oli ollut muuten ihan ok, mutta alkoi vinkua, kun tulin piilosta ja vinkui siitä loppuun asti. Toisella kertaa jätinkin palkan ”kehänauhalle” tullessani. Oli hiljaa. Tätä pitää nyt testailla, että saisi ääntelyn pois. Osa oli toki nytkin juuri juoksun lopettaneen nartun perään piippaamista, mutta silti. Kuppi piiloon vietynä taitaa olla niin suuri palkka, että menee levottomaksi. No tätä pitää nyt testailla. Varsinaisena ongelmaliikkeenä käsiteltiin meidän seuraamisen täyskäännöstä. Se kun on ihan katastrofi  Monen kokeilun jälkeen päädyttiin, että alan opettaa sitä Jackylle saksalaisena. Josko siitä saisi kivan tempun samalla, kun kerran tykkää kiertää. Tämä siis nyt tehotreeniin! Loppuun tehtiin vielä kontaktitreeniä koko porukalla niin, että kaikki palkkaili vinkuleluilla tai muuten äänekkääsi ja oman koiran piti silti malttaa olla kontaktissa. Jackylle vaikea, mutta loppua kohti parani selvästi. Kiva tokoilta hyvässä seurassa! Kiitos Lennu kyydistä!
 
Torstaina oltiin aksatreeneissä. Radalla 5 putkea, joista 4 vähän niinko ringissä ja 1 keskellä. No oli siellä sentään muutama muukin este, mutta tämä putkihässäkkä teki siitä varsin mielenkiintoisen  Jackyn kanssa reviteltiin ennen lähtöä ja hyvällä vauhdilla tuo menikin. Irtosi myös ihan kivasti ja haki kepit tosi hyvin (niiden kanssa ollut kotipihalla vähän ongelmia). Taas maltoin lopettaa siinä kohtaa, kun karhu vielä painoi täysiä menemään into piukalla. Hitsi kun oli kivaa!
 
Eilen sitten Turussa viimeinen kerta Lentsun vetämää tokon kisakurssia. Sääennuste lupasi sadetta ja koko matkan melkein perille asti satoikin. Kuin ihmeen kaupalla koko kurssin ajan oli poutaa. Lentsu on kyllä tosi hyvissä väleissä säiden haltijan kanssa, kun niin harvoin Turun tokokursseilla on huono keli  
 
Mentiin taas liike kerrallaan koko voitaja läpi. Seuraamisessa Jacky haukkui niin, että meinas hihat palaa kokonaan. Sit kun huomautin, alkoi haistella. Argh  Liikkeestä istuminen TOSI hyvä. Luoksetulo teknisesti oikein hyvä, mutta haukkui pariin kertaan. Ruutua ei meinannut taaskaan löytää millään. Ja tosiaan se loppuosa tarvii ottaa nyt heti tehotreeniin  Hyppynouto sinäänsä ok, mutta ilme puuttuu edelleen. Metallin teki omalla nyt ihan ok  Tunnarissa ei keskittynyt ollenkaan. Oli haistelevinaan, mutta toi mitä sattui. Toivottavasti vaan työtapaturma  Kaukoissa muuten ok, mutta nyt oltava tarkkana, ettei ekalla vaihdolla tule eteenpäin. Taitaa nimittäin sekoittaa kaukot ja luoksetulon vielä. Jos kaukoissa ekana on m-s niin ampasee eteenpäin, kunnes muistaa. Tämäkin tehotreenilistalle. Paikallaolo nyt erinomainen.
 
Tosi kiva kurssi tämäkin. Nyt saa vaan hetken aikaa meidän osalta kurssit olla ja keskitytään treenimään eteen tulleita juttuja. Eväät kun niihin on valmiina. Vaikka Turkuun ei aja kuin tunnin suuntaansa, niin se vaan silti aika rankkaa kahtena iltana viikossa. Harmi, kun Forssasta käsin ei ole vaihtoehtoa kuin lähteä muualle, jos aikoo tasokasta oppia saada.
 
Tämä on ollut myös Jackyn menneen viikon "harrastus". Naapurissa usein kyläilevällä rotikkanartulla on juoksu tulossa tai menossa ja päivystäjä tarkkailee tilannetta huolellisesti