Olen jo pitkään suunnitellut BH-kokeeseen menoa Jackyn kanssa. Tänä kesänä on ollut sen verran paljon noita ulkomaanreissuja ym menoja, etten saanut mitään koetta sopimaan kalenteriin järkevän matkan päästä. Elokuussa sitten pongasin Kirkkonummella olevan kokeen ja ei kun ilmoa sinne. Tuomarina Kauko Makkonen. Ei Kirkkonummikaan nyt toki ihan nurkissa ole, kun matkaan menee 1,5 tuntia. Kyllä taas tuntui niiiiiiiin järkevältä lähteä ajelemaan yli 120km arki-iltana pilkkopimeessä ja koko illan jatkuneessa vesisateessa. Kaikkeen sitä on valmis rakkaan harrastuksen parissa.

Työpäivän jälkeen siis menoksi. Jacky oli kolmannessa parissa, parinaan sakemanniuros. Olipa tosi luottavainen olo, kun meitä ennen olleessa parissa toisen kutsuessa koiraansa luokseen, lähti toinen paikallaolosta ampumaan suoraan paikalle. Onneksi tilanne ei kärjistynyt tappeluksi vaan vain pieneksi urosten väliseksi pörhistelyksi. Pelottavaa silti! Jacky oli ensin paikallaolossa. Toisen ohjaajan jossakin vaiheessa sanoma painokas SEURAA-käsky oli saanut Jackyn nousemaan istumaan. Jonkun aikaa oli istunut hämillisen näköisenä ja sitten mennyt takaisin maahan. Sillä on nyt kyllä tässä joku aivopieru. Jotenkin nyt sekoittaa istumisen ja makuun ja keskittymisen herpaantuessa unohtaa, että kumpaa olikaan tekemässä. Täytynee ottaa paikallolot tehotreeniin.

Muuten Jackyn suoritus oli sellanen perussetti. Ääntä oli taas liikaa. Selvästi tietää, missä voin asiaan puuttua ja silloin on hiljaa, mutta tilaisuuden tullen mölyää heti. Liikkeestä istumisessa meinasi lähteä mukaan, kun sekoitti sen seuraamisen stoppiin ja luoksetulon tuli tietty suoraan sivulle, kun en pelkän BH:n takia alkanut muuta opettamaan. Kaupunkiosuus oli pala kakkua, joten näillä eväillä saatiin plakkariin hyväksytty tulos käyttäytymiskokeesta eli kirjaimet BH käytettäväksi nimen edessä. Hyvä me!