Aamupäivästä oli töissä maahantuojan järjestämä koulutus. Sen jälkeen väsyttikin sitten ihan huimasti. Tällä kertaa koulutus ei ollu mitenkään "kuiva", mutta kovasti skarppina täytyi koko ajan olla ja kun perjantaista on kyse, niin päikkärit olis ollu enemmän kuin paikallaan. Jotenkin se päivä sitten vaan iltapäivään kulki ilman nukahtamista Silmänisku
 
Annariinan ja jengin kanssa lähdettiin iltapäivällä pitkästä aikaa Syrjänharjulle lenkille. Aurinkokin suostui meille vähän paistamaan. Siellä oli vielä luntakin ihan kiitettävästi. Itse asiassa ihan älyttömän paljon ja polvea myöten saatiin puolet matkasta rämpiä. 10 kg tuntui olevan painoraja hankikannon osalta Silmänisku
Hyvin tuo meidän papparainenkin siellä mukana tarpoi.
Fyra löysi tyhjän muovipullon jo lenkin alkupuolella ja koko matkan tuo penneli sitä mukanaan kantoi. Se suussa pystyi myös pissaamaan ja kakkaamaan Silmänisku Että voi olla paljon iloa noin yksinkertaisesta jutusta.
Meidän jengin tosimiehet Silmänisku
Lähes koko jengi samassa kuvassa. Bella taitaa olla jossakin katveessa.
Lucas näyttää kieltä... kai Nickylle
Ihana lenkki perjantain iloksi ja sai koiriltakin vähän virtaa pois Kieli ulkona
 
Illalla olin niin suunnitellut tekeväni ahkerana kotihommia. Ja pyh! Sohvalle kellahdin torkkumaan ja kauppaan siitä itseni pakotin kömpimään. Kattellaas niitä kotihommia huomenna uudestaan Silmänisku