Perjantaina oli ihmisten huoltovuoro. Ajeltiin iltapäivällä Turkuun Minnan kanssa ja käytiin Piiran Leenan käsittelyssä. Voi ihanuus ja autuus, vaikkei se siinä käsittelyn hetkellä koko ajan siltä tunnukaan. Nytkin on tuo leikelty olkapää taas enemmän ilmoitellut itsestään ja jestas mitä jumikohtia Leena siitä löysi. Siinä pöydällä voisi kyllä pötkötellä käsiteltävänä vaikka kuinka ja kauan.

Lauantaina aamusta otettiin uudestaan suunta kohti Turkua. Nyt mentiin Lentsun tokokurssille. Tälle kertaa pääsi Jackykin mukaan ja matkalta poimittiin vielä Annakaisa ja Miisa autoon. Olipa tosi kiva koulutus! Pojat olivat eri ryhmässä, mutta kumpikin ryhmä teki samat jutut. Jackylla on selvästi ruudun paikkatreeni auttanut. Teki muutenkin hyvin, kun on välillä ollut vähän nahkea siellä suht pienessä hallissa. Toisena tehtiin kaukojen vaihtoja ja sain nyt siihenkin jonkinmoisen selvyyden taas. Molemmat paikallaolot ok, vaikka tippui maahan jo viereisen käskyllä.

Mickyn ruutu oli hieno! Ja meni lujaa. Sen kanssa katottiin vähän jatkoa, että miten tästä edetään. Osaa kyllä skannata ruudun hyvin, irtoo hyvin ja paikkakin alkaa olla hahmottunut aika hyvin. Mickyn kaukot on tooooooosi vaiheessa vielä, kun olen niiden kanssa jotenkin arka ja pelkään virheitä liikaa. Nyt on siinäkin ainakin mun päässä vähän selvempi setti lähteä työstämään. Paikallaolossa nousi kerran, kun viereiselle koiralle heitettiin pallo, mutta muuten hyvä ja rauhallinen. Mä olin ihan fiiliksissä, kun pääsin kotiin. Iltapäivällä saatiin Sami pitkästä aikaa mukaan lenkille ja käytiin lompsimassa Elonkierrossa lenkki. Poikien mielestä oli ihan luksusta, kun Samikin oli mukana.

Eilen treffattiin Minnan kanssa Pukon kentällä ja tehtiin tosi hyvät treenit. Hitsi miten taitavia koiria meillä olikaan! Jackyn kanssa testailtiin merkkiä ja ruutua vähän eri systeemeillä sekä seuraamisen sivuaskelia. Nooh  ne sujui nyt, mutta seuraamisen pysähdykset oli tälä kertaa vähän hukassa. Micky teki nytkin ihan älyttömän hienon ruudun. Sen kanssa tein myös seuruuta sekä ohjatun suuntia ja luoksetuloa. Molemmat pojat oli ihanan villejä.

Tänään käytiin Poutalan ja partasuiden kanssa Hunnarilla lenkillä. Lompsittiin vähän ristiin rastiin, kun tarkoitus oli kuluttaa aikaa samalla. Mentiin meinaan lenkiltä suoraan ABC:lle kokoustamaan Pukon hallituksen kanssa muutamasta asiasta. Illalla menin vielä hallille treenaan, mutta nyt oli vähän huono setti. Oma pää ei ollut ihan täysillä mukana ja sen sitten kyllä huomasi. Saatiin me toki silti ihan hyviä onnistumisia aikaan, mutta parit edeltävät treenit meni niiiiiin loistavasti, että vähän kyllä hakkasin omaa tyhmää päätä seinään illalla.