Torstaina lähdin töistä hitusen varkain, jotta ehdin Jackyn kanssa eläinlääkäriin hakemaan rabies-rokotusta. Nyt on vihdoin kaikki pentupiikitykset kunnossa Hymy Ainakin on positiivinen mielikuva tullut eläinlääkäristä, kun nytkin Jacky marssi sinne häntä tötteröllä ja remmi piukalla. Juu eikä olis halunnut lähteä sieltä taas poiskaan. Namilla sain houkutella, kun siellä olis ollu niiiiiin kivoja hajuja ja salaperäinen takahuone, jonne ovi oli vaan vähän raollaan.

 

Kun kerittiin kotiin, oli meidän vieraat jo saapuneet. Pikkumies Julian vajaa 1½ tuli tutustumaan isoihin koiriin. Niin ja oli äitinsä toki mukana myös Silmänisku Kovasti meni lapsen suu maireaan hymyyn, kun pieni käsi hamusi koirien turkkia ja kun Nickyn häntä heiluessaan kutitteli lapsosen paljaita jalkoja. Jacky oli itse asiassa ensin sen näköinen, että onko ihmisiä oikeesti noinkin pieniä Yllättynyt Hyvän kokemuksen sai sekä lapsi että koirat. Kiitos Kikka ja Julian vierailusta!

 

Illalla lähdin vielä koko porukan kanssa aksaamaan. Miia oli tällä kertaa tuonut mukavan radanpätkän. Pappa teki taas ensin oman versionsa ja hyvin tekikin. Nooh ekalla kertaa jäi kai keppien viiminen väli pujottelematta, mutta muilla kerroilla vaadin loppuun asti. Nicky oli taas kerännyt aidassa hyvät kierrokset ja teki hyvin ja vauhdilla. Kerrankin saatiin onnistuneet viimeistelytreenit alle ennen kisoja Hymy Jacky teki putkea sekä uutena pussia. Ekalla kerralla Ulla toimi lähettäjänä ja mä vähän raotin pussia. Pari muuta kertaa Jacky menikin jo kokonaan itse mun lähettämänä Nauru Kiitos Ulla ja Miia treeniseurasta!