Maanantaina ja tiistaina jatkui pyykin pesu ja pikku hiljaa ihmettelin myös tavaroita kasaan viikonloppua varten. Jackyn kanssa vähän kertailtiin tokon parissa avointa luokkaa iloisesti ja kaikki onnistuen  Tiistaina käväisin myös itse hieronnassa. Rento alkuviikko, kun työpäivien jälkeen ehti oleen ihan vaan kotosalla.

Eilen oltiinkin sitten taas ”tositoimissa” Kangasalan tokokisoissa. Mä en näköjään pääse koskaan Juha Kurtin tuomaroimiin kisoihin  Ties monennenko kerran vaihtuu tuomari toiseksi, jos lasketaan Nickyn kanssa tokoilutkin mukaan. Tällä kertaa vaihdossa saatiin Marja Ala-Nikkola. Hänellä en ole koskaan ennen ollut, joten sikäli ihan ok. Mutta en tule kyllä koskaan toiste menemään… Itse asiassa olisin kovin mielellään voinut jättää tämän kokemuksen kokonaan kokematta  Tästä voisin kirjoittaa pitkänkin tarinan, mutta annan olla, koska se teksti ei olisi julkaisukelpoista…
 
Sitten kun vielä Mr Murphy päätti myös tulla jälleen mukaan kisaamaan, niin siinä sitä oltiin  Jacky oli taas suoritusvuorossa ykkösenä ja se on se pahin meille. Ajattelin kuitenkin, että nou hätä, kun paikallaolot on kahdessa ryhmässä, joten siinä jää välissä hyvinkin 5 min aikaa. Pallottelin Jackyn kanssa hetken meidän paikallaolon jälkeen ja sitten Jacky autoon. Otin sen sieltä, kun seuraavan paikallaolon pisteitä jaettiin. Jacky oli tässä kohtaa toooosi hyvässä vireessä ja oikein skarppina.
 
Vaan kuinkas sitten kävikään. Ei päästykään alkamaan vaan tuomari lähti käymään jossakin. No sitten kun hän tuli takas ja pyysi meidät jo kehään, niin käski kuitenkin vielä heittää vapaalle, kun kehästä puuttui luoksetulon merkit  Siinä jo hajosi sitten meidän pakka, kun mua alko ottaan päähän moinen edestakas meneminen. Lähdin taas pallotteleen Jackyn kanssa, kun ajattelin sen olevan tuossa kohtaa ainoa, millä saan vireen pidettyä edes jotenkin. Siitä kun lopulta päästiin kehään, niin eikö helvetti meidät ohita noin metrin päästä ainoa muu kisassa mukana ollut COLLIE ja tietty narttu. Enpä tiedä mikä pointti siinä oli, että jäivät siihen kehänauhan viereen katselemaan ja poistuivat taas heti meidän suorituksen jälkeen  Koiran pitäisi kestää häiriötä juu ja väitän, että Jacky kestää sitä paljon enemmän kuin moni avoimen koira, mutta juuri ohi kävellyt collienarttu on vaan pienen karhun päälle vielä liikaa. Siis viime kisassakin oli kaksi collienarttua ja toinen Jackyn vieressä paikallaolossa, mutta niistä ei ollut mitään ongelmaa, koska Jacky pääsi ne moikkaamaan ennen suoritusta. Kiitos tästä vieläkin Kirsi ja PeePee  Ei tuo mistään muista koirista edes ota häiriötä kuin collieista ja shelteistä. Treenaa sitten sitä, että juuri ennen meidän suoritusta tulee tuntematon collienarttu vastaan ja siihen ei saa reagoida…
 
Tältä näytti meidän rivi arvostelulomakkeessa numeroin ja pienin omin kommentein:
 
Paikallaolo 10
Puolittainen lonkalla, mutta muuten ihan ok.
 
Seuraaminen 0
Katseli ja nuuskutteli collietytön perään. Teki kuitenkin kaikki perusasennot ja rytmin muutoksen juoksuun. Mun mielestä meitä rokotettiin muihin nähden kohtuuttomasti
 
Liikkeestä maahan 8,5
Olisi kuulemma saanut lähteä ripeämmin mukaan, mutta itse liike ok…
 
Luoksetulo 8
Täydellinen, mutta peräti 2 pistettä pois, kun himmasi pari metriä ennen mua  Siis teki hienon stopin yhtään ennakoimatta ja jatkoi sen jälkeen laukalla, mutta hidasti pari metriä ennen ja tuli nättiin perusasentoon.
 
Liikkeestä seisominen 7
Teki saman kuin viime kisassa eli lähti kääntymään ympäri mun kävellessä ohi. Nyt ei kuitenkaan mennyt maahan.
 
Noutaminen 9
Meno laukalla, paluu ravilla, mutta teknisesti hieno.
 
Kauko-ohjaus 9
Yksi tuplakäsky toiseen istumaan nousuun
 
Hyppy 9,5
Mun pieni olkapään liike vei puolen pistettä.
 
Kokonaisvaikutus 7
En tiedä miksi edes 7, kun Jacky oli kuulemma koomaileva collie…
 
Tästä tuloksena kuitenkin avo 2-tulos 156 pistettä ja sija 2/9… Siis tulokseen sinällään olen ihan tyytyväinen kuin myös Jackyyn, mutta mihinkään muuhun sitten en. Kiitos Ystävät Rakkaat, jotka olette jaksaneet ottaa vastaan mun paasaukset  Vasta nyt pikku hiljaa alkaa olla adrenaali laskenut takaisin normaaliin…
 
Tänään karkasin töistä jo vähän ajoissa, kun pojilla oli ajat osteopaatti Leena Piiralle Halikossa. Pappa se oli taas vähän niinko tasaisen jumissa, mutta ei mitään erityistä. Myöskin Jacky oli oikein hyvässä kunnossa. Lantio ja ranka muutenkin ihan suorassa, vain jonkun verran kireyttä niskassa ja rintarangassa. Nämä varmaankin johtuvat viime aikojen tiiviistä seuraamistreenistä. Mutta siis oikein hyvä reissu, kun ei kummallakaan mitään kummempaa
 
Se olis sit niinko LOMA! Kolme viikkoa vapautta edessä  Kyllä tätä on odotettu! Mitään erityisiä suunnitelmia ei ole. Tai siis me Jackyn kanssa lähdetään Baltian turneelle pidennetyksi viikonlopuksi huomenna aamulla Samin ja Ricon jäädessä kotolaisiksi. Muuten ollaan varmaan tässä kotonurkissa koko loma naatiskellen vaan ja keräten voimia syksyyn