Jackylla oli eilen huippukiva ilta. Ensin Päivi tuli Itun ja Jyrin kanssa ja sitten vielä Merlekin poikkesi. Päivi on aina ennen ollut liikkeellä Transporterilla ja karhu ei meinannut millään hokata, että kuinka aidan taakse ajaa Fiiatti ja silti kuuluu Päivin ääni  Hölmö karhu. Itun se kuitenkin tunsi heti ja painoivat pihaa ympäri ennen kuin Itu kunnolla ehti edes portin sisäpuolelle  Jyri on sitten viime näkemän oppinut juoksemaan ja juoksee koko ajan. Sekin kummastutti karhua kovasti ensin, mutta sitten se hokasi, että sama naperohan tuo, mutta nyt sen kanssa voi jo pelata palloa ja kiskoa lelua. Ja ihan vähän Jyri kikatti  Kiitos Päivi & co kyläilystä. Jacky oli ihanan väsynyt loppuillan
 
Tänään mentiin Anskun kanssa taas kentälle vähän aksaamaan. Jackyn ohjelmassa oli hyppyjumppaa 4 hypyllä niin, että viimisen korkeutta vaihdettiin. Välissä otettiin keinua ja sitten toinen hyppytreeni niin, että kahden u-putken välissä oli 2 hyppyä eri korkeuksilla. Loppuun vielä vähän keinua. Tää oli kivaa! Tahtoo tuo hyppy olemaan aksassa niin itsestään selvä este, ettei sen opettamiseen tule käytettyä aikaa ja energiaa läheskään samoja määriä kuin kontaktien tai keppien opettamiseen. Nyt otetaan kuitenkin hyppykoulu meillä ohjelmaan  Ennen ja jälkeen treenin koirat sai taas kirmata koko lössi pitkin poikin Paavolan reunamilla. Kiitos ystävät rakkaat!
 
Viikonloppu menee kauan ja hartaasti odotetulla Gerard O´Shean handlerikurssilla Liedossa