Kuinka satuinkin sopivasti alkuillasta vilkaisemaan ikkunasta ulos ja samoin tein vilkaisin uudestaan. Nimittäin siellä jolkotteli ihan yksiksensä vailla huolen häivää koira pitkin poikin ajotiellä. Nappasin Nickyn mukaani ja lähdettiin katsomaan kaveria tarkemmin. Aristeli mua selvästi, mutta tuli Nickyn luo varsin ystävällisesti, vaikka uros olikin. Siinä kun pojat toisiaan haistelivat, sain pujotettua kurkkarin tämän karkurin kaulaan.
Roudasin sen meille ja aloin pohtia kenen se voisi oli. Kovin oli ystävällinen ja laittoi jalkoihin maate, kun puutarhatuolilla istuskellen tein soittokierrosta lähiseudun tutuille ja etsin mahdollista tatuointia ym. Annariinalla oli epäilys kuka koira voisi olla kyseessä ja hän sitten tunnistikin koiran hieman isoksi venähtäneeksi pinseri-poika Rontiksi. Vietiin poika kotiinsa, mutta sielläpä ei ollut ketään paikalla. Hetken aikaa pihalla odottelin ja perhe ajoi autolla pihaan. Hämmästys oli aivan suunnaton, koska olivat olleet kauppareissussa eivätkä edes tienneet koiran karkureissusta. Siinä asiaa ihmeteltiin ja kävi ilmi, että heiltä oli jäänyt takaovi lukitsematta ja sieltä oli Rontti-poika päättänyt lähteä lenkille.
Näin suloinen kaveri:
Perheen isäntä ihmetteli, että kuinka sain koiran kiinni tulematta purruksi... No eipä tullut moinen edes mieleen, kun vaan halusin sen turvaan sieltä autojen seasta. Ja taas täytyy kiittää tuota Nickyn mahtavaa luonnetta :o) Tuo osaa kyllä kerta kaikkiaan "puhua koiraa" ja hoitaa tilanteet kuin tilanteet koiramaailmassa kadehdittavan upeasti. Onneksi Rontin karkureissu päättyi turvallisesti :o)