Tää viikko onkin sitten mennyt sairastaessa  Viime lauantaina meni toinen korva lukkoon ja tuntui, että koko pää vaan humisee. Tosi kurja olo. No sitten su-ma välisenä yönä heräsin siihen, että koko maailma pyöri ympäri ja liki kontaten menin vessaan. Korva ei ollut enää lukossa, mutta tosiaan ihan törkee huimaus ja niska ihan älyttömän kipee  Ei muuta kuin viestiä töihin, että töiden sijasta suunnaksi lääkäri. Niska on ilmeisesti ottanut nokkiinsa, kun töissä on ihan älyttömän kuuma ja kaiken maailman puhallukset sen takia päällä. Lääkkeitä naamariin ja huilia. Plääh

Illalla ei enää huimannut niin paljon, joten lähdin koirien kanssa Pukon kentälle katsomaan Lotta Vuorelan koulutusta ja tein siellä lenkin samalla, kun sai pidettyä poikia irti eikä tarvinnut kulkea remmit kädessä. Illalla käytiin vielä anoppilassa, jossa sielläkin lähinnä pötkötin sohvalla ja tietty piti mutustella anopin aina niin takuuvarman maukkaita voileipiä
 
Tiistaina huilasin koko päivän, koska päätin, etten jätä jo aikaa sitten varaamaani Lentsun tokoyksäriä väliin, vaikka mikä olisi. Sami lähti mukaan kuskiksi ja meni sillä aikaa pyöräilemään. Kupittaalle kun päästiin, niin vettä tuli PALJON ja ukkonen jytisti melkein kohdalla. Onneksi se meni juuri parahiksi ohi siinä vaiheessa, kun yksäri alkoi. Kaunis aurinkoinen ilta saatiinkin
 
Ja Lentsu on kyllä niiiiin PRO! Tykkään ihan hurjasti ja taas sain kyllä niin älyttömän paljon oppia, ettei tosikaan  Ensin katsottiin mein seuraaminen. No nyt se näytti ihan hyvältä ja ainoa ”ongelma” on käännökset ja nekin vain siksi, että katson Jackya… Suoralla olen jo oppinut pitämään leuan ylhäällä ja katseen eteenpäin, mutta käännöksissä en. Hitsi kuinka se on vaikeeta! Nyt sovittiin, että ensi kisojen seuraamisen osalta ihan ainoa tavoite on, että mun katse pysyy koko ajan eteenpäin… Katotaas kuinka ämmän käy  Jackyn osalta sain muutaman tosi hyvän vinkin palkkaamisten eri suunnista riippuen, mitä aluetta seuraamisesta treenataan.
 
Seuraavaksi tsekattiin ohjattua noutoa. Merkkiä ollaan tehty toistaiseksi vain erillisenä, joten siitä aloitettiin ja se todettiin hyväksi, kuten tiesinkin  Itse asiassa myös ohjattu itsessään oli paremmalla tolalla kuin kuvittelinkaan  Nyt vaan tasaiseen tahtiin lisäämään kapulan matkaa taaksepäin ja sitten myös ne muut kapulat yhtaikaa näkyviin. Tässä täytyy koko ajan muistaa seurata, että kääntyy merkiltä varmasti oikein. Ruutuakin treenittiin. Missä mun koira oikein treenaa mun tietämättä  Vai lukeekohan se päivisin täällä Tie Tottelevaisuusvalioksi –kirjaa  Ollaan nimittäin tehty vain ruudun läpijuoksua lelulle ja lelukin viety pääasiassa yhdessä. Nyt laitettiin alusta ruutuun ja Jacky hiffasi heti. Sitten myös tyhjä ruutu ja älyttömän hienon stopin teki karhu  On se vaan pätevä jätkä, vaikka Lentsu sanoikin sen olevan vähän yksinkertainen  Se siis oppii toooosi nopsaan, tarjoaa hyvin asioita, mutta on tosiaan hiukan yksinkertainen. Tai sitten vaan ihan tyypillinen putkiaivoinen mies
 
Loppuun koitettiin vielä metallikapulaa, mutta siihen karhu ei vielä lämmennyt. Hyvin siinäkin jaksoi tarjota ja lähteä Lentsun leikkiin mukaan, mutta ei ihan. Nooh tähän ”toimittajan” huomautus, että jo torstaina onnistui nosto kotona kunnon tehotreenin jälkeen  Kiitos Lentsu ihan mielettömän paljon. Nyt on taas ideoita vaikka kuinka ja paljon sekä treeni-iloa kukkuroillaan
 
Loppuviikko on mennyt aika lailla huiliessa. Kävelemässä ollaan käyty Anjan, Jessen & Jaffin, Loten & perhosten ja Anskun & jengin kanssa. Kiitos kamut lenkkiseurasta  Kävely ulkoilmassa reippaasti käsiä heilutellen on vaan parantanut oloa ja niska alkaa taas pikku hiljaa tuntua omalle  Hyötyä on siis tullut tuplaten, kun oma olo on kohentunut ja koirat on päässeet kunnon lenkeille koirakaverien kanssa vapaana juoksemaan
 
Viikonloppu meneekin rattoisasti vieraiden kanssa. Heitä tässä odotellessa