Koko viikonlopun ajan tuli hankittua raittiin ilman myrkytystä oikein urakalla. Ei vaan voi näin hienolla säällä paljon sisällä olla. Eilen oli vähän pilvisempää, mutta tyyntä ja lämmintä ja sama tänään kera pilvettömältä taivaalta paistavan auringon

Eilen lähdettiin jo aamusta isän ja koirien kanssa kurkkaamaan mökille. Sinne ei pidetä tietä auki talvella, mutta nyt yksi kulmakunnan isäntä kävi viikolla tietä vähän ”tyhjentämässä”, jotta tie kuivuisi siellä metsän keskellä edes vähän ennen juhannusta  Mökillä oli kaikki kunnossa ja lunta pihatiellä ja pihalla noin puoleen reiteen
 
Tässä kohtaa tienaukaisija oli vähän lintsannut…
 
Musta aukko. Tien alta virtaava puro, joka siis avoimena nytkin pulputti ja sinne oli kovin yksi utelias karhu menossa...
 
Kaunis lumikumpuinen maisema.
 
Poikien mielestä ehkä parasta reissussa oli se, että isä oli jälleen muistanut pakata pojille evästä mukaan
 
 
Jonniin aikaa huilattiin iltapäivällä ja sitten lähdettiin Jackyn kanssa treffaamaan Nemoa ja Iiristä Mustialaan. Eipä huomannut Jackyn menossa yhtään aamuista rämpimistä. Nemo kyllä käytti aika häikäilemättä hyväkseen osittaista hankikantoa. Tai siis Nemoa se kantoi kaiken aikaa, mutta Jacky humpsahti aina välillä.
 
Pojilla oli kovin kivaa
 
Kiitos Nemo ja Iiris lenkkiseurasta!
 
Kotona lähdettiin vielä lenkille Ricon kanssa. Sen jälkeen alkoi olla melkoinen väsy niin koirilla kuin omistajalla.
 
======================================= 
 
Tänään meidän pihalle tuli aamutuimaan tällainen ihanuus
 
Päivin sijoitustytteli Merle (Herohills Angel Blues), joka asustaa Sinin luona tuossa Linikkalankadulla. Aivan ihana 13-viikon ikäinen neitonen, johon Jackykin pääsi tutustumaan nyt ekaa kertaa
 
Kiitos Merle ja Sini kyläilystä!
 
Iltapäivällä lähdettiin Anun ja koirien kanssa lenkille Elonkiertoon.
 
Pitkästä aikaa mukana oli myös liki 12-vuotias Ruusa irski. Ruusa säästetään nykyisin jo nyppimiseltä ja ajellaan aina tarpeen tullen, joten siksi tuollainen nakumalli. Ruusa on aivan ihana vanhus  Kerta kaikkiaan ihana
 
Noomi
 
Noomi ja tyttärensä Diva
 
Karhu posettaa
 
Ja jotta ei näytä siltä, että koirat vaan paikoillaan tönötti, niin pääosin meno näytti kuitenkin tältä.
Kiitos Anu ja tytöt seurasta!
Paljon mahtavampaa keliä ei voi saada kuin mistä tänään nautittiin