Maanantaina ei ollut mitään järkättyä juttua, mutta silloinkin Jackyn kanssa kotipihalla vähän tokoiltiin puutarhahommien lomassa. Nyt on suihkulähteen ympäristön perennapenkki raivattu. Joka kerta jaksan ihmetellä, että kuka hitto sinne ne rikkaruohot istuttaa…

Tiistaina otettiin kentällä pienet valmistelevat treenit seuraavan illan kisoja varten. Ja juu ei menny ihan putkeen… Jacky oli ihan tyttöjen lumoissa ja nenä vaan haahusi joka suuntaan. Sitten kävi se, mitä ei sais ja multa paloi käämi  Koira autoon ja hetken hengähdystauko ja oman pään nollaus. Onnistui vissiin aika hyvin, koska sen jälkeen karhu oli kummasti yhteistyöhaluisempi, silti ilman mitään nöyristelyä . Kyllä se kuitenkin fiksuna poikana tekemisen ja siitä saatavan palkan autossa yksin istumisen sijasta ennemmin valitsee  Rakennettiin myös kisakehä valmiiksi ja tehtiin muutenkin valmistelevia toimenpiteitä niin paljon kuin mahdollista.
 
Keskiviikkona sitten kisojen vuoro omalla kentällä. Aina en kyllä ole varma, että onko kotikenttä etu vai haitta… Jackyn kanssa on voittajaluokan liikkeiden treenaus vielä kesken, mutta päätin silti lähteä maksulliseen kehänauhatreenin testaamaan ihan todellisen kisatason.
 
Paikallaolo 8: Jacky reunimmaisena leikatun uroksen vieressä. Oli kuikuillut välissä olleen uroksen yli toisessa reunassa ollutta narttua. Piippasi varmaan puolet ajasta ja oli kertaalleen noussut myös kyynärien varaan, jotta näki paremmin… Pysyi siis kyllä, mutta ei todellakaan mikään mallikelpoinen suoritus  Nuoren uroon lemmentuska on kamalaa
 
Seuraaminen 8: Tuntui ja kommenttien mukaan myös näytti kivalta Jackyn seuraamiseksi. Piti hyvin kontaktia, oli lähellä ja istui perusasentoihin reippaasti. Varsinkin täyskäännökset on kyllä edelleen niiiiin huonoja, että niille pitää alkaa nyt (taas) tekemään jotakin…
 
Liikeestä istuminen 9: Istui vähän hitaasti, muuten ok.
 
Luoksetulo 5: Suunta katsojiin päin ja pongasi sieltä kesken matkan jotain mielenkiintoista. Meinasi ajautua ulos kehästä ja jouduin stoppaamaan mihin sattui (mutta pysähtyi). Maahankin meni kai toisella käskyllä, mutta tosiaan ajatus oli ihan muualla. Tätä pitää siis treeniä paljon niin, että jotain mielenkiintoista tapahtuu mun takana ja silti tarvis malttaa kuunnella ja totella… Tämä myös niitä oman kentän haittoja, kun normaalisti siellä ei ole ketään ylimääräisiä katsomassa, kun treenataan…
 
Ruutu 8: Pongasi hyvin ja meni hyvällä vauhdilla. Stoppasi terävästi, mutta etsi vissiin sen verran palloa, että meni vasta toisella käskyllä maahan. Seuraamaan tuli vauhdilla, mutta kiersi mut kertaalleen ympäri ennen oikeaan paikkaan asettumista. Perusasento loppuun kuitenkin ok.
 
Hyppynouto 0: Lähti hyvin ja nosti kapulan hyvin, mutta kiersi takaisin. Enkä tajunnut antaa edes lisäkäskyä, kun näytti, että kaartaa hypylle, mutta sitten tulikin kuitenkin ohi. Tämä on selvästi vähän kärsinyt motivaation suhteen metallitreenistä…
 
Metalli 0: Käveli kapulalle eikä edes haistanut sitä. Seisoi niillä sijoillaan kapulan vieressä ja tuijotti jonnekin tyhjyyteen, kunnes sanottiin kiitos  Noh tässä kohtaa täytyy sanoa, että olisin suuresti ihmetellyt, jos sen olisi tuonut. Niin kesken meidän treenaaminen vielä asian suhteen on. Ilme oli kyllä kovin ihana, kun siinä seisoi ja odotti kai taivaasta jonkun tippuvan ja kapulan tuovan mulle
 
Tunnari 10: Ihan sikamagee suoritus! Lähti reippaasti, haisteli hyvin ja heti oman osuttua kohdalle nosti sen ja toi reippaasti. Kapulassa ei edes hampaanjälkiä kuin juuri sen verran, että se on koiran suussa ollut. Niin ja oli toki itse liikkeen jälkeen sen näköinen, että tiesi olleensa oikein pätevä
 
Kaukot 0: Tämä on meidän toinen pahiten kesken oleva liike ja alkuperäinen suunnitelma oli, että jätän sen tekemättä, jos jotain muuta on mennyt pieleen sitä ennen. Vire oli kuitenkin sen verran hyvä, että tehtiin se noista parista nollasta huolimatta ja ihan hyvä, että tehtiin. Teki nimittäin 3 ekaa vaihtoa (istu-seiso-maahan) hienosti, vaikka seisomiseen tarvitsikin 2 käskyä. Sitten huomasi liikkurin ja keskittyi siihen, joten seuraavassa seisomisessa eteni liikaa. Tämän jälkeen kuitenkin vielä istu-maahan vaihto teknisesti ihan oikein ja paikoillaan. Eli siis tuota hetken pientä herpaantumista lukuun ottamatta olisi ollut tosi hieno paketti. Ei siis huono ollenkaan, kun ajattelee missä mallissa liike meillä oli vielä kuukausi sitten
 
Konaisvaikutus 9: Saatiin kehuja, että haukkuminen liikkeiden välissä on vähentynyt paljon ja että tekeminen näytti nätiltä
 
Näistä saldona 192 pistettä eli juuri riitti 3-tulokseen kolmeen liikkeen nollaantumisesta huolimatta. Olen niiiiiiiin tyytyväinen  Nyt on VOI korkattu eikä oikeastaan mitään yllätyksiä tullut vastaan. Jacky teki hyvin hommia koko ajan, vastasi kisapalkkaan hyvin ja tuli siirtymät hienosti eli uusi käsky ja juttu on siihen myyty hyvin  Ei muuta kuin treenit jatkukoon ja kohti uusia kisoja kesän aikana
 
Torstaina jatkui Lentsun tokokurssi Turussa. Viimeinen kerta tätä kurssia  Illan teemana ruutu. Ensin treenattiin tilanteita, jossa koira on syystä tai toisesta ajautunut ruudun jollekin sivulle. Jacky hiffasi homman idean hyvin ja tästä saadaan vielä kiva leikki ja samalla vahvistus ruudun paikasta. Toisella kierroksella pari kertaa näyttöruutu. Ääniefektejä oli taas turhan paljon, mutta ruutu löytyi kyllä hyvin. Mun täytyy vaan muistaa malttaa, kun toistoilla Jacky helposti alkaa jäämään liian eteen ja lähden siihen mukaan. Sitten otettiin vielä häiriöluoksetuloa eli kujan läpi ja Lentsu häiriköi. Jacky ei häiriöstä ollut moksiskaan. Suorastaan kiersi Lentsun, kun kehtasi tulla kesken työnteon häiriköimään 
 
Eilen jälleen Turkuun ja nyt kisakurssin vuoro  Teemana ei vissiin ollut keo (kaikki epäonnistuu) treenit, mutta niin siinä pääsi käymään, että melkein kaikki epäonnistui  Tehtiin vuorotellen liike kerrallaan kukin oma luokkansa läpi liikkeet käänteisessä järjestyksessä.
 
Ensin kaukot, jotka ihan ok, kun matkaa oli vajaa puolet oikeasta. Vierasta metallia ei ensin ollut näkevinään, mutta oman toi ihan nätisti. Tunnareita oli paljon ja karhu lähti reippaasti, mutta kun ei heti löytänyt omaa, niin lähti kuselle  ja sieltä takas mun luo. Lähetin uudestaan ja löytyihän se omakin sitten sentään. Hyppynoudossa hyppäsi nyt molempiin suuntiin, mutta perusasentoon ei tullut kunnolla. Ruutu oli toki koiralle vaikea hahmottaa, kun oli punaiset merkit vihreällä nurmikolla, mutta... Pongasi kyllä ja lähti, mutta jäi liian eteen. Koitin korjata ja kappas, kun lähti taas kuselle  Otettiin uudestaan näyttöruutuna ja sillä parempi, mutta aika huono vieläkin... Luoksetulon molemmat stopit teki, muuta valui kummassakin. Liikeessä istumisessa jäi ihan vinoon. Seuruu sentään muuten suht ok, mutta ne täyskäännökset oli ihan hirveet... Paikallaolon oli ollut ihan kunnolla, mutta sietääkin, kun se viimeisenä tehtiin. Nooh tulipahan taas roppakaupalla treenattavaa, vaikka hetken muka näytti, että voittajaluokan liikkeet olis suunnilleen hanskassa...
 
Toko on niiiiiin kivaa, mutta tämä viikko jälleen osoitti, että myös kovin haastavaa.