Kun kerran maanantaina oltiin kiipeilyn makuun päästy, niin pitihän sitä tiistaina jatkaa. Silloin oli vuorossa kapuaminen Kätkä-tunturille. Matkaa yhteen suuntaan noin 4 km. Eipä matkana mikään pitkä, mutta kun paikka paikoin polku oli lähes pystysuoraa kapuamista kivikkoisella ja kantoisella polulla, niin meinasi siinä usko loppua. Kummasti sitä vaan sai aina lisää voimaa, kun sai sen verran puuskutettua, että pulssi tippui takaisin alle kahdensadan ja silmissä näkyi muutakin kuin tähtiä ;o) Ihan mahtavat oli maisemat sieltäkin ja hauska katsella myös vastapäätä olevaa Levi-tunturia hieman eri perspektiivistä välillä.

Tässä vähän käsitystä tuosta polusta.Harmi vaan, kun kuvaan ei saa korkeuseroja kunnolla näkyviin.

Hetken huilaamisen jälkeen lähdettiin vielä iltapäivällä Levin huipulle (autolla...). Sinne oli vuoden aikana rakennettu tuollainen maisemasilta, joka kuulemma lopullisessa muodossaan on sellainen, että sitä pitkin pääsee myös pyörätuolilla. Polku kiersi koko Levin kivikkoisen huipun. Maisemat oli jotain ihan käsittämätöntä. Kuvaan ei pysty vangitsemaan kuin murto-osan. Niin pieneksi itsensä tuota näkymää katsoessaan tuntee. Sitä voisi vain tuijottaa ja tuijottaa ja tuijottaa...

Pyörä pakattiin tällekin reissulle auton katolle ja Sami sieltä körötteli Levin rinnettä pyörällä alas. Sinne on tehty eritasoisia downhill-ajoon tarkoitettuja polkuja. Suurimmat hyppyrit oli Sami sentään tällä kertaa ainakin puheidensa mukaan jättänyt väliin.

Samin pyöräillessä laskeuduin poikien kanssa jonkun matkaa alaspäin meidän suosikkikuvauspaikalle. Siinä sitten pojat saivat poseerata ihan urakalla :o)

Tässä kohtaa Nicky ilmoitti, että nyt riittää mallina olo. Tuon kierimisen jälkeen oli saanut liiskattua itseensä niin paljon varvuissa kasvaneita marjoja, että oli ihan kirjava koko koira.

Keskiviikkoaamu alkoi pojilla kuten muutkin aamut. Hillitöntä rienumista ja remuamista koko lenkki. Noinkohan tekivät edes tarpeitaan, kun oli vaan NIIN kiva herätä uuteen aamuun :o) Metsurin hommia harrastivat myös molemmat ja kantoivat välillä itseään suurempia karahkoja mukanaan.

Nicky on piilossa Ricoa ;o) Rico muka ihan oikeesti etsi Nickyä ja sitten vasta, kun toisen häntä alkoi heilua niin, että kanervat pölisivät, niin Rico hyökkäsi kimppuun. Aivan ihania leikkejä osasivat itseksiin keksiä nuo kaupunkilaispojat maalle päästessään :o)

Iltapäivällä oli vuorossa lenkki Torajaisista Sammun tuvalle ja takaisin. Jalkojen lepuutukseksi tällä kertaa hieman helpompaa maastoa, kun koko matka tarvottiin mukavan pehmoista latupohjaa.

Jänniin asioihin tulee kiinnitettyä noissa metsissä huomiota. Jotenkin katselee ja havannoi paljon enemmän kuin täällä kulkiessa. Naavaa puun oksilla kuin myös kelopahkaa piti oikein hetkeksi jäädä ihastelemaan.

Tänä vuonna ei ruska ollut niin loistelias kuin vuosi sitten, koska yöpakkasia ei ollut kunnolla ollut. Siellä sitten, minne pakkanen oli päässyt puremaan, oli maaruska ihan omaa luokkaansa loistossaan :o)

Tarina jatkuu edelleen.