Eilen aamulla soi kello taas siihen aikaan, että aamulenkin aikaan nähtiin tasan yksi ihminen. Joku baarista palaaja, jolle ei jalkakäytävän leveys riittänyt ja kulki keskellä ajotietä tummissa vaatteissa. Tosi turvallista, mutta siinä kunnossa tuntui kaveri olevan, että en alkanut asiaan puuttua.
 
Mutta itse asiaan. Nicky jäi kotiin kovasti hämmentyneen näköisenä, kun selvästi oli näyttelykamat pakattu autoon. Pelkkä Jacky kun pääsi mukaan. Ajettiin Jokioisille ja hypättiin siinä Anjan ja Jaffiinan kyytiin. Suuntana Turku ja pentunäyttely. Hyvissä ajoin oltiin paikalla, mutta niin se pennelien kanssa tarviikin, että ehtivät pahimmat höyryt höslätä ennen kehää
 
Urospentuja oli 4 ja kaikki samassa luokassa Jackyn kanssa (7-9kk). Jacky suoriutui joukossa toiseksi, mutta tuomari jakoi KP:n joka luokassa vain voittajalle. Narttupentuja oli yksi pikkutytöissä (5-7kk) ja loput 7 isoissa tytöissä (7-9kk). Jaffiina ei sijoittunut ja sitä kyllä ihmettelen suuresti. Neiti esiintyi todella hyvin eikä arvostelussakaan ollut isompia moitteita. Tuomarina toimi Marja Salminen, joka ei ole collietuomari. Liekö tästä johtuen sijoitti ennemmin totaalisen paniikissa läähättäneen ja kauttaaltaan tärisseen pennun...
 
Olin ilmoittanut Jackyn ja Jaffiinan myös parikilpailuun ja sitä saatiinkin sitten odotella. Kisa nimittäin käytiin vasta ryhmäkehässä kasvatta- ja kaikkien ryhmäkilpailujen jälkeen. Pitkä odotus "palkittiin" kun meidän huippuhieno pennelikaksikko sijoittui 10 parin joukossa BIS-4 sijalle 
Esiintyivät kuin unelmat, paremmin kuin meidän treeneissä ikinä  Mä olen NIIIIIIIIN ylpeä! Kiitos Anja ja Jaffi, kun lähditte messiin!
 
Kotona olin vasta vähän jälkeen klo 18 ja aika lailla väsyjä oltiin molemmat Jackyn kanssa. Pentuluokat oli sitten siinä ja parin viikon päästä startataan junioriluokassa