Koko viikon on ollut kiva syksyinen ja aurinkoinen sää, mutta tänään se sitten muuttui :o( Aamulenkki päästiin vielä poudalla, mutta klo 10.30 aikaa Pussikoirien kentälle lähtiessä vettä jo tihuutteli. Kentällä oli julmetun kylmä ja vettä vihmoi pitkin päivä välillä enemmän ja välillä vähemmän, vaikka muutama poutainenkin hetki taisi sentään olla. Vaatteita sai olla päällä kuinka paljon vaan ja olo oli kuin michelin-ukolla eikä yhtään ollut liian lämmin. Mutta mitäpä ei koiraihmiset olisi valmiita rakkaan harrastuksen parissa tekemään ;o)

Saalisviettikurssi alkoi noin tunnin teoriaosuudella, jossa Salme Mujunen kertoi saalisvietistä yleensä ja sen käytöstä oikein hauskasti ja kivoja esimerkkejä käyttäen. Sen jälkeen tehtiin kuivaharjoittelua ilman koiria. Siinä olisi taas ollut koirattomilla aihetta puistella päätään, kun liki 20 ihmistä heiluttaa rivissä lelua kimeästi äännellen takapuolet pystyssä ;o) Sen jälkeen vielä havainnollistettiin asiaa pareittain toisen leikkiessä koiraa ja toisen ohjaajaa.

Koirakoita oli paikalla 16 ja kukin pääsi yksitellen harjoittelemaan leikkimistä juuri oman koiran kanssa. Nickyn osalta tiesinkin, että kunnon leikkiä ei saada kentällä aikaan, mutta sain itselle eväät työstää asiaa rauhassa kotosalla. Samin kanssahan tuo leikkii, joten vika on mun tyylissä leikkiä eikä suinkaan koirassa. Oli kyllä varsin avartavaa ammatti-ihmisen silmien alla leikkiä ja saada ohjeita ja neuvoja kädestä pitäen. Ei ole helppoa leikkiminenkään ei... Antoisa kurssipäivä oli kaikin puolin ja tykkäsin kovasti :o)

Annamaria meistä räpsi muutamia kuvia, mutta eihän ne voi millään onnistua kunnolla, kun toooosi sumuisen ja sateisen sään lisäksi alkoi jo iltakin hämärtää.

2047227.jpg

2047228.jpg

Kurssin lopuksi tehtiin vielä kuralenkki Annamarian ja alatihauskan hovawart Yokon kanssa. Nickykin alkoi päästä pikku hiljaa mukaan tähän hoffi-kivaan ja seuraavalla kerralla leikkivät varmaan jo ihan kunnolla.

Rico vietti laatuaikaa mun vanhempien luona lenkkeillen, rapsutuksia kerjäillen (ja saaden) sekä kinkkua syöden. Vähän taas katseli sen näköisenä, että onko ihan pakko lähteä kotiin :o)