vaikka ei ulkona yhtään siltä näytäkään. Toivottavasti nämä mustat Joulut ei kuitenkaan ihan jokavuotisia ala olemaan. Onneksi juuri nyt on edes kuivaa.

Lauantaina Anja ajeli tyttöjen kanssa tänne ja käytiin Hunnarilla joululenkillä. Melkoisen kurasta, mutta onnellista sakkia oli lenkin jälkeen. Tänään Poutala tuli partasuiden kanssa meille. Voi valtava, mikä ikävä Sylvillä ja Mickyllä oli ollut toisiaan. Ihan kyljessä piti nyhjätä ja moneen kertaan suukotella. Nämä olivat varmasti varsin korkealla poikien arvoasteikossa parhaiden joululahjojen osalta ♥

Eilen ajeltiin Minnan ja Hipan kanssa Riihimäelle nuorten koirien tokoringin treeneihin. Äkkiä on kaksi vuotta mennyt ja meidän pesti oli nyt sitten tässä. Paljon saatiin tosi hyviä treenejä ja vinkkejä. Ikävä tulee, mutta toivottavasti takataskuun jäi paljon myöhemminkin hyödynnettäviä asioita.

Keskiviikon olen vapaalla ja ensi viikolla keskiviikon ja torstain. Pari pientä muutaman päivän minilomaa siis luvassa.