Maanantaina tokoiltiin taas DogiTiimillä. Ekana tehtiin hyppynoutoa. Ekalla kertaa Jacky kiersi mennessä, mutta muuten teki hienosti joka kerta. Treenattiin myös vinoja heittoja eli heitto ihan selkeästi hypyn ohi ja silti koiran pitää mennen tullen mennä hypyn kautta. Ensin käytin isoja apuja, mutta hyvin nopsaan niitä sai vähentää. Anun mukaan Jackylla on oikein selkeä mielikuva siitä, että suoritus tapahtuu aina hypyn kautta  Sitä paitsi tää oli Jackyn mielestä kovin kovin kivaa

Toisena liikkeenä otettiin ruutua. Ruutu oli seinän edessä, mutta hyvin Jacky sen siitä hahmotti, kun yhdessä lelu sinne vietiin ensin. Otettiin myös oikeaa kohtaa ja alkaa siinä tosi nopsaan tarjota ihan etureunaa, joten tässä täytyy nyt muistaa pitää kriteeri tarkasti. Loppuun vielä ylipitkä yhdessä viedylle pallolle ja se oli toooosi hieno  Ihanat hyvän mielen tokotukset jälleen
Tiistaina olin ite nautiskelemassa hieronnasta. Tai onko se nyt ihan jumissa olevien hartioiden kanssa niin nautintoa… Illalla tein vielä Jackyn kanssa niin reippaan lenkin, että Jacky pystyi koko matkan flexissä ravaamaan suht reippaasti. Lenkin lomassa stopattiin yhdelle kentälle vähän tokoilemaan. Otettiin seuraamista niin, että mä painoin menemään kääntyillen tiuhaan ja Jackyn palkkasin aina, kun haki paikan uudelleen, jos pääsi lipsumaan. Tää oli Jackyn mielestä selvästi kivaa. Sitten kierreltiin vähän lyhtypylväitä muutaman hienon stopin kera sekä muuten vaan hauskaa pitäen. Sitten haettiin vielä Rico messiin ja tehtiin pappakoiran tahdissa iltapissalenkki.
Keskiviikkona piti mennä poikien kanssa Hunnarille, mutta olinkin sokerista ja jätin sateessa menemättä. Hyvä vaihtoehto sekin välillä, että loikoilin sohvalla, kunnes lähdettiin salille.
Eilen oltiin DogiTiimin aksassa. Anu oli tehnyt kivan vajaan 20 esteen radan. Aika montaa tekniikkaa pääsi hiomaan. Jotenkin eilen oli itellä koko ajan sellanen tuntuma, että oltiin samalla radalla ja meno tuntui sujuvalle. Tiedä sitten näyttikö se siltä myös  Jacky myös kuumui aika lailla autossa edellistä koiraa katsoessaan ja jäi myös lähdössä haukkumaan  Anu kehui Jackyn lukevan nyt hyvin esteitä ja mäkin muistin pitää suutani supussa enkä jokaista suoraan edessä ollut estettä käskyttänyt erikseen. Jacky haki hankalan keppikulman hienosti ja muutamalla toistolla saatiin keppien lopussa onnistumaan niin valssi kuin persjättökin  Kesti takaaleikkauksen pituudelle ja putkelle ja valssitkin onnistui suht oikeaan aikaan, jolloin tietty Jackykin lähti niihin oikein hyvin mukaan. Olipas oikein tooosi Hyvän Mielen aksat  Kiitos Anu!
Hyvissä fiiliksissä ajoin aksasta suoraan Jackyn kanssa Feeniksille tokoilemaan. Kävin rakentamassa ruudun ensin ja jätin sinne pallon. Otettiin vähän ylipitkä matka, mutta älyttömän hyvin Jacky ruudun skannasi ja pinkoi sinne miljoonaa. Vaikeutena hahmottamiseen oli nimittäin ruudun takana poikia pelaamassa jalkapalloa. Tähän perään otettiin muutama stoppi ja ekan kerran meni sivusta sisään, mutta toistoilla ei enää. Taas alkoi vähän kyllä valumaan etureunaan… Loppuun vielä jätettiin yhdessä pallo ruutuun ja Jacky sai pinkoa sen hakemaan piiiitkältä matkalta. Niin ja iso innokkuus vähän myös kupli haukkumisena, mutta jätin sen täysin huomioitta.
Vauhdikkaan ruudun jälkeen oli hyvä jatkaa seuraamisen parissa. Tällä kertaa palkkasin vetolelulla ja se toimi yllättävän hyvin. Lelu siis takin hupussa piilossa. Tehtiin ihan kunnon pitkä pätkä kaikilla käännöksillä sekä myös juoksu- ja hidaskävely välissä. Oli ihan sairaan hyvän tuntuista, ainoastaan oikealle kääntymisessä tuli vähän väljää. Tuppaan oleen siinä liian hätäinen eikä Jacky ehdi kunnolla mukaan. Sitten on kyllä melkoinen voittajafiilis, KUN tuon seuraamisen saan joskus siirrettyä kisoihin… Nouto tehtiin vain kerran. Vietiin yhdessä kapula ja Jacky toi sen hienolla laukalla ja sai lennosta pallon palkaksi.
Sitten tunnari. On toi uskomaton sälli! Tehtiin pariin kertaan hiekalla ylipitkällä matkalla. Ekalla kertaa kapulat vähän niinko ympyrässä ja toisella rivissä. Jacky menee laukalla, painaa nenän heti maahan ja oman osuttua kohdalle nostaa sen heti epäröimättä yhtään ja myös tuo laukalla ja hyvään perusasentoon. Tää on Jackylla niin SUPER liike, että mitäpä sitä treenimaan sen enempää kuin tekemään ylläpidoksi välillä
Loppuun pari luoksetuloa vielä. Ensin suora, mutta loppuun asti. Ei huomautettavaa. Toisella jätin vissiin vähän huolimattomasti, kun tuli hetken päästä mukaan tosi hyvin seuraamaan… Nyt tarvii olla toooosi huolellinen tuon jättökäskyn kanssa. Vein takasin ja uusinnalla hieno ja suoraan pallo palkaksi. Ei ole onneksi alkanut ennakoimaan, vaikka stoppeja on nyt jonkun verran otettukin. Tänään oli kyllä sellaaaanen treeni-ilta, että näiden onnistumisten voimalla hymyilyttää vielä kauan
Meidän tokoilun ajan oli kentän laidalla ihan hiljaa paikoillaan katsellut noin 10-vuotias tyttö meidän puuhia. Kun huomasi meidän lopettavan, tuli kysymään, että saako Jackya silittää. No tottahan toki! Tyttö halasi Jackya ja sitten mua suoraan silmiin katsoen sanoi, että sulla on tosi hieno koira ja te osaatte tehdä tosi hienoja juttuja. Tuli kyllä niin hyvä mieli  Ja niinhän sitä sanotaan, että lasten suusta kuulee totuuden  Kauppareissun jälkeen tehtiin vielä Jackyn kanssa reipas ravilenkki ja sen perään iltapissalenkki molempien kanssa.
Tänään päästiin sitten poutasäässä Hunnarille. Taas mentiin perinteisellä kaavalla eli ensin lenkki, sitten mäkikävelyt ja Jackyn muut metsäjumpat. Pappa ”riehui” ihan omiaan sammalia pöllytellen  Parkissa vielä tokoteltiin. Taas tyhjää ruutua. Jostakin syystä oli yön aikana hukannut taas ruudun kokonaan ja tarkoili merkkiä kaikilla ruututötsillä. "Etsittiin" ruut takas, mutta hinkkaamisessa oli jo vire vähän tippunut. Seuraamista koitin eiliseen malliin vetolelua palkkana. Nyt ei toiminut ollenkaan. Pallopalkalla saatiin tänään hyvää seuruuta  Paitti perusasento tuli viiveellä.
Vihdoin sain pihan ”pakolliset” syyshommat kuntoon eikä tarvii niistä enää stressata  Onhan sitä kaikkea nyppimistä vielä, jos haluaa, mutta talvikin saa tulla. Siinä hommien lomassa tehtiin Jackyn kanssa vielä palkkaamattomuustreeni sisältäen liikkeestä maahanmenon, suoran luoksetulon, liikkeestä seisomisen sekä loppuun ruutu, jossa palkka. TEin ruudun Jackyn näkemättä, mutta pongasi sen silti ennen liikkeiden alkua eikä olisi millään malttanut tehdä muuta ensin. Piippaili jo höntsäili, mutta saatiin setti tehtyä kuitenkin ihan hyvällä ilmeellä. Ruutu oli aika pitkässä ruohossa ja löysi sen kyllä, mutta meni taas vasemmalta sivusta sisään. Se toistettiin sitte vielä, että saatiin loppuun oikein kunnon onnistuminen
Tänään täytyy koittaa mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa edessä olevan harrasteviikonlopun