Töitten jälkeen pakkasin taas pojat autoon ja ajeltiin Paavolaan teema-tokoilemaan Anun kanssa. Tänään teemana seuraaminen. Leviteltiin merkkejä, kapuloita, namikuppi, hanska jne suht lähekkäin ja ei kun seuraamaan ”romujen” joukkoon. Liikkuri vielä käskytti omiaan kaiken aikaa. Koirat suoriutuivat tästä yllättävänkin hyvin eivätkä välittäneet häiriöistä mitään Hymy Lisäksi koirat tykkäsivät ihan hurjasti tästä treenistä. Ainakin seuraaminen oli jotain ihan muuta kuin tappavan tylsää kaavioo… Ainoo on, että mulla tahtoo käännökset mennä pyöreiksi, kun kävelee ristiin rastiin. Niinpä Nickyllä otettiin lopuksi vielä kaikki käännökset erikseen. Nicky on muutenkin tykästynyt ihan selvästi teematokoiluun ja on ihan virittelemättä oikeassa vireessä Kieli ulkona Ricokin oli taas oikein tomerana eikä olis halunnut lopettaa millään Silmänisku

 

Jacky teki pari luoksetuloa sieltä tavaroiden seasta. Noutokapulaa vähän kaihoten katsoi matkalla, mutta tuli lujaa koko matkan. Toisen luoksetulon palkkasin suoraan leluun ja jestas mulla taitaa nyt olla koira, joka oikeesti palkkaantuu myös lelusta kunnolla. Lisäksi Jacky teki häiriötavaroiden seassa perusasentoja ja noutoakin tarjoili ihan itse hakemalla treenin jälkeen ison puukapulan sekä muovikapulan sieltä  tavaroiden joukosta. Lopuksi katottiin vielä muutama agilityohjaus, mitä voisin Jackyn kanssa työstää kotona hyppysiivekkeillä. Treenin jälkeen jälleen lenkki Paavolan metsässä. Kiitos Anu jälleen ihan hurjasti! Tää teematokoilu on enemmän kuin loistava juttu Cool

 

Jacky sai huilaa kauppareissun ajan ja sitten lähdettiin raveihin hengaileen. Heti saatiinkin kunnon actionia, kun pari heppaa kolaroi ja toiselta tipahti ohjastaja kyydistä. Viitisen kierrosta polle siellä paineli tyhjät kärryt perässään ja melkoista kiitoa vetikin etusuoran, kun ihmiset siinä aidan vieressä pällisteli. Onneksi kaikki päättyi hyvin ja ohjastajakin käveli ihan omin jaloin pois. Jacky sai taas hurjasti rapsutuksia ja nyt käytiin myös sisätiloissa katsomassa. Sellainen puuhaperjantai ja huomenna jatketaan suvi-illan juoksutapahtuman merkeissä