Maantaina treffattiin pitkästä aikaa Anun ja Noomin kanssa Paavolassa ja mentiin metsään lenkille. Diva on tuore 4 pennun äiti eikä ehdi nyt lenkkeillä liiemmin. Aluksi Noomi oli ihan sitä mieltä, että Jacky on ehkä maailman ällöin kakara, mutta kun toinen sitkeesti yritti, niin irtosihan sieltä juoksukaveri  Olipas kiva rupatella pitkästä aikaa

Illalla treenattiin sisällä tavaran tuontia perille asti sekä give me five –temppua. Anun kautta tilasin myös dog trapper –aktivointimaton ja sitä pojat pääsivät testaamaan. Molemmat mahtuivat hyvin yhtaikaa nameja etsimään ja ilmeistä päätellen uusi lelu oli kovasti kiva
 
Eilen vein Ricon ”mummulaan” siksi aikaa, kun mentiin Anjan ja Jaffin kanssa Elonkiertoon. Rico pääsi vähän kevyemmälle pappakoiran lenkille, kun oli niin kylmä. Rico pääsi samalla testaamaan uutta Pomppa-takkiaan ja hyväksi oli osoittautunut. Laskeutuu hyvin lonkkien ja reisien päälle sekä edestä riittävän alas lapoihin. Tämän lyhyen käyttökokemuksen perusteella vaikuttaa juuri niin hyvältä kuin mainostetaan ja olen kuullut käyttökokemuksia.
 
Jackyn ja Jaffin ei ehtinyt edes noin kylmässä tassut palella, kun koko ajan oli meno päällä  Juoksua ja painia, painia ja juoksua. Kyllä se vaan on edelleen niin, että Jaffiina on Jackyn maailman paras sisko  Anjalle kiitos sämpylöistä. Maistuivat lenkin jälkeen hurjan hyville kaakaon kanssa
 
Tänään näytti pakkasmittari koko päivän -20 alkuista lukemaa. Nyt vasta ihan illalla on noussut hiukan -20 asteen lämpeemmälle puolelle. Moinen pakkanen tuli sikäli kuin tilauksesta, että 3 kaappipakastinta odotti sulatusta. Mikä sen helpompaa kuin kantaa tavarat rapulle ja sulatella pakastin kaikessa rauhassa. Mitään kiirutta ei tavaroiden sulamista ajatellen ollut, kun ulkona oli kerran kylmempi, mitä pakastimen asteet. Tulipahan sekin homma tehtyä
 
Kylmyydestä huolimatta lähdettiin Annariinan ja koko jengin kanssa lenkille. Nyt vaan paikaksi valittiin Mustiala, jossa peltotiet on aurattu. Näin voitiin ottaa koko porukka mukaan, kun ei vanhemmillakaan jäädy tassut. Oli lenkki toki vähän lyhyempikin, kun oma naama meinasi jäätyä. Kameran olisin mieliis aurinkoiseen säähän ottanut mukaan, mutta en ihan noin kylmässä uskalla riskeerata sen kanssa. Sitä paitsi on se paksuilla hanskoilla aika hankalaakin. Että niitä kauniita (ja hitusen lämpeempiä) kevättalven päiviä odotellessa...
 
Illalla saatiin varsin mieleisiä vieraita, kun Jackyn Rovaniemelle muuttanut Piki-veli tuli käymään. Ulkoisesti hieman isompi ja vahvempi kuin Jacky, mutta luonteeltaan hyvin samanoloinen. Oikein hauska sälli ja hyvin sujui veljesten leikit niin sisällä kuin ulkona. Kiitos hurjasti Piki, Tiina ja Kaapo, kun tulitte käymään
 
Pari kuvaa, joissa laatu ei todella päätä huimaa… Sisällä räpsittyjä monsterikuvia, kun silmät loistaa salamasta.