Perjantaina Anja siis toi Jaffin meille töihin mennessään. Koko aamupäivän sisarukset painattivat menemään ja mä puuhastelin pihahommia. Hyppytreeniäkin tein molempien kanssa. Nooh tarkoitus olikin saada ylimääräinen virta purettua ennen iltapäivän fyssariaikoja Tanja Kotti tuli Forssaan käsittelemään koiria ja pakkohan sellainen tilaisuus on käyttää, kun ei tarvii ajella minnekään

Jackylla oli jonkun verran kireyttä vasemmalla puolella kroppaa johtuen ilmeisesti parin viikon takaisesta kyljelleen kaatumisesta. Sitä vastoin keskiviikon horjahdus puomilta ei onneksi ollut jättänyt kroppaan jälkiä  Mitään isompaa ei kummallakaan ollut. Sellaisia ”normaaleja” liikkuvien ja harrastavien nuorten koirien juttuja  Erityisen iloinen ja onnellinen olen siitä, että Tanja sanoi Jackyn olevan nyt näppituntumalla aivan ihanteellisessa painossa aksaa ajatellen  Toinen ilon aihe on syvien lihasten voiman paraneminen  Olen potenut huonoa omaa tuntoa asian kanssa, kun en ehdi/jaksa/viitsi tehdä Jackyn kanssa tarpeeksi jumppaa ym. Nyt tuli kuitenkin taas uutta intoa, kun selviä muutoksia on saatu aikaan silläkin määrällä, mitä on ehditty tehdä. Loistava homma!  
 
Eilen aamulla vein Ricon äitille ja sen jälkeen poimittiin Jackyn kanssa Lotte ja Daniel kyytiin. Ilmoittauduttiin jo joskus aikaisin keväällä Koirakondiksen temppupäivään. Temppuja oli saapunut kouluttamaan Nadja Böckerman Kirkkonummelta. Monenlaisia hienoja temppuja saatiin nähdä ihanan Hippi-sheltin tekemänä  Monta temppua ehdittiin myös käydä päivän aikana läpi. Tosi kiva päivä! Kiitos Lotte matkaseurasta ja kuvista
 
Hippi-sheltti lepotauolla
 
Daniel treenaa vatin päällä pyörimistä
 
ja pujottelua takaperin.
 
Jacky kokeilee vatia myös
 
sekä oppi vihdoin kierimään
 
Koko päivä auringossa ja uusia juttuja roppakaupalla, joten ilta meni ”tehokkaasti” sohvaa kuluttaen
 
Tänään oli taas sisähommien päivä kotosalla. Ulkona oli hieno ilma, mutta pakko se on silti välillä sisälläkin tehdä. Iltapäivällä tuli mieluisia vieraita käymään. Jackyn Piki-veli ihmisineen. Oli kyllä hauska huomata niiiiin monia samoja piirteitä veljeksissä  Pallohulluuskin ihan molemmilla
 
Muutama räpsy Pikistä.
 
 
Illalla menin hikoilemaan salille ja sen jälkeen Anja otti meidät kyytiin ja ajettiin uimaan. Ensin tehtiin koirien kanssa kahluutreeniä. Käy kyllä veden vastus ihan kiitettävästi omiinkin jalkoihin
 
Välillä piti rantahiekalla juosta hepulirallia
 
ja välillä kahlata hakemaan palloa.
 
Lopussa saatiin todeta, ettei ihmeiden aika ole ohi, kun meikäläinen pulahti uimaan  Sitä ihmettä ei ole hetkeen nähty eikä tuntunut edes pahalta. Itse asiassa tuli ihan hurjan hyvä olo  Kiitos Anja!