Eilen aamupäivällä vein Ricon taas mummulaan syömään makkaraan  ja hain Anjan ja koirat kyytiin Jokioisilta. Koko matkan satoi vettä, mutta perillä Kupittaalla oli onneksi pouta. Itse asiassa loppujen lopuksi jo melkein pilvetön taivas ja aurinko lämmitti kovasti  Aurinkoa ei kuitenkaan menty ottamaan vaan Lentsun voi-evl kurssille.

Ekana tehtiin hyppynoutoa. Jackya inhotti istuminen, koska nurmikko oli ihan litisevän märkää. Toi kuitenkin kapulan, vaikka se oli vieras ja tosi pieni meidän omaan kapulaan verrattuna. Sen perään koitettin avo hyppyä, mutta istuminen katosi kokonaan, kun märkä maa inhotti niin. Saatiin ohjeeksi tehdä hyppynoutoa nyt PALJON vierailla ja mahdollisimman monen kokoisilla kapuloita sekä avoimen hyppyä vain paloina.
 
Toisena aiheena oli ruutu. Lähti ekalla kertaa hyvin, mutta ruudun lähellä oli joku vanha kenkärähjä ja meni tarkistamaan sen ensin. Sen jälkeen luuli tehneensä väärin eikä lähtenyt ruutuun enää. Vietiin yhdessä pallo ja se hyvä. Toisella Lentsu vei pallon Jackyn näkemättä ja myös se hyvä, sitten loppuun vielä yhdessä viety pallo. Tähän neuvoksi paljon ruutua palkan ollessa siellä. Osa Jackyn kanssa vietynä ja osa avustajan viemänä Jackyn näkemättä. Ja sitten näitä tarvis tehdä mahdollisimman monella eri kentällä.
 
Ruudun loppuosassa vein Jackyn ruutuun seisomaan ja käskytin oikealta matkalta maahan. Sivulletuloa autoin kädellä, mutta nyt lähti tulemaan heti ekalla käskyllä ruudusta  Tämä Lentsun mukaan tosi hieno, kunhan jätän maahanmenosta käsimerkin pois. Joo siis tällä kertaa ihan tiedostettu käden huitaisi, mutta ei Jacky sitä tosiaan kyllä tarvis.
 
Vielä ehdittiin treenimään myös luoksetuloa ja ruudun loppua puun kierron kautta. Muutamalla toistolla saatiin luoksetulon loppukin hyvällä laukalla lyhyeltä matkalta  Tämän perään tehtiin ”kiertämiskilpailu”, jossa Jacky tuli toiseksi  Paikallaolo kahden vieraan koiran välissä sujui hienosti, vaikka Lentsu joutu käymään viereisiä vähän korjaamassa. Jacky oli alussa vilkaissut vieruskaveria, mutta muuten maannut tosi hyvin koko ajan  Siinä taas 2 tuntia vierähti kuin huomaamatta. Lentsun tokot on ihan parhaita!
 
Onneksi pääsin äitin sapuskoille Ricoa hakiessa, koska sitten piti jo kiiruhtaa kentälle aksaesteitä pakkaamaan ja sitten taas purkamaan maneesille. Ensi viikolla siis edessä ekat maneesiaksat. Sen jälkeen pikainen käynti kotona ja sitten Anjan kanssa salille. Aika rankka päivä. Kiitos Anja päivän seurasta
 
Tänään oli aikaisempi herätys ja taas vein Ricon matkalla porukoille. Nyt hain kyytiin Ullan ja Tamin, kun mentiin Lietoon ATT:n hallille Collieyhdistyksen Turun alaosaston järkkäämään agilitypäivään. Tami oli hauska, kun se kummissaan ensin katseli, että onkos noita ”Jackyja” myös karvattomina ja hassun harmaina  Selvästi Tami oli kuitenkin sitä mieltä, että samoja puikkonokkia kaikki tyynni.
 
Kouluttajana toimi Hanna Piepponen. Saatiin ihan hurjan hyviä neuvoja Jackyn kanssa. Osa samoja, joista jokainen kouluttaja sanoo eikä tää puupää vaan opi  ja osa myös ihan uusia juttuja, joita en ole tullut ajatelleeksi. Jacky oli hyvässä vireessä eikä sitä nyt häirinnyt hallin seinät eikä seinien lähellä olevat esteet yhtään  Myöskään mattopohjasta ei ollut moksiskaan, vaikka ei olla sellaisella pitkään aikaan oltu. Tykkäsin kyllä tosi kovin lassieitten omasta aksapäivästä. Kiitos Ulla ja Tami seurasta!
 
Hurjan mukava, mutta aika lailla rankka viikonloppu takana. Aamulla kellon soidessa klo 5.10 voi olla himppasen sellanen olo, että jaa mikä viikonloppu…