Eilen oli ilta-agit Tampereella ykkösluokille. Molemmat radat olivat agilityratoja ja tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Eka rata oli tosi kivanoloinen. Aika simppeli, sellanen perus 1-luokan rata. Kolmantena esteenä oli puomi ja Nicky roiskaisi alastulokontaktin, kun hoppuilin itse liikaa ja olin jo liikaa edellä. Sen jälkeen sekosi pasmat sen verran siksi pieneksi hetkeksi, että seuraava hyppy vielä selvitettiin, mutta sitä seuraavalta tuli kielto. Nicky tosin meni tasan sinne mihin ohjaajan käsi huitoikin, että hyvä Nicky ;o) Tältä radalta siis tulokseksi 10. Olin tosi tyytyväinen Nickyn vauhtiin, kun vähän pelkäsin hyytymistä, kun aurinko paistoi tosi ukkos-pistävästi.

1694559.jpg

1694560.jpg

1694561.jpg

1694562.jpg

Toinen rata tuntuikin sitten kovin vaikealta 1-luokan radaksi. Esteitä oli 20, kaikki kontaktit radalla sekä myös sarjaeste ja muuama varsin kimurantti kohta. Paljon tuli hyllyjä ja niin myös meille. Ei tosin niissä kohdin, mitä etukäteen pelkäsin. Tätä on jo vähän "odotettukin", kun edellinen hyl on tullut viime vuoden lokakuun alussa ja kaikkiaankin tämä oli vasta meidän 4 hyl, vaikka startteja on kertynyt 1-luokkaan niinkin paljon kuin 29.

Mutta siis tämä toinen rata. Suunnittelin alun vähän hölmösti välttääkseni yhden valssin ja niinpä Nicky sitten otti keinulta kiellon. Sen verran oli mun rintamasuunta pielessä, kun en ihan ehtinytkään sinne minne piti. Tosi nätisti kuiteskin mentiin muuten ensimmäiset 18 estettä ja sitten... Voi hyvää päivää! Nyt tein sen valssin sitten juu, kuten olin suunnitellutkin, mutta väärien esteiden välissä. Jep jep :o) Siitä siis hyl, mutta ei se edes harmita, kun oli jo kieltokin alla kuitenkin ja meno muuten vallan makeeta.

Se näyttää nyt olevan pysyvä olotila, että Nicky kerää kisoissa melkoiset kierrokset ennen lähtöä ja vauhti on sen mukainen. Tänään myös kepit meni varsin mukavalla vauhdilla molemmilla radoilla. Että sikäli olen ihan tyytyväinen, että ollaan "notkuttu" 1-luokassa näin kauan kokemusta hakemassa. Täytyy kuitenkin myöntää, että kovasti mielellään sinne 2-luokkaankin jo mielisin... Nyt onkin hetki paussia agilitykisoista, kun on useampia näyttelyitä ja parit toko-kisat kalenterissa. Jatketaan agin parissa kisojen merkeissä sitten viimeistään syyskuun alussa oman seuran kisoissa :o)

1694564.jpg

1694563.jpg

1694566.jpg

Nickyn poika Jarre (Goldshimmer Quick But Slow) tuli perheensä kanssa meitä kisoihin kannustamaan. Iso poika on Jarresta varttunut, on meinaan mennyt isästään ohi jo (ikää 14 kk). Oikein kauniskroppainen, hyväkinttuinen ja ennen kaikkea hyväHÄNTÄINEN uros. Niin paljon on tuttua tuossa olemuksessa ja ilmeessä. Myös luonne oli edelleen oikein avoin ja reipas. Ei ollut pojalla huolen häivää ihmis- ja koirapaljoudessa, vaikka perheen vanhempi koira ei ollut mukana "turvana", kuten yleensä. Olipa mukava nähdä Jarrea ja perhettään pitkästä aikaa. Kiitos, kun tulitte meitä kannustamaan :o)

1694557.jpg

1694558.jpg

1694556.jpg